“Kyllä se niin on, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttajia, kun katsoo ympärilleen”, totesi arvokkaasti harmaantunut herrasmies toiselle vastapäätäni maatessamme Meilahden kirurgisella päivystyspoliklinikalla viime toukokuussa; Elinkeinoelämän valtuuskunnan Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa –raportti on päätynyt samaan, jota myös ylijohtaja Vartiainen propagoi haastatteluissaan ympäri Suomen.
Olin sen verran
selvinnyt pökkeröstäni, että en voinut olla kysymättä: ”Mutta hyvät herrat, mihin
poliitikkomme tarvitsevat työvoimatoimistojen listoilla olevat 640000
työtöntä ja työvoiman ulkopuolista työhaluista työnhakijaa”. Eipä herroilla
ollut vastausta.
Joulukuussa 2014
työministeriön tilastoissa oli 616000 työhaluista työnhakijaa. Talousviisaat vartiaiset
selittävät, että he ovat vaikeasti työllistettäviä, kun sitä kysyy heiltä
julkisissa tilaisuuksissa. Mistä he tietävät sen?
En voi ymmärtää,
miksi nykyajan työttömistä työhakijoista on tullut vaikeasti työllistettäviä,
kun vielä 40 vuotta sitten työvoimatoimistoissa oli avoimia työpaikkoja enemmän
kuin työnhakijoita; omaikäluokkani, joka oli 1960-luvun loppupuolella tullut
työmarkkinoille, oli hyvin heikosti koulutettua verrattuna 2000-luvulla
työmarkkinoille tulleisiin.
Jos työhön
osallistumisen ja uusien työpaikkojen perustamisen kannusteita muutettaisiin,
kuten olen tällä huutelupalstallani kirjoittanut, meille syntyisi vaalikaudessa
enemmän työpaikkoja kuin niitä on poistunut vuodesta 1990.
Kysymys on siis
kannusteiden analysoinnista eli päätöksiin vaikuttavista tekijöistä ex ante, kuten taloustieteessä tavattiin
sanoa opiskeluaikanani. Nykyinen työmarkkinoiden moralisointi keskittyy vain
huonojen kannusteiden johdosta tehtyjen valintojen seurauksiin eli ex post -havaintoihin.
.jpg)