Kokoomuksen kehityskeskustelut

”Kuulkaas, meidän tehtävä täällä eduskunnassa on järjestää työttömiksi joutuville töitä tai muutoin taata heille sama elintaso kuin työssä ollessaan”, keskeytti Kimmo Sasi kokoomuksen kansanedustajille tamperelaisen edustajan Kari Kantalaisen kutsusta pitämäni alustuksen työttömyyttä pysyvästi alentavista keinoista keväällä 1997; Sasi saapui ja poistui kesken esitykseni. Paikalla oli myös kokoomuksen eduskuntaryhmän silloinen ja nykyinen puheenjohtaja; Arto Satonen eduskuntaryhmän silloisessa avustajan roolissa piti keinojani uusliberalismina.

Kollegani professori Ted Bergstrom, University of California – Santa Barbara, kysyi noin 12 vuotta sitten minulta eräässä konferenssissa, että mikä teitä suomalaisia vaivaa, kun olette useiden mittareiden perusteella taloudellisesti alisuoriutuva kansakunta muihin pohjoismaihin verrattuna, vaikka toisinaan pärjäätte tilapäisesti erinomaisesti. Kerroin hänelle yllä olevan ensikohtaamiseni Kimmo Sasin kanssa ja kerroin myös, että kyseessä on Suomen oikeistolaisin ja periaatteessa markkinahenkisin hallituspuolue.

- Kas vaan. Nyt ymmärrän, totesi professori Bergstrom. 

YLEn mukaan pääministeri, puheenjohtaja Stubb on käynnistänyt kokoomuslaisille kehityskeskustelut; tarvetta todella olisi työllisyys- ja työttömyysrintamalla. Työväen presidenttikin voisi herätellä koko poliitikko-, lobbari- ja toimittajakaartia.

Työpaikkojen tarjontaa ei tarvitse ymmärtää

”En tiedä, ymmärsinkö kysymystä”, vastasi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen 2.10.2013 VATT-päivässä. Hän ylisti esityksensä lopussa suomalaista yhdessä sopimisen kulttuuria yhteisen edun ollessa kyseessä viitaten nykyisen hallituksen tarvitsemiin rakenneuudistuksiin, mikä innoitti kysymykseeni:

”Kun aloitin työelämässä runsas neljä vuosikymmentä sitten, työsuhteet olivat voimassa toistaiseksi, irtisanomisaika oli palkanmaksuväli, kaikilla oli töitä ja vuonna 1974 oli kuuden kuukauden ajan työnvälityksessä avoimia työpaikkoja jopa enemmän kuin työnhakijoita.

Irtisanomisoikeudenkäyntejä ei juuri ollut. Nyt laittoman irtisanomisen vuoksi oikeudenkäyntejä on vuosittain jopa tuhat.

Koska meillä on työkansan hallitus, eikö talouskriisimme ratkaisemiseksi sen tulisi keskittyä nimenomaan työmarkkinoidemme rakenteiden purkamiseen työpaikkojen synnyttämiseksi?”

Ministeri Urpilainen ei voinut ymmärtää kysymystäni, koska Säätytalossa oli vahdissa noin 198 silmäparia sosialidemokraatteja, jäsenkirjallisia ja jäsenkirjattomia tai muutoin heitä työmarkkina-asioissa peesaavia; hän saattoi vain toistaa ylistyksensä: "nykyiset työmarkkinarakenteet mahdollistavat tehdä järkeviä päätöksiä".

Lipposen pääministeriaikana ihmeteltiin, miten hän 25 prosentin kannatuksella kykeni hallitsemaan niin suvereenisti työttömyyden puolittamislupauksensa syöden, kun Margaret Thatcherkin tarvitsi vaaleissa 36 prosenttia äänistä uusiakseen asemansa.

Tällä hetkellä valtiovarainministeri Urpilaisen sosialidemokraattien kannatus on pudonnut 15 prosenttiin, työvoimatoimistoissa on 500 000 työnhakijaa ja lisäksi 102 000 muuta tosiasiallisesti työtöntä siirrettynä erilaisiin työvoimatoimiston tarjoamiin palveluihin.

Tasa-arvotupon tuhoa vai sittenkin vanhat voitonpyytäjät?

Marraskuun työttömyys- ja työllisyysluvut ovat todella surkeita: työttömiä 26000 enemmän ja työllisiä 37000 vähemmän kuin vuoden 2011 marraskuussa. Mutta luvut täsmäävät suunnilleen BKT:n nollakasvun kanssa, jota useat pitävät ihanteellisena tavoitteena.

Työllisyyskatsauksen mukaan tosiallisen työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden, työttömyyseläkeläisten ja toimenpitein sijoitettujen määrän kasvu oli vuodessa 11000 henkilöä.

Saksa kykeni tekemään vuosina 1995 - 2008 sisäisen devalvaation eli sen hinta- ja palkkataso nousivat hitaammin kuin muiden euromaiden. Saksassa hinta- ja kustannustaso eivät alentuneet nimellisesti. Muut maat vain inflatoivat talouttaan Saksan pankkien tarjoamien halpojen luottojen avulla. 

Suomi onnistui sensijaan tekemään tasa-arvotupossa sisäisen revalvaation kuten analysoin Mätäkuun markkinat -kirjassa s. 155. Meillä yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus nousi heinä - syyskuussa 4,2 prosenttia verrattuna edellisvuoden 2011 vastaavaan ajankohtaan. Vuosivauhti vastaa suunnileen sitä, mitä se on ollut vuodesta 2007. 

Mutta mitkä työntekijäryhmät ovat menestyneet palkkakilpailussa parhaiten eli mitkä ryhmät ovat vauhdittaneet Suomen kilpailukyvyn menetystä? Vuodesta 2005 ansiotason nousu on ollut nopeinta valtiolla, nimenomaan naisilla, ja yhtä nopeaa kuin paperi- ja kartonkiteollisuuden kuukausipalkkaisilla.

Lyhyen tilastojen kaivannan tulos on siis se, että jos vuoden 2007 vaaleissa Kataisen voittoisa tasa-arvotupo pani ammattiliitot kilpailemaan palkankorotuksilla, niin säilyttääkseen suhteellisen asemansa paperi- ja kartonkiteollisuuden työntekijät ovat kyenneet nostamaan ansioitansa samaa vauhtia kuin Kataisen kohderyhmä; paperi- kartonkiteollisuuden ylikorkea palkkatasohan perustuu työntekijöiden voitonpyyntiin (rent seeking), kykyyn ulosmitata työnantajiltaan ja niiden asiakkailta todellista tuottavuuttaan (mitä on mahdoton havaita) ja vaihtoehtoisia työpaikkojaan korkeammat ansiot.