Valtion velkaantumistahti: Vanhanen vs. Katainen

Urpilaisen hoidossa valtion velkaantumistahti 1.10.2011 - 31.12.2012 oli 10 mrd euroa, kun Valtiokonttorin hoitamaan valtionvelan lisäykseen lisätään samanaikaisesti tapahtunut valtion likvidikassan alentuminen. Vastaavasti Kataisen hoidossa valtionvelan kasvu vähennettynä valtion likvidikassan lisäyksellä oli vajaa 21 mrd euroa aikavälina 1.10.2008 - 30.9.2011, eli kansainvälisen finanssikriisin kärjistymisajankohdasta siihen kun nykyhallituksen ministerit olivat aloittaneet mielityönsä,  rahan juoksutuksen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.

Siis vertailujakso on Kataisen hallituksella vuosi ja neljännes, mutta Vanhasen-Kiviniemen hallituksilla kolme vuotta.

Kumulatiivinen BKT:n kasvu - viivästettynä yhdellä vuosineljänneksellä koska verot maksetaan viiveellä - on kuitenkin nykyhallituksen aikana 1.7.2011 - 30.9.2012 ollut suurempi, vajaa 1½ mrd euroa, laskettuna Tilastokeskuksen kausitasoitetusta neljännesvuosisarjasta, kuin Vanhasen-Kiviniemen hallitusten aikana kolmessa vuodessa 1.7.2008 - 30.6.2011 saavutettu ½ mrd euroa.

Näiden lukujen valossa moralisointini nykyhallituksen taloudenpitosta vuosi sitten oli varsin lievää kuten menneen vuoden osalta uudestaan pari viikkoa sitten. Nykyhallituksen velkaantumistahtia ei voi enää perustella ohimenevillä pahoilla hengillä: vain Toivo jäi jäljelle Pandoran avattua rasiansa.

Katainen ja Urpilainen liukumäessä

Eurososialismi kasvattaa hedelmää Suomessakin eikä vain Kreikassa ja seuraavassa eurokriisimaassa Ranskassa: valtion velan nettolisäys vuonna 2012 oli vallan 7,1 mrd euroa eli yli 3½ prosenttia kansakunnan BKT:sta, kun edellisvuonna se oli 5,4 mrd. Valtiokonttorin hoitama valtionvelka 31.12.12 oli 83,9 mrd ja valtion likvidikassa 7,4 mrd.
Vuonna 2009 kansantaloutemme eräänlajin supistumisen ennätysvuotena nettovelkaantuminen oli vain 7,9 mrd euroa. Seuraavana vuonnakin 2010, jonka ensimmäisen neljänneksen BKT ui vielä yhtä syvällä kuin vuotta aiemmin, nettovelkaantuminen oli 9,3 mrd.

Tasa-arvotupon tuhoa vai sittenkin vanhat voitonpyytäjät?

Marraskuun työttömyys- ja työllisyysluvut ovat todella surkeita: työttömiä 26000 enemmän ja työllisiä 37000 vähemmän kuin vuoden 2011 marraskuussa. Mutta luvut täsmäävät suunnilleen BKT:n nollakasvun kanssa, jota useat pitävät ihanteellisena tavoitteena.

Työllisyyskatsauksen mukaan tosiallisen työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden, työttömyyseläkeläisten ja toimenpitein sijoitettujen määrän kasvu oli vuodessa 11000 henkilöä.

Saksa kykeni tekemään vuosina 1995 - 2008 sisäisen devalvaation eli sen hinta- ja palkkataso nousivat hitaammin kuin muiden euromaiden. Saksassa hinta- ja kustannustaso eivät alentuneet nimellisesti. Muut maat vain inflatoivat talouttaan Saksan pankkien tarjoamien halpojen luottojen avulla. 

Suomi onnistui sensijaan tekemään tasa-arvotupossa sisäisen revalvaation kuten analysoin Mätäkuun markkinat -kirjassa s. 155. Meillä yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus nousi heinä - syyskuussa 4,2 prosenttia verrattuna edellisvuoden 2011 vastaavaan ajankohtaan. Vuosivauhti vastaa suunnileen sitä, mitä se on ollut vuodesta 2007. 

Mutta mitkä työntekijäryhmät ovat menestyneet palkkakilpailussa parhaiten eli mitkä ryhmät ovat vauhdittaneet Suomen kilpailukyvyn menetystä? Vuodesta 2005 ansiotason nousu on ollut nopeinta valtiolla, nimenomaan naisilla, ja yhtä nopeaa kuin paperi- ja kartonkiteollisuuden kuukausipalkkaisilla.

Lyhyen tilastojen kaivannan tulos on siis se, että jos vuoden 2007 vaaleissa Kataisen voittoisa tasa-arvotupo pani ammattiliitot kilpailemaan palkankorotuksilla, niin säilyttääkseen suhteellisen asemansa paperi- ja kartonkiteollisuuden työntekijät ovat kyenneet nostamaan ansioitansa samaa vauhtia kuin Kataisen kohderyhmä; paperi- kartonkiteollisuuden ylikorkea palkkatasohan perustuu työntekijöiden voitonpyyntiin (rent seeking), kykyyn ulosmitata työnantajiltaan ja niiden asiakkailta todellista tuottavuuttaan (mitä on mahdoton havaita) ja vaihtoehtoisia työpaikkojaan korkeammat ansiot.

Julkisyhteisöjen velkaantuminen: ota siitä sitten selvää!

Voivatko kaikki seuraavat väitteet päteä samanaikaisesti
Julkisyhteisöjen velka väheni 1,3 miljardia euroa vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä,
Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi edelleen heinä- syyskuussa 2012,
Julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat pysyivät lähes ennallaan vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä,
kuten Tilastokeskus on tänään otsikoinut tilastojulkistuksensa?

Normaalijärki ajattelee, että jos alijäämä kasvaa, myös kokonaisvelan täytyy kasvaa; jos sekä velka vähenee että alijäämä kasvaa, normaalijäki sanoo, että nettorahoitusvarojen täytyy alentua.

Jotain tarttis tehrä hämmennyksen poistamiseksi.  Mutta kaikissa kolmessa on kyse eri käsitteistä. Siksi ne voidaan havaita samalta ajanjaksolta. Kun luen tiedotteista yksityiskohtia - esimerkiksi maksetut pääomansiirrot ovat meno, sekaannus vain syvenee: pitäisi siirtyä jollekin "Mitä se on?" -sivulle asian ymmärtämiseksi.

Valtion velkaantumisvauhti

Valtio velka vähennettynä valtion kassan kasvulla kasvoi viime vuoden lopusta kuluneen marraskuun loppuun  4,1 miljardia euroa, kun vastaavana ajanjaksona vuosi sitten velan nettolisäys oli 2,4 mrd. Koko vuoden 2011 nettovelkaantuminen oli 5,4 mrd. Luvut ovat vakiintuneeseen tapaan Valtiokonttorin tilastoista.

Tässä joulukuussa yksityishenkilöille tuli veronpalautuksia lähes kaksi miljardia euroa enemmän kuin he maksoivat jälkiveroja. Yhteisöjen jälkiverot ja veronpalautuksset olivat lähes yhtäsuuret. Mitä ilmeisimmin viime vuoden nettovelkaantuminen ylittyy tänä vuonna.

Aivopesua itäsaksalaisten avulla

Syntyikö Saksan uusköyhälistö, kun ”maa uudisti viime vuosikymmenellä työmarkkinat ja sosiaaliturvan”, kuten Helsingin Sanomat 13.12.12 kertoo sivun kolme alalaidan houkutustekstin alussa? Vai DDR:n romahdettua vuonna 1989, kuten sama houkutusteksti jatkuu, ”kaikki täällä jäivät työttömiksi. Lapset kasvoivat syrjäytyneisyyteen”, haastatellun itäberliiniläisen avustusjärjestön tiedottajan mukaan.

Molemmat väitteet eivät voi pitää samanaikaisesti paikkaansa. Vai olivatko entisen Itä-Saksan alueen työttömät salavarakkaita 1990-luvulla?

Aivopesuksi houkutustekstin tekee sen otsikko, ”Pienipalkkaiset kärsivät Saksan menestyksestä”, ja tekstin alku, ”Saksan talous voi hyvin ja työttömiä on vähän. Hinnan maksavat huonosti palkatut ja työttömät”; toimittajakoulua käymättömänä minun on mahdoton ymmärtää ”kärsivät”- ja ”maksavat”-väitteiden logiikkaa.

Olisiko ammattitaidottoman saksalaisen tukityöllistetyn elintaso tänä päivänä todellakin korkeampi, jos Saksan talous voisi nyt huonommin ja työttömiä olisi enemmän eli jos Saksa ei olisi punavihreän hallituksen aikana viime vuosikymmenen alussa tehnyt sisäistä devalvaatiota? Saksan talouskasvuhan oli euromaista kaikkein heikointa euron alkutaipaleella 1996 - 2005.

Miksi Itä-Saksan eli Neuvostoliiton miehitysalueen talous romahti neuvostohallinnon tuen karistessa alueella yksinvaltaa pitäneen Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen ikeeltä? Miksi alueen teollisuuslaitokset eivät alkaneet kilpailla muun maailman yritysten kanssa?

Sen, että liittokansleri Helmut Kohlin hyväksyi itämarkkojen vaihdon 1:1 länsimarkkojen kanssa, ei olisi tarvinnut merkitä alueen teollisuuslaitosten kilpailukyvyttömyyttä Saksojen yhdistyessä; nehän olisivat voineet käyttää hyväkseen alempaa kustannustasoaan kansainvälisessä työjaossa.

Tämän tajusivat Länsi-Saksan työantaja- ja työntekijöiden ammattiliitot ja siksi estääkseen hinta- ja työpaikkakilpailun itäsaksalaisten yritysten taholta ne laativat työehtosopimukset, jotka korottivat entisen Itä-Saksan alueella toimivissa yrityksissä palkkatason suhteellisen nopeasti Länsi-Saksan tasolle eli korkeammalle ja nopeammin kuin työn keskimääräinen tuottavuus Itä-Saksassa; ks. professori Hans-Werner Sinn, CESifo Forum, kevään 2003 erikoisnumero ja myös Mätäkuun markkinat, s. 60. Itä-Saksassa ei ollut itsenäisiä instituutioita, jotka olisivat estäneet kyseiset sopimukset.

Helsingin Sanomien jutun (13.12.12) sivun B1 Fakta-palsta, ”Köyhien Saksa”, on järkyttävän yksisilmäinen: ”1,3 miljoonaa saksalaista ansaitsee alle 5 euroa tunnissa” kertomatta, että kyseiset ansiot tulevat toimeentulotuen perusosan, sen lapsikorotusten, asumistuen, lämmityskustannusten ja sairauskassamaksun päälle, jos suostuu tukityöllistetyksi.

Saksassa työn vastaanottaminen 1.1.2005 jälkeen on tehty aina kannattavaksi; Saksassa työhön osallistumisen aste on ohittanut reilusti Suomen viimeisen neljän vuoden kuluessa. Siksi Saksan talous kukoistaa Suomen kärsiessä tasa-arvotupon tuomasta kilpailukyvyn menetyksestä (HS talous 12.12.12, sivun B3 kuvio).

Katso myös:

Pitäisikö Suomen toimeentulotuki laskea vihdoinkin Saksan tasolle?

Sellainen lehti kuin lukijatkin

JK 14.12.12 klo 6.15: Itse aiheutettua kustannuskriisiä analysoin jo Mätäkuun markkinat -kirjan lopussa s. 155

Paluu Ithakaan

Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen

Ammattiliiton pakkojäsenyys poistui Michiganissa: tuleeko investointeja ja työpaikkoja?

Työpaikan saamisen ehtona on Michiganissa tähän asti ollut pakko maksaa ammattiliiton jäsenmaksu, mutta eilisiltana osavaltion kongressi poisti sen; uusi laki siis laki kieltää ammattiliiton pakkojäsenyyden työllistämisen ehtona.

Michigan on USA:n teollisen nousun ja alamäen perikuva, jossa ammattiliittojen valta on ollut huolellisimmin osavaltion lainsäädännön suojeluksessa. Nyt osavaltio toivoo investointeja ja niiden luomia työpaikkoja.

"Kolmannen tien" sosialisti, Britannian silloinen pääministeri Tony Blair piti Davosin talvifoorumissa vuonna 2000 esitelmän, jossa hän neuvoi Eurooppaa vähentämään yritystoiminnan sääntelyä (red tape), joustavoittamaan työmarkkinansa ja alentamaan verotuksen yleistä tasoa, jotta Euroopan maat menestyisivät kutistuvassa maailmassa.

Blairin puhe oli suuri uutinen sekä Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä että brittilehdistössä ja sitä kommentoitiin usean päivän ajan. Miten sen raportoi suomalainen media?

Ainoastaan paikallisen lehtemme toimittaja kirjoitti siitä kahdella palstalla, että pääministeri Blair neuvoi Eurooppaa siirtymään mobiilibusinekseen, mainiten kylläkin jutun lopussa, että Blair puhui myös työmarkkinoista, yritystoiminnan säätelystä ja verotuksesta. Vastaavasti englantilaiset lehtiartikkelit mainitsivat jossakin sivulauseessa sen, että Blair esitteli lupaavina tulevaisuuden liiketoiminta-alueina muun muassa mobiilibusineksen.

