keskiviikko 9. joulukuuta 2009

”Emme elä pesemällä toistemme paitoja!”??

Sydämeni itkee verta aina kun kuulen tai luen otsikon väitteen. Miksi? Siksi että sen esittäjä ei ymmärrä markkinatalouden toimintaa ja vielä vähemmän hallitsee sitä kuvailevaa tiedettä, taloustiedettä. Vain pakottamiseen perustuvassa keskusjohtoisessa taloudessa meidät voidaan panna pesemään toistemme paitoja.

San Franciscossa näkee pesulamainoksia: viisi paitaa dollarilla tai jopa yhdeksän paitaa dollarilla; kaupunki on silmin nähden ja kaikin tilastoindikaattorein Helsinkiä vauraampi johtuen siitä, että ihmiset eivät siellä siellä pese toistensa paitoja; eikä paikallisissa lehdissä esiinny kolumneja, joissa vaaditaan nostamaan pesulapalvelujen tuottavuutta.

Markkinataloudessa ihmiset erikoistuvat suhteellisen etunsa mukaisiin tehtäviin eli niihin tehtäviin, joissa heidän tuottavuutensa markkinoiden palkitsemana on korkein. Lääkäri saattaa olla puuseppänä taitavampi kuin se, jolta hän ostaa keinutuolin. Mutta tehdessään keinutuolin isälleen 60-vuotislahjaksi hän joutuisi luopumaan yksityisvastaanottotunneista siinä määrin, että perheen elintaso laskisi suhteessa siihen, että hän ostaa keinutuolin ammattipuusepältä.

San Franciscossakin vain hyvin pieni määrä on pesulayrittäjiä tai töissä pesuloissa; luonnollisesti dollarilla pestyjen paitojen määrä on heille samanlainen houkutin kuin Juhla Mokka K-kauppiaille. Jostain syystä yksikään taloustietäjä ei ole Suomessa esittänyt, että kahvin paahtamisen tuottavuutta on nostettava, mutta vaatimuksia esiintyy jatkuvasti ”hyvinvointipalvelujen” ja muiden markkinoiden ulkopuolella tuotettujen ja julkisesti tarjolla olevien palvelujen osalta. Tuottavuuden nostattamisvaatimukset ovat peräisin talousvaikuttajiemme taipumuksesta ajatella keskusjohtoisen talouden suunnittelijoiden tavoin.

Jos otsikkoväitteen bagatellia esimerkkiä haluaa jatkaa, vaurastumme sillä, että paitapesijöiden ohella osa erikoistuu pesemään housuja, osa sukkia, jne. Erikoistumisen - ja vaurastumisemme - esteeksi muodostuu vain liian usein yrittäjien ja työntekijöiden valintoja rajoittava hyvinvointivaltio pakotteineen, kuten "Mätäkuun markkinat. Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta" -pamfletti kuvaa.

Ei kommentteja: