Tilinpäätös: työlliset

Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana työllisten määrä väheni hieman yli 50000:lla ja valtio työllisti palveluihinsa vajaa 10000 henkilöä enemmän; edellinen on keskiarvo Työvoimatutkimuksen työllisistä kesä-elokuusta 2011 vastaaviin kuukausiin 2015 ja jälkimmäinen on työ- ja elinkeinoministeriön toivoimapoliittisin toimenpitein (2015 palveluihin) sijoitettujen lisäys keskimäärin samana aikana.

Aitojen työllisten nettovähennys neljässä vuodessa oli siten noin 60000 työpaikkaa.

Tässäkin blogissa on useassa eri kirjoituksessa mainioita neuvoja, kuinka hallitus sen poliittisesta koostumuksesta riippumatta voisi lisätä suoraan ja välittömästi työvoiman kysyntää, eli kansan kielellä, kuinka hallitus voisi lisätä työpaikkojen tarjontaa, uusia työpaikkoja, kasvattamalla tehokasta kysyntää.

Sylikoirajournalismi ei pakota poliitikkoja ymmärtämään työpaikkojen tarjontaa vaan suosii pellekeynesiläisiä toisen kierroksen kokonaiskysynnän lumelisäyksiä, joiden ensimmäisen kierroksen vaikutus on kansantalouden tehokasta kysyntää alentava.

Poliitikkoja kiinnostaa vain se, kuinka paljon he kykenevät kierrättämään veronmaksajien varoja julkisen sektorin kautta ymmärtämättä, että jokainen sen kautta kiertävä lisäeuro, verojen korotuksen vuoksi, aiheuttaa ylimääräisen yhden euron tuotannon menetyksen. 

Kerätty lisäveroeuro alentaa yksityisen sektorin tuotantoa kahdella eurolla, mutta käytettynä julkisiin kulutus- tai investointimenoihin lisää sitä yhdellä eurolla; näkymätön nettomääräinen tuotannon alentuminen on siten yksi euro, mitä kutsutaan verotuksen marginaaliseksi tehokkuustappioksi; ks. Mätäkuun markkinat, Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta, ss. 30 – 31 seuraavassa:

Miksi eläkevakuutusmaksuja ei lasketa välittömästi Saksan tasolle?

Uskomaton masokismi leikkauslistojen availun ympärillä on jälleen käynnissä tasavallassa; toimittajat silminnähden nauttivat tivatessaan puolueilta niiden yksityiskohtia ja pakottaessaan puolueet leikkauslistakilpaan.

Miksi Suomi ei ota käyttöön vakuutusmatemaattisesti rehtiä eläkejärjestelmää? Silloin työnantajan eläkevakuutusmaksua voitaisiin pudottaa pysyvästi, mikä kasvattaisi työvoiman kysyntää eli lisäisi työpaikkoja nopeasti ja panisi taloutemme pyörät pyörimään.

Ensi askeleena työntekijän ja työnantajan eläkevakuutusmaksut nykyisestä yhteensä yli 24 prosentista voitaisiin pudottaa Saksan tasolle, hieman yli 18 prosenttiin! Kuitenkin Saksassa työntekijöillä on paremmat eläke-edut, koska eläke on sidottu 100 prosenttisesti palkkatason nousuun, Suomessa vain 20 prosentin painolla. Niinpä Saksassa eläkkeet nousevat ensi heinäkuun alusta, lännessä 2,1 prosenttia ja idässä 2,5 prosenttia.

Siis miksi yksikään puoluejohtaja ei vaadi julkisuudessa Eläketurvakeskusta ja sääntelijänä toimivaa ministeriötä esittämään laskelmansa siitä, millaisella eläkevakuutusmaksutasolla järjestelmämme olisi vakuutusmatemaattisesti rehti?

Syy ei voi muu kuin se, että he kaikki pelkäävät vaalitappiota tai epäonnistumista hallituksessa, jolloin Brysselin viratkaan eivät riitä kaikille. Vaan kotimaassahan on kultainen tunkio, jonne voi aina itsensä ujuttaa ”Väärän Viinasen tavoin”.

Se, että puoluejohtajien taustajoukoista kukaan ei vaadi vakuutusmatemaattisesti rehtiä eläkejärjestelmää, johtuu taas siitä, että hierarkiassa mukana olevat ovat mukana vain opportunismista, hyötyäkseen mukanaolostaan. Siksi he seuraavat johtajiaan eivätkä uskalla ajatella ja kirjoittaa itsenäisesti.

Sama opportunismi vaivaa taustajoukkoja luonnollisesti muissakin talouspoliittisesti tärkeissä asioissa kuten esimerkiksi työmarkkinauudistusten vastustamisessa.

Vaikeasti työllistettävät

“Kyllä se niin on, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttajia, kun katsoo ympärilleen”, totesi arvokkaasti harmaantunut herrasmies toiselle vastapäätäni maatessamme Meilahden kirurgisella päivystyspoliklinikalla viime toukokuussa; Elinkeinoelämän valtuuskunnan Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa –raportti on päätynyt samaan, jota myös ylijohtaja Vartiainen propagoi haastatteluissaan ympäri Suomen.

Olin sen verran selvinnyt pökkeröstäni, että en voinut olla kysymättä: ”Mutta hyvät herrat, mihin poliitikkomme tarvitsevat työvoimatoimistojen listoilla olevat 640000 työtöntä ja työvoiman ulkopuolista työhaluista työnhakijaa”. Eipä herroilla ollut vastausta.

Joulukuussa 2014 työministeriön tilastoissa oli 616000 työhaluista työnhakijaa. Talousviisaat vartiaiset selittävät, että he ovat vaikeasti työllistettäviä, kun sitä kysyy heiltä julkisissa tilaisuuksissa. Mistä he tietävät sen?

En voi ymmärtää, miksi nykyajan työttömistä työhakijoista on tullut vaikeasti työllistettäviä, kun vielä 40 vuotta sitten työvoimatoimistoissa oli avoimia työpaikkoja enemmän kuin työnhakijoita; omaikäluokkani, joka oli 1960-luvun loppupuolella tullut työmarkkinoille, oli hyvin heikosti koulutettua verrattuna 2000-luvulla työmarkkinoille tulleisiin.

Jos työhön osallistumisen ja uusien työpaikkojen perustamisen kannusteita muutettaisiin, kuten olen tällä huutelupalstallani kirjoittanut, meille syntyisi vaalikaudessa enemmän työpaikkoja kuin niitä on poistunut vuodesta 1990.

Kysymys on siis kannusteiden analysoinnista eli päätöksiin vaikuttavista tekijöistä ex ante, kuten taloustieteessä tavattiin sanoa opiskeluaikanani. Nykyinen työmarkkinoiden moralisointi keskittyy vain huonojen kannusteiden johdosta tehtyjen valintojen seurauksiin eli ex post -havaintoihin.

Miten lisää työpaikkoja ja nopeasti?

Alentamalla työeläkevakuutusmaksu heti vakuutusmatemaattisesti oikealle tasolle! Siis tasolle, jolla tällä hetkellä työelämään tulevan nuoren kannalta työuran aikana maksettavien (sekä työnantajan että työntekijän) eläkevakuutusmaksujen nykyarvo vastaa hänen eläkkeellä oloajan eläke-etuuksien nykyarvoa. Molemmat nykyarvot ovat siis tämän päivän rahassa ja ovat diskontatut eläkesäästöjen vaihtoehtoistuotolla kansainvälisesti hyvin hajautetussa sijoitussalkussa.

Tällaista eläkejärjestelmää kutsutaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair). Rahoitusteoriassa vastaava käsite on nollanettonykyarvoinen liiketoimi, sijoitus tai investointi.

Äkkirysäyksellä tehtävä työeläkevakuutusmaksun alentaminen on ainoa työllisyyttä nopeasti kasvattava keino, joka hallitukselta on unohtunut Pandoran lippaaseen: Toivo.

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ei sisällä uusia työpaikkoja lisääviä toimia. Vaikka marraskuun lopussa oli 540000 tosiasiallisesti työtöntä ja lisäksi 100000 työnhakijaa työvoiman ulkopuolelta, hallituksen taustajoukot unohtavat tarkoituksellisesti Keynesin tehokkaan kysynnän. 

Se on kansantalouden kysynnän ja tarjonnan yhtäläistävä, ennustettu kokonaistuotannon ja tulonmuodostuksen taso, jonka nojalla yritykset päättävät tuotannosta, työllistämisestä ja investoinneista sekä kuluttajat tulojen jakamisesta kulutukseen ja säästöihin.

Tehokasta kysyntää voidaan siis elvyttää myös kansantalouden tarjontapuolen rakenneuudistuksilla. Keynesin omassa mallissa niille ei ole sijaa, koska hän olettaa työmarkkinoille puhtaan kilpailun: nimellispalkka on sama toimialan kaikille yrityksille; alityöllisyystasapainossa työttömät ovat työmaiden porteilla valmiit ottamaan työtä vastaan, yrityksiä eivät mene konkurssiin, vaan kiinteä pääoma pysyy vakiona. Siksi julkisten menojen lisäys, jonka julkinen valta ostaa hänen mallissaan aina yksityisiltä yrityksiltä, johtaa välittömästi tehokkaan kysynnän ja työllisyyden kasvuun.

Ratkaisevin olettamus, joka erottaa Keynesin mallin klassisesta, on se, että työsopimukset tehdään koskien nimellisiä yksikköpalkkoja, vaikka muutoin kuluttajat tekevät päätöksensä reaalitulojen ja reaalihintojen perusteella. Siksi vastentahtoinen työttömyys voi olla sopusoinnussa muiden markkinoiden samanaikaisen tasapainon kanssa. 

Ja Keynesin mallin tärkein ominaisuus: työttömyys alenee lopputuotteiden hintojen noustessa ja nimellisen yksikköpalkan pysyessä ennallaan; työllisten lisääminen kasvattaa yritysten voittoja hintojen nousujakson aikana. Siksi yritysten kannattaa lisätä tuotantoaan: tehokas kysyntä kasvaa.

Tehokkaan kysynnän kasvusta johtuva työttömyyden alentuminen edellyttää vain työn reaalisen hinnan alentumista, eli tuottavuuden kasvu huomioiden reaalipalkan pitää nousta hitaammin kuin työn tuottavuuden. Keynes sanoi todellisuuden työmarkkinoista vain, että palkoista päättävien tulisi olla solidaarisia työttömiä kohtaan ja olla korottamatta palkkoja nousevien hintojen periodin aikana, jotta täystyöllisyys saavutettaisiin.

Palkkoja ja muita työvoimakustannuksia koskevat laajat yleisratkaisut ovat peittelymekanismi, joiden tarkoitus on suitsia vahvojen ammattiliittojen neuvotteluvoimaa ja keskinäistä palkkakilpailua. Rakenneuudistuksessa pitäisi keskittyä vähentämään ja lopulta poistamaan

1.työmarkkinalainsäädännön elementtejä, jotka vahvistavat sisäpiiriläisten neuvotteluvoimaa

2. riskejä, jotka liittyvät työntekijän palkkaamiseen

3. työn teettämiseen liittyviä rajoituksia; joustothan koskevat vain työmarkkinoilla pistäytyjiä määräaikaisten työsuhteiden ja työllistämistukien muodossa; joillekin ainoa jousto on sukkuloida välillä yrittäjänä.

Tällainen rakenneuudistus:

•      Kohottaisi välittömästi työn rajatuottavuutta

•      Lisäisi työvoiman kysyntää eli työpaikkojen tarjontaa

•      Kasvattaisi toteutuvaa tuotantoa eli Keynesin tehokasta kysyntää!

•      työtunnin kustannus nousisi hitaammin kuin lopputuotteiden hinnat tehtaiden porteilla, kunnes työttömyys olisi alentunut 2-3 %:in, luonnolliselle tasolle.

•      Ei maksaisi valtiontaloudelle mitään, vaan päinvastoin budjettialijäämä alkaisi nopeasti supistua; seitsemän vuoden jälkeen olisi tukeva budjettiylijäämä.

Työmarkkinauudistuksen keinot ovat yleisesti tunnettuja; niistä on itse asiassa keskusteltu 1970-luvun puolivälin jälkeisestä lamasta lähtien:

•      tuki- ja poliittisen lakkoilun kielto

•      lakon aloitus vain jäsenäänestyksen määräenemmistöllä nostaisi lakkoilukynnystä

•      Yhteistoiminta- eli irtisanomislaista luopuminen

•      Irtisanomisissuojassa paluu palkanmaksuväliin

•      Työehtosopimusten yleissitovuuden asemasta sallitaan vain paikalliset sopimukset

•      Ay- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut vähennyskelvottomiksi

•      Ammattiosastot eivät saa muodostaa liittoja eli palkkamonopoleja

•      Ansiosidonnaisen päivärahan rahoitus yksinomaan työnantajille ja työntekijöille, jotta huonon maailmantilan sattumiselle (irtisanomistarpeelle) asetettaisiin oikea paino palkanasetannassa; eli yleisestä työttömyysvakuutusmaksuista saa rahoittaa vain työmarkkinatuen.

Henkinen elvytys on ollut myös puheena. Pikaisesti pitäisikin luopua:

julkisuuden suosimasta ideologiasta että työntekijöillä on oikeus yhtiön viimeiseen riviin siihen asti, kunnes työnantajan oma pääoma on lypsetty kuiviin ja 

talouspolitiikkaa hallitsevasta yksipuoluejärjestelmästä, jota ei voi muka muuttaa; Kataisen-Urpilaisen hallitus on työmarkkinoiden sisäpiiriläisten hallitus, jonka rakenneuudistukselle on käymässä samoin kuin Gorbatšovin rakenneuudistukselle, perestroikalle.

JK: Pidin tämän lyhennettynä kommenttipuheenvuorona Tampereen yliopistossa 14.1.2014. Olin myös tarjonnut sitä marras- ja joulukuussa 2013 kahdesti julkaistavaksi.