Mistä johtuu moinen korostusero Blairin puheen pääsisällön raportoinnissa? Brittimedian tavoin raportoituna Blairin puhe olisi järkyttänyt yleisen talousideologiamme perusteita; lehti varmaan halusi myös vahvistaa heikkoa kansallista itsetuntoamme keskittymällä Blairin sivulauseessa mainostamaan mobiilimaksamiseen ja uskotellen lukijoilleen, että olisimme mobiilibusineksen kehityksen eturintamassa.

Meilläkin yritetään lietsoa kansainvälisiä ja suomalaisia yrityksiä investoimaan Suomeen. Olisiko erilaisten pakkokeinojen esittelyn asemasta syytä kammata läpi kaikki investointeja ja työpaikkojen uusperustantaa ehkäisevät rajoitukset, ohjeet, asetukset ja pykälät?

YLEnanti ”yritysten verokikkailusta”

Vale, tilasto, YLE! Elämmekö todellakin yksisilmäisten valtakunnassa? Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun poliitikkojen kontrollissa olevan yle.fi:n sivulla komeilee ykkösuutisena juuri nyt Yritysten verokikkailusta hurja lasku lokakuussa!

Jutun mukaan ”yhteisöveron tuotto yllätti Verohallinnon ylitarkastajan”: kuluvan vuoden ”tammi-marraskuussa tuotto on tippunut itse asiassa 22 prosenttia. En olisi ollut näin yllättynyt, jos muutos olisi ollut toiseen suuntaa(n) eli ylöspäin”, sanoo haastateltu.

Verotarkastajan mukaan osakeyhtiöiden maksamien verojen pitäisi odotusten (?) mukaan kasvaa (!) viime vuodesta, vaikka BKT on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan itse asiassa supistunut tänä vuonna vuodentakaisesta, toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ja kolmannella 1,2 prosenttia.

Tämä on vasta hikka, jota seuraa:

”tuoton kutistumisen suurin yksittäinen tekijä … johtuu pääosin ulkomaille maksetun veron hyvityksestä ja siinä on taas kyse kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta”;

pelkästään lokakuussa yrityksille palautettiin yhteensä 350 miljoonan euron edestä näitä niin sanottuja ulkomaille maksettujen verojen hyvityksiä;

”tässä on nimenomaan verosuunnittelusta kyse, koko 350 miljoonan euron osalta. Eli verot maksetaan sinne, minne ne on halvempi maksaa”.

Oksennus vaatii hieman avaamista. Ensinnäkin Suomi pääsääntöisesti vapauttaa ulkomailta kotiutetun tulon Suomen tuloverotuksessa, jos tulo on peräisin maista, joiden kanssa Suomella on verosopimus tulon kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi; yhdenkään maan etujen mukaista ei ole verottaa tuloa sekä tulon syntyvaltiossa että tulonsaajan asuinvaltiossa.

Kun on kyse maksetun ulkomaisen veron hyvittämisestä, kyse on siten muista kuin verosopimusmaista kotiutetuista tuloista, joista maksetaan Suomen tulovero mutta joista kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Suomi hyvittää oma-aloitteisesti ulkomaille maksetut tuloverot korkeintaan Suomessa maksuun pantavaan veroon saakka. Mitään ylimääräistä palautusta Suomi ei hyvitä eikä maksa suomalaisille osakeyhtiöille.

Jos verottaja on lokakuussa hyvittänyt yritysten verotileille ulkomailla maksettuja veroja, se on samanaikaisesti kantanut Suomen yhteisöveroa vähintään saman verran.

Jos näin ei olisi, Suomen verojärjestelmä olisi kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen ja se olisi todellinen uutinen, joka pitäisi juurta jaksaen selittää.


Ks. aikaisemmat kansainvälistä verotusta koskevat postaukseni:

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

joiden pääsanoman voi kerrata lyhyesti: kansainvälisten yhtiöiden verojen maksun vapaaehtoisuus Suomessa johtuu siitä, että poliitikot eivät peri lähdeveroa Suomen valtion lainojen ulkomaille maksettavista koroista.

Lue myös:

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

Oliko toimittajan erottaminen odottamatonta?

Ehkei ollut ensimmäinen kerta, kun potkut tulivat välittömästi kansainvälisen uutistoimiston palveluksessa olleelle suomalaisen toimittajakoulun käyneelle haastatellun lausunnon manipuloinnin johdosta, kuten Agence France-Presse (AFP) teki hiljakkoin. Sen täkäläinen toimittaja luki Kauppalehden haastattelun valtiovarainministeri Jutta Urpilaisesta, jonka Kauppalehden toimittaja oli otsikoinut ”Suomi ei hirttäydy euroon hinnalla millä hyvänsä ja kaikkiin tilanteisiin varaudutaan”, mutta AFP:n toimittaja pani sen käännöksessään suorana lainauksena Urpilaisen suuhun eikä Kauppalehden tulkintana Urpilaisen sanomisista.

Mitä siitä tulisi, jos AFP, Associated Press (AP) ja Reuters välittäisivät jatkuvasti uutisia, jotka eivät pidä paikkaansa? Kyse ei siis suinkaan ole toimittajan vaan uutistoimiston uskottavuudesta.

Mutta ikioma Helsingin Sanomat (HS) näkee asian aivan päinvastoin.  Sen kulttuuriosaston uutisanalyysi ”EU huojuu kirjainten varassa” kirjoitti 14.7.2012, että ”Pienestä riippuu sanojen ammattilaisen leipä ja uskottavuus” moralisoidessaan AFP:n erottamista.

Ilmeisesti HS:ssa ei edelleenkään ole toimitushuoneissa seinillä eettistä huoneentaulua, toimittajan kymmentä käskyä, kun se pyrkii kääntämään lukijoidensa eettiset sarvet poispäin uutisvälityksen luotettavuudesta; sanojen ammattilainen on aivan eri ammatti kuin uutisvälityksen ammattilainen.

Valitettavasti Suomessa toimituskulttuuriin kuuluu haastatellun lausuntojen oikominen ja tarkoitushakuinen tulkitseminen vähintään siten, että otsikointi ja väliotsikot eivät vastaa haastattelun todellista sisältöä.

Nykyajan itselliset

Ajallemme ovat luonteenomaisia yksisilmäiset ruikutuskirjelmät. Yrittäjien, ammatinharjoittajien ja itsensä työllistävien sosiaaliturva on Elina Grundströmin kolumnin ”Nykyajan torpparit" aiheena Helsingin Sanomissa 5.6.2012. 

Se ei ota huomioon sitä, että yrittäjän on otettava itselleen samat vakuutukset kuin palkkatyössä olevalla on työsuhteen perusteella, jotta yrittäjän ja työntekijän sosiaaliturvaa on ylipäätänsä mielekästä verrata. Siis itsensä työllistäjän on otettava ansiosidonnainen työttömyysvakuutus mahdollisen työttömyyden varalta ja sairausvakuutus, joka tarjoaa samat päiväraha- ja sairauskuluedut kuin palkkatyössä. Ja lisäksi hänen on säästettävä karenssiaikojen varalle.

Kolumnissa on totta ainoastaan se, että ammatinharjoittajat ja yrittäjät eläkevakuuttavat itsensä tyypillisesti lain sallimasta pienimmästä ansiotulosta. Sillekin on täysin luonnollinen taloudellinen perusteensa. Pienimmästä vakuutetusta työtulosta määräytyvän yrittäjäeläkkeen lisäksi yrittäjä saa kansaneläkettä ollessaan vanhuuseläkkeellä. Kansaneläke viedään häneltä kuitenkin pois, jos hän vakuuttaa itsensä minimiä korkeammasta eläketulosta.

Siksi yrittäjän eläkejärjestelmä on kansaneläkkeen poistumisalueella laskelmieni mukaan yrittäjän kannalta valtaisa vero: jokaista käteen jäävää lisäeläke-euroa kohtia yrittäjän työskentelyaikanaan maksamat eläkemaksut kartuttavat hänen eläkkeellä ollessaan eläkerahastoja ja vähentävät kansaneläkemenoa yhteensä noin viisi euroa siihen nähden, että hän säästää eläkevakuutusmaksut ja sijoittaa ne vuokra-asuntoihin, joiden vuokratuotoilla ja pääoman kuoletuksilla hän kustantaa itselleen omaeläkkeen.

Senkin jälkeen, kun kansaneläke on poistunut, eläkejärjestelmämme toimii veron tavoin: ETLAssa Lassila ja Valkonen laskivat, että työntekijä saa nykyisin eläke-eduin joissakin tapauksissa vain alle kahden prosentin reaalituoton työnantajan ja työntekijän maksamille eläkevakuutusmaksuille, kun rahastoitujen eläkevarojen tuottovaatimus on eläkelaitosten omissa laskelmissa reaalisesti neljä prosenttia; siis joku vie välistä puolet eikä se ole verottaja, vaan ”Väärien Viinasten” kultainen tunkio!

Eläkejärjestelmämme ei ole kunnossa ennen kuin se tehdään kaikilta yksityiskohdiltaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair).