torstai 3. huhtikuuta 2008

Pohja, pohja ja pohja!

”Onko pohja nyt saavutettu?” kysyy Helsingin Sanomien kakkospääkirjoitus tänään 3.4.08 samaistuen siihen optimismiin, joka eilen vallitsi kansainvälisten uutistoimistojen välittämissä kommenteissa taloustilanteesta.

On kuitenkin erotettava osakemarkkinoiden pohjat velkakriisin pohjasta ja molemmat vielä erikseen reaalitalouden pohjasta. Voi olla, että olemme nähneet osakemarkkinoiden pohjat.

Tornitalojen rakentaminen vie aikaa eikä niitä keskeytetä puoliväliin. Siksi reaalitalouden pohja tulee myöhemmin kuin uusien rakennuskohteiden lainahanat on ruuvattu kireämmälle.

Maanantaina 31.3.08 http://joukoy.blogspot.com/ kirjoitti USA:n liittovaltion vekseleiden ja joukkolainojen hintakuplasta. Niiden markkinat ovat miljardeissa valtaisat ja sisältävät suuret piilevät sijoitustappiot, koska niiden korkotason yleinen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä on paremmin sopusoinnussa keskipitkän aikavälin reaalitalouden kasvunäkymien ja USA:n keskuspankin Fedin hintavakaustavoitteen kanssa.

Jos korkotason nousu on nopeata, pankit ja vakuutusyhtiöt joutuvat merkitsemään sijoituksensa taseisiin alhaisempiin markkina-arvoihin eli tekemään alaskirjaukset. Julkisesti noteeraamattomien sijoittajien ei tietenkään tarvitse kirjata sijoituksia taseisiinsa välittömästi markkina-arvoihin. Ne kärsivät sijoitustappion vasta silloin, kun sijoitetut varat vapautuvat sijoitettavaksi uusiin kohteisiin pienemmän uudelleen sijoitettavan määrän muodossa.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että Fed luovii hallitun joukkolainojen korkotason nousun ratkaisevissa 2-5 vuoden jäljellä olevan juoksuajan joukkolainoissa. Tällöin alaskirjaukset eivät ole raportointikausittain niin näkyviä, vaan ne voidaan kattaa muiden sijoitusten tuotoista.

Sijoitustappioiden sulattelu perusliiketoiminnan kassavirroista vie aikaa. Siksi reaalitaloudessa velkakriisin aiheuttamaa pohjaa ei ole vielä katsottu.

Ei kommentteja: