Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus vääristää palkanmuodostusta

Helsingin Sanomat (HS) Mielipide julkaisi tänään 28.1.2015 kommenttini otsikolla "Arajärvellä on lakimiehen yhdenvertaisuuskäsite" seuraavasti:

Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus vääristää palkanmuodostusta. 

Professori Arajärvellä on lakimiehen yhdenvertaisuuskäsite, kun hän kritisoi (HS Mielipide 27.1) Juhana Vartiaisen ja kumppaneiden kirjoitusta (HS Mielipide 23.1) siitä, miksi ja miten työttömyysturva olisi tehtävä yhdenvertaiseksi.

Nykyisessä järjestelmässä ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen peruspäiväraha vastaa työttömyyskassoihin kuulumattomien työttömien työmarkkinatukea, mitä Arajärvi pitää yhdenvertaisena, koska molemmat rahoitetaan valtion budjetista.

Toimialan ulkopuolelta rahoitettava peruspäiväraha saadaan samanaikaisesti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen osan kanssa mutta vastaavaa rahamäärää ei saada työssä oltaessa. Siksi palkoista sopivat eivät pane tarpeeksi suurta painoa sille, että huono maailmantila, työttömyys ja sen pitkittyminen, on osaksi seurausta heidän sopimistaan liian korkeista palkoista.

Toisin kuin Vartiainen ja kumppanit ehdottavat ansiosidonnainen työttömyysvakuutus pitäisi rahoittaa kokonaan toimialan sisäisin sekä työnantajilta että työntekijöiltä koottavin maksuin, jotta se ei vaikuttaisi palkanmuodostukseen ja lisäisi työttömyysriskiä.

----

Toistan: Siis sekä perusosa että ansiosidonnainen osa pitäisi rahoittaa toimialan sisäisin työttömyysvakuutusmaksuin. Vain tällöin vastuuttoman palkanasetannan seurauksia ei tuettaisi valtion budjetin kautta yleisistä työttömyysvakuutusmaksuista, mikä otettaisiin luonnollisesti alunperin huomioon palkoista ja työehdoista sovittaessa.

Lisäys klo 6.55: Parikymmentä vuotta sitten ehdotin, että kaikkien työntekijöiden olisi pakko ottaa itselleen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus, joka olisi siis järjestettävä vakuutusmatemaattisesti rehdin järjestelmän periaatteiden mukaisesti kaikkien työmarkkinoille osallistuvien ryhmien kannalta. Tällöin työttömyysvakuutusmaksu ei olisi vero, koska odotetut etuudet vastaisivat vakuutusmaksuja.

Katso etelään, Alex, Antti ja Lauri!

Viime eduskuntavaalien alla Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoitus neuvoi saksalaisia palkkapolitiikassa, tänään suomalaisia, ”Seu­raa­val­la hal­li­tuk­sel­la on ol­ta­va roh­keut­ta ot­taa oppia Saksasta”, ei kylläkään suoraan palkkapolitiikassa, mutta mainitsee Saksan muuttaneen itse kurssiaan ja tehneen uudistuksia muun muassa työmarkkinoihin ja työttömyystukiin.

Tietysti pääkirjoituksen 16.2.2011 sanoma oli suunnattu Suomeen, koska kolme päivää aikaisemmin se oli kommentoinut käynnissä olleita palkkaneuvotteluja. Vaikka HS –pääkirjoitustoimituksessa on tapahtunut muutoksia viime vuosina, tänäkään päivänä se ei tarjoa varsinaista tilanneanalyysia.

Kannattaneeko Alexanderin, Antin ja Laurin katsoakaan Saksaan, joka kärsii pienten avainryhmien kuten veturinkuljettajien ja liikennelentäjien lakoista?

Lisäksi Saksassa tulee sosialidemokraattien hallitukseen osallistumisen ehtona voimaan minimipalkka. Se tulee tuhoamaan alhaisen tuottavuuden työpaikkoja yksityisellä sektorilla ja siirtämään  työntekijöitä pelkän sosiaaliturvan varaan tai sosiaalituen ja tukityöllistämisen yhdistelmän pariin; Saksassahan työttömän vastaanottama pienipalkkainen työ ei tällä hetkellä alenna perussosiaalitukea.

Sisäinen revalvaatio – epäsymmetrinen shokki

Suomi sai lentävän lähdön liittyessään euroon. Markka devalvoitui sen oltua kiinteässä suhteessa EU-alueen muihin valuuttoihin eli ERM-kytkennässä 1990-luvun lopussa ennen euroa, ja aluksi itse euro devalvoitui 2000-luvun alkuvuosina jopa hälyttävästi. Suomen kustannuskilpailukyky oli vuosituhannen alussa samalla huipputasolla kuin välittömästi markan 1991 ja 1992 devalvointien jälkeen 1993.

Suomi oli markan aikana aina syönyt devalvaatiohyödyt kolmessa, neljässä vuodessa, koska poliitikkojen täysin ohjaileman Suomen Pankin lepsu rahapolitiikka kannusti kotimaisten kustannusten karkaamiseen. Mitkään keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut eivät hillinneet sitä pidempään.

Eurossa delegoimme rahapolitiikan Euroopan keskuspankille (EKP), koska itse emme taitaneet rahapolitiikan perusteita. EKP instituutiona ei kuitenkaan mitenkään suojaa meitä itse aiheuttamiltamme kustannuskriiseiltä. Tauti pääsikin iskemään uudestaan, koska vallassa olevat ja valtaan pyrkivät poliitikot eivät halunneet muuttaa lainsäädäntöä, joka olisi hillinnyt väkevien ammattiliittojen omanvoitonpyyntiä (rent seeking).

Eurostat –tilastoista olen laatinut seuraavan taulukon: 

Yksikkötyökustannusten indeksit vuosi Euroalue Suomi Saksa 2000    81   76   86 2007 100 100 100 2014/II 116 125 117

 Taulukosta voi laskea, että verrattuna koko euroalueeseen Suomi menetti kilpailukykyään vuodesta 2000 vuoteen 2007 mennessä noin kuusi prosenttia eli meillä yksikkötyökustannukset nousivat nopeimmin, kun taas Saksa samana aikana paransi kilpailukykyään lähes seitsemän prosenttia.

Vuodesta 2007 kuluvan vuoden toiseen neljännekseen mennessä Saksa on säilyttänyt kilpailukykynsä suunnilleen ennallaan euroalueeseen verrattuna; talousmenestys ei ole mennyt päähän, vaan päinvastoin Saksa on koonnut vuosituhannen alkuvuosina tehdyn sisäisen devalvaation hedelmiä nämä vuodet.

Suomi sen sijaan on vuodesta 2007 menettänyt kilpailukykyään muuhun euroalueeseen verrattuna yli seitsemän prosenttia, vaikka maamme bruttokansantuotos BKT on samana ajanjaksona alentunut: vuoden 2013 volyymi = 95, kun vuosi 2007 = 100!

Liityttäessä euroon hoettiin epäsymmetrisiä shokkeja ja EMU:a. EMU eli talous- ja rahaunioni mainitaan nykyisin harvoin, epäsymmetrisiä shokkeja tuskin ollenkaan ehkä siksi, että yleistä ymmärrystä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan, ei koskaan syntynyt.

Itseaiheutettu kustannuskriisi eli sisäinen revalvaatio on epäsymmetrisistä shokeista pahin, koska sen alussa kotimarkkinoiden tila on aina vahva eli yhden kustannus on toisen tulo, mikä sokaisee poliitikot kustannuskriisin pidemmän aikavälin vaikutuksilta: voimakkaasti progressiivisen tulo- ja välillisen verotuksen vuoksi valtion verotulokertymä on alussa aina voimakkaasti kasvava, kunnes vienti sakkaa …

Politiikan markkinoiden aika

”Viikko on politiikassa pitkä jakso”, sanoi Harold Wilson, Yhdistyneen Kuningaskunnan pääministeri 1974 – 1976. Onko siksi mitään järkeä antaa Alexander Stubbin lumehallituksen jatkaa näyttelemistä Kataisen-Urpilaisen eurososialistisen hallituksen ohjelmistolla? Sehän rohkeni ”päättää” jopa uudistusohjelman toimeenpanosuunnitelmasta, aivan kuin suunnitelma olisi ohjelmaa konkreettisempi, kun uudistuksen sisältökin jäi hämäräksi.

