Tasa-arvotupon tuhoa vai sittenkin vanhat voitonpyytäjät?

Marraskuun työttömyys- ja työllisyysluvut ovat todella surkeita: työttömiä 26000 enemmän ja työllisiä 37000 vähemmän kuin vuoden 2011 marraskuussa. Mutta luvut täsmäävät suunnilleen BKT:n nollakasvun kanssa, jota useat pitävät ihanteellisena tavoitteena.

Työllisyyskatsauksen mukaan tosiallisen työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden, työttömyyseläkeläisten ja toimenpitein sijoitettujen määrän kasvu oli vuodessa 11000 henkilöä.

Saksa kykeni tekemään vuosina 1995 - 2008 sisäisen devalvaation eli sen hinta- ja palkkataso nousivat hitaammin kuin muiden euromaiden. Saksassa hinta- ja kustannustaso eivät alentuneet nimellisesti. Muut maat vain inflatoivat talouttaan Saksan pankkien tarjoamien halpojen luottojen avulla. 

Suomi onnistui sensijaan tekemään tasa-arvotupossa sisäisen revalvaation kuten analysoin Mätäkuun markkinat -kirjassa s. 155. Meillä yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus nousi heinä - syyskuussa 4,2 prosenttia verrattuna edellisvuoden 2011 vastaavaan ajankohtaan. Vuosivauhti vastaa suunnileen sitä, mitä se on ollut vuodesta 2007. 

Mutta mitkä työntekijäryhmät ovat menestyneet palkkakilpailussa parhaiten eli mitkä ryhmät ovat vauhdittaneet Suomen kilpailukyvyn menetystä? Vuodesta 2005 ansiotason nousu on ollut nopeinta valtiolla, nimenomaan naisilla, ja yhtä nopeaa kuin paperi- ja kartonkiteollisuuden kuukausipalkkaisilla.

Lyhyen tilastojen kaivannan tulos on siis se, että jos vuoden 2007 vaaleissa Kataisen voittoisa tasa-arvotupo pani ammattiliitot kilpailemaan palkankorotuksilla, niin säilyttääkseen suhteellisen asemansa paperi- ja kartonkiteollisuuden työntekijät ovat kyenneet nostamaan ansioitansa samaa vauhtia kuin Kataisen kohderyhmä; paperi- kartonkiteollisuuden ylikorkea palkkatasohan perustuu työntekijöiden voitonpyyntiin (rent seeking), kykyyn ulosmitata työnantajiltaan ja niiden asiakkailta todellista tuottavuuttaan (mitä on mahdoton havaita) ja vaihtoehtoisia työpaikkojaan korkeammat ansiot.