Entinen vakuutusylijohtaja, professori Tarmo Pukkila valaisi Helsingin Sanomissa 9.11.2010 seikkaperäisesti sitä, kuinka finanssikriisin syventyessä lokakuussa 2008 päädyttiin poikkeuslainsäädäntöön, jolla estettiin työeläkelaitoksia uhkaava osakkeiden pakkomyynti laitosten vakavaraisuuden säilyttämiseksi.
Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.
Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.
Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.
Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.
Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
tiistai 9. marraskuuta 2010
Valtion velkaantuminen
Valtiokonttorin hoitama velka oli 31.10.2010 71,4 mrd euroa, jossa kasvua kuluvan vuoden aikana seitsemän (7) mrd euroa. Valtion likvidikassa oli puolestaan 10,6 mrd euroa, jossa on lisäystä yksi miljardi vuoden alusta.
Valtio on siten nettomääräisesti velkaantunut 10 kk:n aikana lisää kuusi miljardia euroa.
Valtio on siten nettomääräisesti velkaantunut 10 kk:n aikana lisää kuusi miljardia euroa.
Verotukien uutisointi: STT teki sen!
”VATT: Verotuet vievät valtiolta melkein 18 miljardia”, on Suomen Tietotoimisto STT otsikoinut uutisensa 5.11.2010. Varsinainen teksti alkaa: ”Erilaiset verohelpotukset ja muut verotuet leikkaavat valtion tuloja vuodessa lähes 18 miljardilla eurolla, laskee Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT.”
Ehkä raportin laatineen työryhmän tarkoitus oli saada toimitukset tekemään johtopäätökset, ”vievät valtiolta” ja ”leikkaavat valtion tuloja”, mutta VATT:in oma tiedote ei sisällä mainittuja kuten ei sen johdantokaan. Sen verran tutkijan suoraselkäisyyttä raportin laatijoilla on ollut että he ymmärtävät STT:n johtopäätöksen olevan absurdi.
Yritys kerätä miljardi lisää verotuloja julkiselle sektorille vähentää yksityisen sektorin tulonmuodostusta ei ainoastaan miljardilla, vaan myös verotuksen näkymättömän taakan kautta toisella miljardilla (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani ss.30-31). Siis koottavat lisäverot ovat tulonsiirtoa yksityiseltä sektorilta julkiselle, mutta tämä toinen näkymätön miljardi alentaa pysyvästi BKT:n tasoa! Olen selvittänyt verotuksen näkymätön taakan muodostumista kirjassani tarkemmin, mutta perussyy on kaikille selvä: jokainen pyrkii valitsemaan sellaisen taloudellisen toiminnan muodon, jossa verovastus on vähäisin, vaikkapa olla haluamatta ottaa ylentämiseen liittyvää vastuuta ja korkeampaa palkkaa.
Verotukien laskentaa pitäisikin arvioida aina laajemmin siinä yhteydessä kun raportti julkistetaan. Meillä ei vain ole sellaista kulttuuria, koska esimerkiksi VATT on perustettu jatkamaan kahden taloudellisen keskussuunnitteluelimen toimintaa. Se on siis ikioma GOSPLANimme ja keskussuunnittelijat ovat määritelmän mukaan aina oikeassa.
Mitä verotukityöryhmän olisi pitänyt laskea? Sen olisi pitänyt 1. mallintaa verotuksen vaikutus työntekijöiden ja yritysten käyttäytymiseen, 2. sen jälkeen laajentaa eri verojen määräytymisen perustetta kuvaamallaan tavalla, ja lopuksi 3. pitäen julkisen sektorin keräämät verot ennallaan, mutta antaen veroasteiden alentua kysynyt, paljonko bruttokansantuotos BKT olisi muuttunut veropohjien laajentamisen seurauksena.
Jos BKT olisi kasvanut, se olisi sitä moralistien kiroamaa tehokkuusvoittoa. Jos BKT olisi vähentynyt, se olisi todistanut sen, että verotuet ovatkin olleet oikeutettuja ja lisänneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme rahoituspohjaa. Sellainen tulos olisi voitto kaikille lobbareille, jotka ovat erikoistuneet ajamaan tietyn ryhmän etuja ja saaneet aikaan kyseiset verotuet, vuodot veropohjaan. – Tällaisten laskelmien tekoon eivät vain VATT:in paukut riitä; ks. Mätäkuun markkinat s. 15.
Ehkä raportin laatineen työryhmän tarkoitus oli saada toimitukset tekemään johtopäätökset, ”vievät valtiolta” ja ”leikkaavat valtion tuloja”, mutta VATT:in oma tiedote ei sisällä mainittuja kuten ei sen johdantokaan. Sen verran tutkijan suoraselkäisyyttä raportin laatijoilla on ollut että he ymmärtävät STT:n johtopäätöksen olevan absurdi.
Yritys kerätä miljardi lisää verotuloja julkiselle sektorille vähentää yksityisen sektorin tulonmuodostusta ei ainoastaan miljardilla, vaan myös verotuksen näkymättömän taakan kautta toisella miljardilla (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani ss.30-31). Siis koottavat lisäverot ovat tulonsiirtoa yksityiseltä sektorilta julkiselle, mutta tämä toinen näkymätön miljardi alentaa pysyvästi BKT:n tasoa! Olen selvittänyt verotuksen näkymätön taakan muodostumista kirjassani tarkemmin, mutta perussyy on kaikille selvä: jokainen pyrkii valitsemaan sellaisen taloudellisen toiminnan muodon, jossa verovastus on vähäisin, vaikkapa olla haluamatta ottaa ylentämiseen liittyvää vastuuta ja korkeampaa palkkaa.
Verotukien laskentaa pitäisikin arvioida aina laajemmin siinä yhteydessä kun raportti julkistetaan. Meillä ei vain ole sellaista kulttuuria, koska esimerkiksi VATT on perustettu jatkamaan kahden taloudellisen keskussuunnitteluelimen toimintaa. Se on siis ikioma GOSPLANimme ja keskussuunnittelijat ovat määritelmän mukaan aina oikeassa.
Mitä verotukityöryhmän olisi pitänyt laskea? Sen olisi pitänyt 1. mallintaa verotuksen vaikutus työntekijöiden ja yritysten käyttäytymiseen, 2. sen jälkeen laajentaa eri verojen määräytymisen perustetta kuvaamallaan tavalla, ja lopuksi 3. pitäen julkisen sektorin keräämät verot ennallaan, mutta antaen veroasteiden alentua kysynyt, paljonko bruttokansantuotos BKT olisi muuttunut veropohjien laajentamisen seurauksena.
Jos BKT olisi kasvanut, se olisi sitä moralistien kiroamaa tehokkuusvoittoa. Jos BKT olisi vähentynyt, se olisi todistanut sen, että verotuet ovatkin olleet oikeutettuja ja lisänneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme rahoituspohjaa. Sellainen tulos olisi voitto kaikille lobbareille, jotka ovat erikoistuneet ajamaan tietyn ryhmän etuja ja saaneet aikaan kyseiset verotuet, vuodot veropohjaan. – Tällaisten laskelmien tekoon eivät vain VATT:in paukut riitä; ks. Mätäkuun markkinat s. 15.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Liikunta, vaalituki ja Helsingin kaupunki
YLE on tänään julkaissut uutisen Urheiluopistosäätön poliisitutkinnasta.
Urheiluopistosäätiö pyörittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Urheiluhallit Oy:n omistamia liikuntasaleja ja uimahalleja, mm. Mäkelänrinteen Uintikeskusta, jota kansa kutsuukin Lipposen uimahalliksi. Yksikköjä lienee viitisentoista.
Kun Lipposen vaalipäällikkö oli Urheiluhallit Oy:n entinen toimitusjohtaja, eikö myös Helsingin kaupungin tulisi avata tutkinta siitä, onko kyseisen yhtiön varoja valutettu vaalityöhön?
Vaikka asia olisi oikeudellisesti vanhentunut, moraalisesti se ei tietenkään vanhene koskaan. Saavathan hallit rakentamisvaiheessa muutakin tuhtia julkista tukea, yleensä veikkausvaroista.
Urheiluopistosäätiö pyörittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Urheiluhallit Oy:n omistamia liikuntasaleja ja uimahalleja, mm. Mäkelänrinteen Uintikeskusta, jota kansa kutsuukin Lipposen uimahalliksi. Yksikköjä lienee viitisentoista.
Kun Lipposen vaalipäällikkö oli Urheiluhallit Oy:n entinen toimitusjohtaja, eikö myös Helsingin kaupungin tulisi avata tutkinta siitä, onko kyseisen yhtiön varoja valutettu vaalityöhön?
Vaikka asia olisi oikeudellisesti vanhentunut, moraalisesti se ei tietenkään vanhene koskaan. Saavathan hallit rakentamisvaiheessa muutakin tuhtia julkista tukea, yleensä veikkausvaroista.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti
”Eläkejärjestelmä ei ole eläkkeensaajille kohtuullinen”, kirjoitti toiminnanjohtaja Timo Kokko sosialidemokraattien Eläkkeensaajien Keskusliitosta Helsingin Sanomissa 26.10.2010: nykyinen nk. taitettu työeläkeindeksi on vuoden 1995 jälkeen ottanut eläkkeissä huomioon vain 20 prosenttia työntekijöiden reaaliansiotason noususta ja eläkejärjestöjen kyselytiedustelun mukaan pienet eläkkeet ovat muodostuneet iäkkäiden ihmisten suurimmaksi ongelmaksi. Puolueidensa pyhinä kissoina toimivat poliittiset eläkeläisjärjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä (ks. www.ray.fi) avustuksia vuonna 2010 kaikkiaan 3.5 miljoonaa euroa – yleisavustusta vaalityöhön!
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
torstai 14. lokakuuta 2010
Eläkemaksu on pakkosäästämistä vanhuuden varalle, ei veroa
”Koskaan ei valehdella niin paljon, kuin jahdin jälkeen ja ennen vaaleja”, havaitsi rautakansleri Bismarck. ”Eläkelaisille [sic] ja palkansaajille jää nyt käteen yhtä paljon” otsikoidussa kirjoituksessa (Helsingin Sanomat, mielipide, 13.10.10) Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi pitää oikeudenmukaisena sitä, että ”samansuuruisesta tulosta sekä palkansaajalle että eläkeläiselle jää saman verran käyttöön verojen ja veronluonteisten maksujen jälkeen”, mutta hän pitää samalla palkansaajan eläkevakuutusmaksua veronluonteisena.
Jälkimmäinen ei pidä paikkaansa, koska tulevaisuuden eläke-edut riippuvat samalla tavoin palkasta kuin työiässä maksettavat eläkevakuutusmaksut. Verojen yleisluonteeseen kuuluu taas se, että yksilön saamat etuisuudet eivät riipu yksilön maksaman veron määrästä. Kaiken lisäksi eläkevakuutusmaksua ei makseta verottajalle vaan yksityiselle eläkevakuutusyhtiölle tai –säätiölle. Eläkevakuutusmaksuja myös rahastoidaan, mikä ei kuulu verojen ominaisuuksiin.
Työntekijän eläkemaksu myös vähentää eläkepalkkaa, jonka perusteella tuleva eläke määräytyy. Jos työntekijän eläkemaksu todella olisi veroa, maksaisi jokainen työeläkeläinen vielä eläkkeellä ollessaankin veroa aikaisemmasta verosta. Konsulit herätkää!
Sekä työnantajan että työntekijän osuudet työeläkevakuutusmaksusta ovatkin pakkosäästämistä vanhuuden varalle.
Myös työntekijän työttömyysvakuutusmaksu tilitetään muualle kuin verovirastoon, mutta se on jo selvästi vero, koska yksilökohtaiset vakuutusmaksut eivät johda samasuhteisiin etuisuuksiin; niillä rahoitetaan itse asiassa työmarkkinatukea vastaava kiinteäsummainen työttömyyskorvaus.
Palaanpa kansanedustaja Ravin perusväitteeseen. Olkoon esimerkkinä alle 53-vuotias työntekijä, jonka vuosipalkka on 20000 euroa. Verohallinnon verolaskurin mukaan hän maksaa tänä vuonna Helsingissä työeläkevakuutusmaksua 900 euroa, työttömyysvakuutusmaksua 80 euroa sekä tuloveroja ja sairausvakuutusmaksuja yhteensä 2713 euroa. Siis häneltä jää käteen näiden jälkeen 16307 euroa.
Vertailukelpoinen vuosieläke on 19020 euroa eli työntekijän nettopalkka eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen jälkeen. Sama verolaskuri antaa tällaisesta eläketulosta verojen ja sairausvakuutusmaksujen määräksi 3421 euroa. Eläkeläiselle jää käteen 15579 euroa eli 728 euroa vähemmän kuin työntekijälle, siis yli 60 euroa vähemmän kuukaudessa.
Metsästyskausi on parhaimmillaan ja vaalit ensi keväänä.
JK1. Saksan yhdistäjä, Preussin pääministeri Otto von Bismarck eli vuosina 1815 -1898.
JK2. Verotus uusiksi? -kirjassa (Taloustieto Oy 2007) vertailin laajemmin eläkeläisen ja työntekijän veroasteikkoja.
Jälkimmäinen ei pidä paikkaansa, koska tulevaisuuden eläke-edut riippuvat samalla tavoin palkasta kuin työiässä maksettavat eläkevakuutusmaksut. Verojen yleisluonteeseen kuuluu taas se, että yksilön saamat etuisuudet eivät riipu yksilön maksaman veron määrästä. Kaiken lisäksi eläkevakuutusmaksua ei makseta verottajalle vaan yksityiselle eläkevakuutusyhtiölle tai –säätiölle. Eläkevakuutusmaksuja myös rahastoidaan, mikä ei kuulu verojen ominaisuuksiin.
Työntekijän eläkemaksu myös vähentää eläkepalkkaa, jonka perusteella tuleva eläke määräytyy. Jos työntekijän eläkemaksu todella olisi veroa, maksaisi jokainen työeläkeläinen vielä eläkkeellä ollessaankin veroa aikaisemmasta verosta. Konsulit herätkää!
Sekä työnantajan että työntekijän osuudet työeläkevakuutusmaksusta ovatkin pakkosäästämistä vanhuuden varalle.
Myös työntekijän työttömyysvakuutusmaksu tilitetään muualle kuin verovirastoon, mutta se on jo selvästi vero, koska yksilökohtaiset vakuutusmaksut eivät johda samasuhteisiin etuisuuksiin; niillä rahoitetaan itse asiassa työmarkkinatukea vastaava kiinteäsummainen työttömyyskorvaus.
Palaanpa kansanedustaja Ravin perusväitteeseen. Olkoon esimerkkinä alle 53-vuotias työntekijä, jonka vuosipalkka on 20000 euroa. Verohallinnon verolaskurin mukaan hän maksaa tänä vuonna Helsingissä työeläkevakuutusmaksua 900 euroa, työttömyysvakuutusmaksua 80 euroa sekä tuloveroja ja sairausvakuutusmaksuja yhteensä 2713 euroa. Siis häneltä jää käteen näiden jälkeen 16307 euroa.
Vertailukelpoinen vuosieläke on 19020 euroa eli työntekijän nettopalkka eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen jälkeen. Sama verolaskuri antaa tällaisesta eläketulosta verojen ja sairausvakuutusmaksujen määräksi 3421 euroa. Eläkeläiselle jää käteen 15579 euroa eli 728 euroa vähemmän kuin työntekijälle, siis yli 60 euroa vähemmän kuukaudessa.
Metsästyskausi on parhaimmillaan ja vaalit ensi keväänä.
JK1. Saksan yhdistäjä, Preussin pääministeri Otto von Bismarck eli vuosina 1815 -1898.
JK2. Verotus uusiksi? -kirjassa (Taloustieto Oy 2007) vertailin laajemmin eläkeläisen ja työntekijän veroasteikkoja.
torstai 30. syyskuuta 2010
Ei-uutinen!
Minkähän vuoksi yksikään päätiedotusväline ei ole laatinut uutista tänään 30.9.2010 Tilastokeskuksen julkistamasta tilastosta "Julkisyhteisöjen tulot ja menot, 2. neljännes 2010". Sen mukaan julkisyhteisöjen eli valtionhallinnon, sosiaaliturvarahastojen ja paikallishallinnon rahoitusasema parani edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä ja oli plussalla 1,5 miljardia euroa! Se tekee noin 0,8 prosenttia BKT:sta, siis vuositasolla yli kolme (3) prosenttia BKT:sta. Verotulot kasvoivat 5,2 prosenttia ja sosiaaliturvamaksut 5.6 prosenttia. Ehkä tilastojulkistus ei ollut uutinen, koska se ei tukenut papukaijajournalismin ylläpitämää kampanjaa verojen korottamis- ja menojen karsimistarpeesta. Eikö toimituksilla ole yhteiskuntavastuuta?
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Hämähäkit papukaijoina
Onko Suomen valtiontaloudessa lyhyen tähtäimen rahoitusongelma? Entä keskipitkällä aikavälillä? Pitkällä aikavälillä? Kaikkiin kysymyksiin vastaus on: ei ole.
Tiedotusvälineitä seuraamalla saa kuitenkin aivan toisen vaikutelman - siis mielikuvan, kun hämähäkit pistäytyvät vuorollaan toistelemassa: ”valtio velkaantuu voimakkaasti”, ”valtiontalouden kestävyysvaje vaatii...”. Jopa pilapiirtäjät kopioivat toisiltaan samaa ”valtion 85 miljardin musta velkapilvi” -luonnosta.
Valtiontalouden lyhyen tähtäimen rahoitusongelma:
Valtion likvidikassa oli elokuun 2010 lopussa 12 miljardia euroa; heinä-syyskuussa 2008 ennen finanssikriisin kärjistymistä kansainväliseksi talouskriisiksi se oli vain kolme (3) miljardia. Valtio voi siten pienentää kassaansa yhdeksällä miljardilla eurolla ilman lisälainaa. Lehtitietojen mukaan valtion budjettiesitys ensi vuodelle ei sisällä tätä suurempaa nettolainanottoa.
Myöskään valtion lainojen markkinakorot eivät puhu minkään rahoituskriisin olemassaolosta; viime viikolla asiaa tarkistaessani 10 vuoden lainan tuotto oli 0.2 prosenttia korkeampi kuin yhtäpitkien Saksan lainojen tuotto eli hieman alle 2.7 prosentin nimelliskorko; niiden reaalikorko on siten noin yhden (1) prosentin; valtion lyhytaikaisen lainanoton reaalikorko on jopa negatiivinen. Tarkkailijoiden tulisikin olla huolestunut siitä, mihin Valtiokonttori on sijoittanut kassavarat.
Valtiontalouden keskipitkän aikavälin rahoitusongelma:
Valtiolla oli lainaa elokuun 2010 lopussa 69.8 miljardia euroa ja elokuun 2008 lopussa noin 48.5 miljardia euroa, siis lisäystä 21 miljardia. Kun siitä vähennetään samanaikainen kassan kasvu yhdeksän miljardia, valtion todellinen lisälainanotto oli talouskriisin aikana 13 miljardia euroa, joka on noin seitsemän (7) prosenttia vuoden 2008 nimellisestä 185 miljardin bruttokansantuotoksesta, BKT:sta.
BKT:n volyymi putosi suhdannehuipusta II/2008 melkein 10 prosenttia kuluvan vuoden 1. neljännekseen I/2010 asti Tilastokeskuksen kesä- ja syyskuussa 2010 julkistamien kansantalouden neljännesvuositilinpidon tietojen mukaan. Huomattava on, että valtion lainakanta ja likvidikassa eivät ole tänä vuonna juurikaan muuttuneet enää huhtikuun lopun tilanteesta; ks. blogikirjoitusta 11.5.2010. Todennäköisesti voimakkaasti nopeutunut BKT:n kasvu tämän vuoden toisella neljänneksellä heijastuu valtion rahoitustilanteeseen parantumisena noin puolen vuoden viiveellä, kuten vuonna 2008 tapahtui sen heikentyessä BKT:n lähtiessä laskuun.
Sama suhde BKT:n kasvun ja valtion rahoitustilanteen välillä on vallinnut menneisyydessä myös noususuhdanteissa. Mitään sellaista mullistusta ei ole tapahtunut vero- eikä menopolitiikassa etteikö se vallitsisi myös lähivuosina. Siis kun reaalinen BKT on kasvanut nykyisestä kumulatiivisesti 10 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasossa mitaten, valtion rahoitustilanne tulee vastaamaan samaa kuin lähtötilanteessa heinä-syyskuussa 2008.
Nykyennusteiden valossa BKT kasvaa vuosina 2010, 2011 ja 2012 juuri sellaista vauhtia että vaadittu kumulatiivinen kasvu tullaan saavuttamaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Siis realistinen ennuste valtionvelan määrälle vuoden 2012 lopussa on 60 miljardia euroa (alle 30 prosentia BKT:sta!), jos valtion likvidikassan koko on 10 miljardia. Valtion velkaongelmasta ei täten ole näyttöä keskipitkän tähtäimen ennusteiden valossa.
Valtiontalouden pitkän aikavälin rahoitusongelma:
Kuluvan vuoden helmikuun blogikirjoitukseni sisältävät kritiikkiä valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajelaskelmia kohtaan. Laskelmien perusongelma on se, että VM olettaa valtionvelan reaalikoroksi vallan kolme (3) prosenttia, mutta BKT:n reaaliseksi vuosikasvuksi alle kaksi prosenttia. Jokainen kansakoulusivistynyt maallikko ymmärtää, että tällainen olettamus vastaa räjähtävää velkauraa suhteessa BKT:hen, kun tarkastelujänne on useita vuosikymmeniä. Julkisen talouden kestävyysvaje siis oletetaan; sitä eivät VM:n laskelmat todista.
100:n vuoden aikavälillä valtioiden velka on maailmassa tuottanut reaalisesti alle kaksi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton: A Triumph for Optimists -kirjan (Princeton University Press, 2002) reaalituottolaskelmien mukaan. Siksipä 50:ssä vuodessa VM:n korko-oletus yliarvioi valtionvelan laskelmien lopussa vuonna 2060 kaksinkertaiseksi.
Mitään julkisen talouden kestävyysongelmaa ei yksinkertaisesti ole olemassa, jos VM alentaisi valtionvelan reaalikoron vastaamaan pitkän ajan havaittuja reaalituottoja maailmassa; Suomihan ei ole kriisitalous lähtötilanteessakaan. Valtionvelan rasitus on pidemmällä aikavälillä vielä paremmin hallinnassa, jos VM olettaisi laskelmiensa taustaksi pessimismin asemasta realistisen BKT:n kasvuvauhdin.
Tiedotusvälineitä seuraamalla saa kuitenkin aivan toisen vaikutelman - siis mielikuvan, kun hämähäkit pistäytyvät vuorollaan toistelemassa: ”valtio velkaantuu voimakkaasti”, ”valtiontalouden kestävyysvaje vaatii...”. Jopa pilapiirtäjät kopioivat toisiltaan samaa ”valtion 85 miljardin musta velkapilvi” -luonnosta.
Valtiontalouden lyhyen tähtäimen rahoitusongelma:
Valtion likvidikassa oli elokuun 2010 lopussa 12 miljardia euroa; heinä-syyskuussa 2008 ennen finanssikriisin kärjistymistä kansainväliseksi talouskriisiksi se oli vain kolme (3) miljardia. Valtio voi siten pienentää kassaansa yhdeksällä miljardilla eurolla ilman lisälainaa. Lehtitietojen mukaan valtion budjettiesitys ensi vuodelle ei sisällä tätä suurempaa nettolainanottoa.
Myöskään valtion lainojen markkinakorot eivät puhu minkään rahoituskriisin olemassaolosta; viime viikolla asiaa tarkistaessani 10 vuoden lainan tuotto oli 0.2 prosenttia korkeampi kuin yhtäpitkien Saksan lainojen tuotto eli hieman alle 2.7 prosentin nimelliskorko; niiden reaalikorko on siten noin yhden (1) prosentin; valtion lyhytaikaisen lainanoton reaalikorko on jopa negatiivinen. Tarkkailijoiden tulisikin olla huolestunut siitä, mihin Valtiokonttori on sijoittanut kassavarat.
Valtiontalouden keskipitkän aikavälin rahoitusongelma:
Valtiolla oli lainaa elokuun 2010 lopussa 69.8 miljardia euroa ja elokuun 2008 lopussa noin 48.5 miljardia euroa, siis lisäystä 21 miljardia. Kun siitä vähennetään samanaikainen kassan kasvu yhdeksän miljardia, valtion todellinen lisälainanotto oli talouskriisin aikana 13 miljardia euroa, joka on noin seitsemän (7) prosenttia vuoden 2008 nimellisestä 185 miljardin bruttokansantuotoksesta, BKT:sta.
