Irtisanomissuojan parantaminen

Henkistä paluuta DDR:n ajalle edustaa Helsingin Sanomien (30.4.2015) pikkuotsikko tänään: ”SAK parantaisi irtisanomissuojaa, kun voittoa tekevä yritys vähentää väkeä”.

SAK:ssa ei osata asettua työnantajan rooliin ja tehdä johtopäätökset siitä, mitä kalliimmasta irtisanomisesta seuraa työllisyyden ja investointien kannalta. Mätäkuun markkinat, uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta –pamfletti (ss. 52 – 55) kattaa tämän päättelyn seikkaperäisesti; tunnetusti valta sokaisee ajattelukyvyn, koska työllistämistä ei tarvitse ymmärtää myöskään SAK:n poliittisessa siivessä.

Vielä 1970-luvun alussa useimmilla aloilla otettiin töihin toistaiseksi; koeaikoja ei säännelty, mutta uuden työntekijän palkkaa korotettiin reilusti kolmen tai kuuden kuukauden jälkeen; irtisanomisaika oli palkanmaksuväli; vuonna 1974 työvoimatoimistoissa oli puolen vuoden ajan enemmän avoimia työpaikkoja kuin työttömiä työnhakijoita. Tosin jo seuraavana vuonna taksimiehet kertoivat kuskaavansa porukkaa sosiaalitoimistoista suoraan Alkoon - Sorsan-Virolaisen hallituksen aikaansaannoksia.

Mutta SAK:n vaatimus on myös EU:n kilpailulakien vastainen. Se johtaa ristisubventioon, koska yritysten kannattavat liiketoiminnot pakotetaan tukemaan jatkettavaa, kannattamatonta liiketoimintaa.

Hyvä esimerkki tällaisen sääntelyn turmiollisuudesta on se, kun poliitikkojen kontrolloima Suomen Pankki pakotti pankit keskikorkosääntelyyn 1960 - 1980 –luvuilla. Sen johdosta pankit laajensivat tappiollista vähittäispankkitoimintaa tehden voittonsa yritysten valuutan- ja maksujen välityksellä. Keskikorkosääntely oli suurimpia syitä siihen, ettei pankeilla ollut riskinsietokykyä 1990-luvun alussa. Tappioiden salailu johti tehottomuuksien poksahtamiseen - ja koko kansantalous ajautui lamaan.

Ymmärretäänköhän SAK:ssa myöskään sitä, mitä voitto tarkoittaa päätöksenteossa? Laskentanaisen voitto sisältää oman pääoman tuoton, mutta taloustieteilijän voitto ilmaistaan sekä oman että vieraan pääoman kustannuksen vähentämisen jälkeen; oman pääoman korko sisältää myös riskilisän. Taloudellinen voitto on siten lähinnä laskentamiehen liikevoitto vähennettynä koko sitoutuneen pääoman korolla riskilisineen.

Lisäys 4.5.2015 klo 12.20: Samaa työttömyyttä kasvattavaa ja investointeja alentavaa sanomaa tarjoaa myös MTV3:n sivusto täysin kritiikittömästi: sylikoirajournalismi elää klikkausjournalismista

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ei sisällä uusia työpaikkoja lisääviä toimia. Vaikka marraskuun lopussa oli 540000 tosiasiallisesti työtöntä ja lisäksi 100000 työnhakijaa työvoiman ulkopuolelta, hallituksen taustajoukot unohtavat tarkoituksellisesti Keynesin tehokkaan kysynnän. 

Se on kansantalouden kysynnän ja tarjonnan yhtäläistävä, ennustettu kokonaistuotannon ja tulonmuodostuksen taso, jonka nojalla yritykset päättävät tuotannosta, työllistämisestä ja investoinneista sekä kuluttajat tulojen jakamisesta kulutukseen ja säästöihin.

Tehokasta kysyntää voidaan siis elvyttää myös kansantalouden tarjontapuolen rakenneuudistuksilla. Keynesin omassa mallissa niille ei ole sijaa, koska hän olettaa työmarkkinoille puhtaan kilpailun: nimellispalkka on sama toimialan kaikille yrityksille; alityöllisyystasapainossa työttömät ovat työmaiden porteilla valmiit ottamaan työtä vastaan, yrityksiä eivät mene konkurssiin, vaan kiinteä pääoma pysyy vakiona. Siksi julkisten menojen lisäys, jonka julkinen valta ostaa hänen mallissaan aina yksityisiltä yrityksiltä, johtaa välittömästi tehokkaan kysynnän ja työllisyyden kasvuun.

Ratkaisevin olettamus, joka erottaa Keynesin mallin klassisesta, on se, että työsopimukset tehdään koskien nimellisiä yksikköpalkkoja, vaikka muutoin kuluttajat tekevät päätöksensä reaalitulojen ja reaalihintojen perusteella. Siksi vastentahtoinen työttömyys voi olla sopusoinnussa muiden markkinoiden samanaikaisen tasapainon kanssa. 

Ja Keynesin mallin tärkein ominaisuus: työttömyys alenee lopputuotteiden hintojen noustessa ja nimellisen yksikköpalkan pysyessä ennallaan; työllisten lisääminen kasvattaa yritysten voittoja hintojen nousujakson aikana. Siksi yritysten kannattaa lisätä tuotantoaan: tehokas kysyntä kasvaa.

Tehokkaan kysynnän kasvusta johtuva työttömyyden alentuminen edellyttää vain työn reaalisen hinnan alentumista, eli tuottavuuden kasvu huomioiden reaalipalkan pitää nousta hitaammin kuin työn tuottavuuden. Keynes sanoi todellisuuden työmarkkinoista vain, että palkoista päättävien tulisi olla solidaarisia työttömiä kohtaan ja olla korottamatta palkkoja nousevien hintojen periodin aikana, jotta täystyöllisyys saavutettaisiin.

Palkkoja ja muita työvoimakustannuksia koskevat laajat yleisratkaisut ovat peittelymekanismi, joiden tarkoitus on suitsia vahvojen ammattiliittojen neuvotteluvoimaa ja keskinäistä palkkakilpailua. Rakenneuudistuksessa pitäisi keskittyä vähentämään ja lopulta poistamaan

1.työmarkkinalainsäädännön elementtejä, jotka vahvistavat sisäpiiriläisten neuvotteluvoimaa

2. riskejä, jotka liittyvät työntekijän palkkaamiseen

3. työn teettämiseen liittyviä rajoituksia; joustothan koskevat vain työmarkkinoilla pistäytyjiä määräaikaisten työsuhteiden ja työllistämistukien muodossa; joillekin ainoa jousto on sukkuloida välillä yrittäjänä.

Tällainen rakenneuudistus:

•      Kohottaisi välittömästi työn rajatuottavuutta

•      Lisäisi työvoiman kysyntää eli työpaikkojen tarjontaa

•      Kasvattaisi toteutuvaa tuotantoa eli Keynesin tehokasta kysyntää!

•      työtunnin kustannus nousisi hitaammin kuin lopputuotteiden hinnat tehtaiden porteilla, kunnes työttömyys olisi alentunut 2-3 %:in, luonnolliselle tasolle.

•      Ei maksaisi valtiontaloudelle mitään, vaan päinvastoin budjettialijäämä alkaisi nopeasti supistua; seitsemän vuoden jälkeen olisi tukeva budjettiylijäämä.

Työmarkkinauudistuksen keinot ovat yleisesti tunnettuja; niistä on itse asiassa keskusteltu 1970-luvun puolivälin jälkeisestä lamasta lähtien:

•      tuki- ja poliittisen lakkoilun kielto

•      lakon aloitus vain jäsenäänestyksen määräenemmistöllä nostaisi lakkoilukynnystä

•      Yhteistoiminta- eli irtisanomislaista luopuminen

•      Irtisanomisissuojassa paluu palkanmaksuväliin

•      Työehtosopimusten yleissitovuuden asemasta sallitaan vain paikalliset sopimukset

•      Ay- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut vähennyskelvottomiksi

•      Ammattiosastot eivät saa muodostaa liittoja eli palkkamonopoleja

•      Ansiosidonnaisen päivärahan rahoitus yksinomaan työnantajille ja työntekijöille, jotta huonon maailmantilan sattumiselle (irtisanomistarpeelle) asetettaisiin oikea paino palkanasetannassa; eli yleisestä työttömyysvakuutusmaksuista saa rahoittaa vain työmarkkinatuen.

Henkinen elvytys on ollut myös puheena. Pikaisesti pitäisikin luopua:

julkisuuden suosimasta ideologiasta että työntekijöillä on oikeus yhtiön viimeiseen riviin siihen asti, kunnes työnantajan oma pääoma on lypsetty kuiviin ja 

talouspolitiikkaa hallitsevasta yksipuoluejärjestelmästä, jota ei voi muka muuttaa; Kataisen-Urpilaisen hallitus on työmarkkinoiden sisäpiiriläisten hallitus, jonka rakenneuudistukselle on käymässä samoin kuin Gorbatšovin rakenneuudistukselle, perestroikalle.

JK: Pidin tämän lyhennettynä kommenttipuheenvuorona Tampereen yliopistossa 14.1.2014. Olin myös tarjonnut sitä marras- ja joulukuussa 2013 kahdesti julkaistavaksi.