Eduskuntavaalit ovat ensi huhtikuussa, joten hallituksen uusi miehitys ja roolijako ovat selvillä vasta noin 30:nen pitkän jakson jälkeen.

Vaalit eivät kuitenkaan takaa, että tasavallan talouspolitiikka muuttuisi ydinkysymyksissä, koska puolueet ovat yksinkertaisesti liian samankaltaisia. Ainoa ero ennen vuoden 2007 vaaleja vallinneeseen tilanteeseen verrattuna on nyt se, että muut puolueet eivät kosiskele sosialidemokraatteja päästäkseen hallitukseen ja että sosiaalidemokraattisia puolueita on yksi enemmän – perussuomalaiset.

Työllisyyden nopean parantamisen kannalta puolueet nostavatkin esiin täysin toisarvoisia ongelmia erottuakseen muista.

Myös virkamiehistö vertaa haarukkapalaa pitopöydälliseen. Jokainen ei-puolueuskovainen käsittää, että julkisen talouden kestävyysvaje on toisarvoinen ongelma valtion nykyisen vuosivelkaantumistahdin kanssa; molempien suuruusluokka miljardeissa on sama, mutta kestävyysvajeen ajanjakso on tästä hamaan tulevaisuuteen, valtiovarainministeriön laskelmissakin kolme sukupolvea.

Hallituksen luottamusäänestyksestä, Eduskunnassa tämän viikon perjantaina, on monta pitkää jaksoa ennen eduskuntavaaleja. Politiikan markkinoiden johtopaikka voi vaihtua, mutta ydinkysymyksessä, tehokkaan kysynnän kasvattamisessa, tuskin alkaa peesaus.

Kanada - uusi öljymaa

Johtaja Jaakko Kiander, jonka SAK:n silloinen puheenjohtaja Ihalainen (sd.) järjesti aikoinaan Ilmariseen, ennusti YLEn uutisissa, että Kiinan ja Intian talouskasvu "tulee ennen pitkää johtamaan öljyn käytön ja kysynnän kasvuun, joka taas tulee nostamaan hintaa. Luulen että tässä (sic!) pitkällä aikavälillä öljy pysyy ihan arvokkaana tuotteena, laskeskelee Ilmarisen Kiander".

Maailmalla lehdet ja nettisivustot kirjoittavat kuitenkin Pohjois-Amerikan öljy- ja kaasuomavaraisuudesta ja uuden öljyvaltion Kanadan halusta laivata öljyään Eurooppaan.

Nykyistä Lähi-Idän kriisiähän on jatkunut pitkään, mutta öljyn hinta ei sen vuoksi ole suinkaan hypähtänyt ylös.  Syy on Kanadan öljyhiekassa, jota on löytynyt alueilta, joita pidettiin aikaisemmin joutomaana. Tosin YLEn uutisten haastatteleman vastuullisen sijoittamisen asiantuntijan James Leatonin mukaan "Kanadan öljyhiekka ei ole kilpailukykyisen hintaista"; eihän öljyhiekka ole uusi asia, vaan siitä alettiin puhua vakavasti jo vuosikymmen sitten ja toden teolla noin kuusi vuotta sitten.

USA ja Kanada hallitsevat tämän teknologian. Öljyhiekkaa on muuallakin maailmassa, muun muassa Venäjällä, joka taas ei USA:n ja Kanadan teknologian vientirajoitusten vuoksi pääse käsiksi kyseiseen huipputeknologiaan.

Jos Kiander on oikeassa, Venäjä tulee elämään öljystään, mutta jos öljyhiekasta tehtyä öljyä on yllin kyllin, Venäjän talous ja rupla tulevat sukeltamaan vielä nykyistäkin syvemmälle. - Pyhä Venäjä!