BKT:n volyymi putosi suhdannehuipusta II/2008 melkein 10 prosenttia kuluvan vuoden 1. neljännekseen I/2010 asti Tilastokeskuksen kesä- ja syyskuussa 2010 julkistamien kansantalouden neljännesvuositilinpidon tietojen mukaan. Huomattava on, että valtion lainakanta ja likvidikassa eivät ole tänä vuonna juurikaan muuttuneet enää huhtikuun lopun tilanteesta; ks. blogikirjoitusta 11.5.2010. Todennäköisesti voimakkaasti nopeutunut BKT:n kasvu tämän vuoden toisella neljänneksellä heijastuu valtion rahoitustilanteeseen parantumisena noin puolen vuoden viiveellä, kuten vuonna 2008 tapahtui sen heikentyessä BKT:n lähtiessä laskuun.
Sama suhde BKT:n kasvun ja valtion rahoitustilanteen välillä on vallinnut menneisyydessä myös noususuhdanteissa. Mitään sellaista mullistusta ei ole tapahtunut vero- eikä menopolitiikassa etteikö se vallitsisi myös lähivuosina. Siis kun reaalinen BKT on kasvanut nykyisestä kumulatiivisesti 10 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasossa mitaten, valtion rahoitustilanne tulee vastaamaan samaa kuin lähtötilanteessa heinä-syyskuussa 2008.
Nykyennusteiden valossa BKT kasvaa vuosina 2010, 2011 ja 2012 juuri sellaista vauhtia että vaadittu kumulatiivinen kasvu tullaan saavuttamaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Siis realistinen ennuste valtionvelan määrälle vuoden 2012 lopussa on 60 miljardia euroa (alle 30 prosentia BKT:sta!), jos valtion likvidikassan koko on 10 miljardia. Valtion velkaongelmasta ei täten ole näyttöä keskipitkän tähtäimen ennusteiden valossa.
Valtiontalouden pitkän aikavälin rahoitusongelma:
Kuluvan vuoden helmikuun blogikirjoitukseni sisältävät kritiikkiä valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajelaskelmia kohtaan. Laskelmien perusongelma on se, että VM olettaa valtionvelan reaalikoroksi vallan kolme (3) prosenttia, mutta BKT:n reaaliseksi vuosikasvuksi alle kaksi prosenttia. Jokainen kansakoulusivistynyt maallikko ymmärtää, että tällainen olettamus vastaa räjähtävää velkauraa suhteessa BKT:hen, kun tarkastelujänne on useita vuosikymmeniä. Julkisen talouden kestävyysvaje siis oletetaan; sitä eivät VM:n laskelmat todista.
100:n vuoden aikavälillä valtioiden velka on maailmassa tuottanut reaalisesti alle kaksi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton: A Triumph for Optimists -kirjan (Princeton University Press, 2002) reaalituottolaskelmien mukaan. Siksipä 50:ssä vuodessa VM:n korko-oletus yliarvioi valtionvelan laskelmien lopussa vuonna 2060 kaksinkertaiseksi.
Mitään julkisen talouden kestävyysongelmaa ei yksinkertaisesti ole olemassa, jos VM alentaisi valtionvelan reaalikoron vastaamaan pitkän ajan havaittuja reaalituottoja maailmassa; Suomihan ei ole kriisitalous lähtötilanteessakaan. Valtionvelan rasitus on pidemmällä aikavälillä vielä paremmin hallinnassa, jos VM olettaisi laskelmiensa taustaksi pessimismin asemasta realistisen BKT:n kasvuvauhdin.
torstai 9. syyskuuta 2010
Valtio paisutti kassaansa
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan tilastojen mukaan valtio paisutti elokuussa 2010 kassavarojaan enemmän kuin se lainasi lisää siten, että koko tämän vuoden aikana kassan lisääntymisellä vähennetty velanotto on ollut kolme (3) miljardia euroa.
maanantai 9. elokuuta 2010
Talouspapukaijoille: valtion velkaantuminen 7/2010
Valtiokonttorin mukaan heinäkuussa 2010 valtio pienensi likvidikassaansa huomattavasti enemmän kuin velkaansa siten että koko alkuvuonna eli 31.12.09-31.7.10 nousua on likvidikassassa +0.8 mrd ja valtionvelassa +4.3 mrd euroa. Siis valtion nettovelka on tänä aikana noussut kolme ja puoli miljardia euroa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)