Komissaariehdokas Katainen – hämärä, huomaamaton, vaikeaselkoinen

The Telegraph –lehdessä Allister Heath kommentoi Jean-Claude Junckerin ajattelemaa uutta eurooppalaista rahoitusalan päällekatsojaa, jonka johtoon hän on listannut kolme ”obscure” poliitikkoa: entisen pääministerimme Kataisen, Hollannin valtiovarainministerin ja vasemmistolaisen virkakoneiston edustajan Jeroen Dijsselbloemin ja Latvian entisen pääministerin Valdis Dombrovskisin. Kenelläkään heistä ei ole kokemusta rahoitustoimialalla toimivien yritysten johdosta; amatöörejä kaikki tyynni Allister Heathin mukaan.

Heath korostaa, että EU:ssa kisaa kaksi vaihtoehtoista ideologiaa: 1. sosialistinen, korporatiivinen ja sisäänpäin katsova säie, joka pyrkii varjelemaan Manner-Euroopan hyvinvointivaltioita globalisaatiolta; ja 2. klassinen vapaamielinen, kilpailua korostava tendenssi, joka pyrkii edistämään maanosan taloudellista tehokkuutta yhteismarkkinoiden avulla. Heath näkee Junckerin kaavailut uhkaksi Britannian taloudelle ja erityisesti Lontoon rahoituspalveluliiketoiminnalle.

Valitettavasti Jyrkimme joutui johtamaan eurososialistista hallitustamme päästäkseen ylipäätänsä pääministeriksi. Kataisella ei koskaan pääministerinä ollut syvällistä sanomaa. Hän puhui pinnallisesti muun muassa verotuksen kannustavuuden vaatimuksesta niissä tilaisuuksissa, joissa kuulin häntä: Kataisen aikana keskiluokan valtion tuloveroa alennettiin, mutta samaan aikaan korotettiin kulutusveroja.

Mihin tällainen verolinja kannusti, kun samaan aikaan korotettiin myös pääomatuloveroa? Jos Katainen osaisi analysoida tämän selkeästi, lyhyesti ja ymmärrettävästi, hän läpäisisi testini rahoitusalan direktoraatin komissaariksi.

Loogista päättelyä vaaditaan kummassakin, vaan kuinka onkaan Jyrkin laita: ettei hän vain ole kyvyiltään kepeä moralisoija, joita Internet ja lehdistömme on täynnä.

Kokoomuksen kehityskeskustelut

”Kuulkaas, meidän tehtävä täällä eduskunnassa on järjestää työttömiksi joutuville töitä tai muutoin taata heille sama elintaso kuin työssä ollessaan”, keskeytti Kimmo Sasi kokoomuksen kansanedustajille tamperelaisen edustajan Kari Kantalaisen kutsusta pitämäni alustuksen työttömyyttä pysyvästi alentavista keinoista keväällä 1997; Sasi saapui ja poistui kesken esitykseni. Paikalla oli myös kokoomuksen eduskuntaryhmän silloinen ja nykyinen puheenjohtaja; Arto Satonen eduskuntaryhmän silloisessa avustajan roolissa piti keinojani uusliberalismina.

Kollegani professori Ted Bergstrom, University of California – Santa Barbara, kysyi noin 12 vuotta sitten minulta eräässä konferenssissa, että mikä teitä suomalaisia vaivaa, kun olette useiden mittareiden perusteella taloudellisesti alisuoriutuva kansakunta muihin pohjoismaihin verrattuna, vaikka toisinaan pärjäätte tilapäisesti erinomaisesti. Kerroin hänelle yllä olevan ensikohtaamiseni Kimmo Sasin kanssa ja kerroin myös, että kyseessä on Suomen oikeistolaisin ja periaatteessa markkinahenkisin hallituspuolue.

- Kas vaan. Nyt ymmärrän, totesi professori Bergstrom. 

YLEn mukaan pääministeri, puheenjohtaja Stubb on käynnistänyt kokoomuslaisille kehityskeskustelut; tarvetta todella olisi työllisyys- ja työttömyysrintamalla. Työväen presidenttikin voisi herätellä koko poliitikko-, lobbari- ja toimittajakaartia.

Miten lisää työpaikkoja ja nopeasti?

Alentamalla työeläkevakuutusmaksu heti vakuutusmatemaattisesti oikealle tasolle! Siis tasolle, jolla tällä hetkellä työelämään tulevan nuoren kannalta työuran aikana maksettavien (sekä työnantajan että työntekijän) eläkevakuutusmaksujen nykyarvo vastaa hänen eläkkeellä oloajan eläke-etuuksien nykyarvoa. Molemmat nykyarvot ovat siis tämän päivän rahassa ja ovat diskontatut eläkesäästöjen vaihtoehtoistuotolla kansainvälisesti hyvin hajautetussa sijoitussalkussa.

Tällaista eläkejärjestelmää kutsutaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair). Rahoitusteoriassa vastaava käsite on nollanettonykyarvoinen liiketoimi, sijoitus tai investointi.

Äkkirysäyksellä tehtävä työeläkevakuutusmaksun alentaminen on ainoa työllisyyttä nopeasti kasvattava keino, joka hallitukselta on unohtunut Pandoran lippaaseen: Toivo.

Riemuylioppilaan puhe

Lukuvuoden päättäjäiset, Virtain lukio, 31.5.2014:

Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat juhlavieraat!

Ylioppilaskeväänä 50 vuotta sitten olin eräässä mielessä urani huipulla: en ole koskaan tuntenut tietäväni niin paljoa niin monesta asiasta kuin silloin.

Väitellessäni tohtoriksi 12 vuotta myöhemmin tilanne oli aivan päinvastainen: tunsin tietäväni tavattoman vähän tavattoman harvoista asioista.

Vähin erin kouliintui kyky erottaa, mitä tietää ja mitä ei tiedä.

Teillä uusilla isänmaan toivoilla on elämä edessä. Lähivuodet tulevat olemaan elämänne parhaimmat vuodet. Osalle teistä koulutusalan valinta on jo selviö, mutta epävarmuus lienee yleisin olotila.

Osa teistä on jo saanut neuvoja, joihin tulette myöhemmin pettymään; erityisen petollinen paikka on kokemukseni mukaan opiskelijakahvilat, joiden pöydissä hurjimmatkin huhut muuttuvat täysin varmoiksi totuuksiksi.

Käsityskannoistaan varman kaveripiirin asemasta luottaisin enemmän omaan tiedon hankintaan eri urapoluista ja niitä tukevista opinnoista kuin vanhemmilta opiskelijoilta saatuihin neuvoihin; kannattaa kokeilla itse, vaikka kavereita kuuntelisikin.

Kun lähdin Kauppakorkeakouluun - nykyisin Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu - tavoitteeni oli vain valmistua ekonomiksi, joka oli siihen aikaan kolmivuotinen tutkinto, ja päästä työelämään mahdollisimman pienin opintoveloin.

Opiskelijaraflassa ajatustenvaihto herätti kuitenkin toiveen päästä ulkomaille pidemmäksi ajaksi. Pääsinkin kesäharjoittelijaksi Irlantiin ja ekonomin tutkinnon jälkeen vaihto-opiskelijaksi USA:han.

Jo Irlannin kesä oli todellista kansainvälistymiskylpyä; harjoittelijoita oli parista kymmenestä eri maasta ja minut pantiin asumaan neljän ranskalaisen kanssa kun muut eivät voineet sietää heitä; USA:ssa asuin asuntolassa, jossa oli yli 90 eri kansallisuutta.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta harjoittelijana puunjalostusteollisuudessa ja metallituoteteollisuudessa. Amerikan vuosi oli kuitenkin antanut sellaisen perustan, että halusin jatkaa opintojani tohtoriksi, mihin sain lopulta onnekkaasti tutkijan paikan.

Nyt ulkomailla opiskelu ja kansainväliset työurat ovat täysin tavanomaisia; aikanamme 1956 – 1964 Virtain yhteiskoulussa ainoa kosketus kansainvälisyyteen lienee ollut koulussamme vieraillut entinen lähetyssaarnaaja.

Koulumme tarjosi valmiudet päästä opiskelemaan ja myös suorittaa tutkinnot tahoillamme. Silloisillakin resursseilla olisimme voineet saada paljon muhkeammat eväät tulevaisuudelle, jos kouluopetuksen tavoite ei olisi ollut minimoida reputtaneiden määriä. – Organisaatioilla on valtaisa kyky parantaa juuri niitä toimintoja, joita mitataan.

Kouluaineista matematiikka osoittautui ylivoimaisesti hyödyllisimmäksi tiedeurani kannalta, paljon hyödyllisemmäksi kuin kaikki kieliopintoni yhteensä; olin ilmoittanut kirjoittavani pakollisena pitkän matematiikan, mutta opettajamme tuli oitis suostuttelemaan, että peruisin valintani: ”Tiedätkö, että tuhoat urasi”.

Nykyisin lukion päättäneillä on jopa parempi kielitaito kuin minulla oli opiskeltuani kolme vuotta englantia Kauppakorkeakoulussa.

Ruotsin opettajamme Trygve Nordström, legendaarinen Pamba, oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta hän puhui meille pääasiassa suomeksi. Opimme häneltä kuitenkin enemmän elämän viisauksia kuin muilta opettajilta yhteensä. Yksikään ei reputtanut ruotsinkielessä hänen aikanaan.

Hänellä oli rautaiset opetusmetodit ”emme opi täällä elämää vaan koulua varten” –hengessä. Jokainen joutui hänen kannustavien testiensä kohteiksi, myös minä: sanopa rhododendron. Toistin sen, mutta ”Ei sinne päinkään”, sanoi Pamba, jatkaen: lausupa nimeni. Äänsin, johon Pamba: ”E ei, etkä ikinä opikaan”.

Tavoitteet kannattaa elämässäkin valita niin läheltä ja asettaa siten, että ne ovat saavutettavissa. Jos teillä on jokin unelma kuten kirjan kirjoittaminen tai Himalajalle nousu, uskaltakaa yrittää toteuttaa se jossain elämänne vaiheessa.

”Good luck”, ylioppilaat! Kaunista kesää kaikille!
(Kuva: Foto-Riitta, Virrat)

Millä tulotasolla lapsilisät pitäisi poistaa?

En ehtinyt katsomaan Björn Wahlroosin haastattelua MTV3:lla kuin aivan lopun, jossa toimittaja kysyi suunnilleen seuraavaa: miksi hän hyvätuloinen keskiluokkainen saa lapsilisiä.

Millähän tulotasolla toimittaja haluaisi poistaa lapsilisät, kun hän oli niin varma, ettei hän niitä tarvitse kysymättä muilta samalla tai korkeammilla tulotasoilla olevilta.

Minkä tahansa sosiaalietuuden imeminen takaisin valtion tai kunnan kukkaroon etuuden saajan tulojen kasvaessa nostaa hänen tosiasiallista rajaveroastettaan pahentaen köyhyysloukkua.

Lisäksi jos on kaksi toimittajaa, joilla on samat tulot, mutta vain toimittajalla A on lapsia, kuinka toimittajat haluaisivat heitä kohdeltavan sosiaalietujen ja verotuksen keinoin. Haluaisiko toimittaja B, että toimittajan A lapsilisät viedään pois, koska hänkään ei saa lapsilisää? Jos lapsilisäjärjestelmää ei olisi laisinkaan, haluaisiko toimittaja A, että hänen tuloveronsa ovat samat kuin toimittajan B?

Kyse on horisontaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteesta verotuksessa ja sosiaalietujen myöntämisessä: tuloiltaan samalla tasolla olevia pitää kohdella verotuksessa samoin, jos heidän kaikki taustatekijänsä ovat identtiset; jos niissä on erilaisuutta huollettavuusvelvollisuuden osalta, heitä on kohdeltava erilaisuuden mukaisesti. Eli katsottaessa samalla tulotasolla olevia, verotuksen ja sosiaalietujen yhteismäärän on kevennyttävä elatusvelvollisuuden kasvaessa.

Samankaltaisia kohdellaan samoin, erilaisia erilaisuuden mukaisesti, siinä horisontaalisen oikeudenmukaisuuden ydin.