Vaikeasti työllistettävät

“Kyllä se niin on, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttajia, kun katsoo ympärilleen”, totesi arvokkaasti harmaantunut herrasmies toiselle vastapäätäni maatessamme Meilahden kirurgisella päivystyspoliklinikalla viime toukokuussa; Elinkeinoelämän valtuuskunnan Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa –raportti on päätynyt samaan, jota myös ylijohtaja Vartiainen propagoi haastatteluissaan ympäri Suomen.

Olin sen verran selvinnyt pökkeröstäni, että en voinut olla kysymättä: ”Mutta hyvät herrat, mihin poliitikkomme tarvitsevat työvoimatoimistojen listoilla olevat 640000 työtöntä ja työvoiman ulkopuolista työhaluista työnhakijaa”. Eipä herroilla ollut vastausta.

Joulukuussa 2014 työministeriön tilastoissa oli 616000 työhaluista työnhakijaa. Talousviisaat vartiaiset selittävät, että he ovat vaikeasti työllistettäviä, kun sitä kysyy heiltä julkisissa tilaisuuksissa. Mistä he tietävät sen?

En voi ymmärtää, miksi nykyajan työttömistä työhakijoista on tullut vaikeasti työllistettäviä, kun vielä 40 vuotta sitten työvoimatoimistoissa oli avoimia työpaikkoja enemmän kuin työnhakijoita; omaikäluokkani, joka oli 1960-luvun loppupuolella tullut työmarkkinoille, oli hyvin heikosti koulutettua verrattuna 2000-luvulla työmarkkinoille tulleisiin.

Jos työhön osallistumisen ja uusien työpaikkojen perustamisen kannusteita muutettaisiin, kuten olen tällä huutelupalstallani kirjoittanut, meille syntyisi vaalikaudessa enemmän työpaikkoja kuin niitä on poistunut vuodesta 1990.

Kysymys on siis kannusteiden analysoinnista eli päätöksiin vaikuttavista tekijöistä ex ante, kuten taloustieteessä tavattiin sanoa opiskeluaikanani. Nykyinen työmarkkinoiden moralisointi keskittyy vain huonojen kannusteiden johdosta tehtyjen valintojen seurauksiin eli ex post -havaintoihin.

Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus vääristää palkanmuodostusta

Helsingin Sanomat (HS) Mielipide julkaisi tänään 28.1.2015 kommenttini otsikolla "Arajärvellä on lakimiehen yhdenvertaisuuskäsite" seuraavasti:

Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus vääristää palkanmuodostusta. 

Professori Arajärvellä on lakimiehen yhdenvertaisuuskäsite, kun hän kritisoi (HS Mielipide 27.1) Juhana Vartiaisen ja kumppaneiden kirjoitusta (HS Mielipide 23.1) siitä, miksi ja miten työttömyysturva olisi tehtävä yhdenvertaiseksi.

Nykyisessä järjestelmässä ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen peruspäiväraha vastaa työttömyyskassoihin kuulumattomien työttömien työmarkkinatukea, mitä Arajärvi pitää yhdenvertaisena, koska molemmat rahoitetaan valtion budjetista.

Toimialan ulkopuolelta rahoitettava peruspäiväraha saadaan samanaikaisesti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen osan kanssa mutta vastaavaa rahamäärää ei saada työssä oltaessa. Siksi palkoista sopivat eivät pane tarpeeksi suurta painoa sille, että huono maailmantila, työttömyys ja sen pitkittyminen, on osaksi seurausta heidän sopimistaan liian korkeista palkoista.

Toisin kuin Vartiainen ja kumppanit ehdottavat ansiosidonnainen työttömyysvakuutus pitäisi rahoittaa kokonaan toimialan sisäisin sekä työnantajilta että työntekijöiltä koottavin maksuin, jotta se ei vaikuttaisi palkanmuodostukseen ja lisäisi työttömyysriskiä.

----

Toistan: Siis sekä perusosa että ansiosidonnainen osa pitäisi rahoittaa toimialan sisäisin työttömyysvakuutusmaksuin. Vain tällöin vastuuttoman palkanasetannan seurauksia ei tuettaisi valtion budjetin kautta yleisistä työttömyysvakuutusmaksuista, mikä otettaisiin luonnollisesti alunperin huomioon palkoista ja työehdoista sovittaessa.

Lisäys klo 6.55: Parikymmentä vuotta sitten ehdotin, että kaikkien työntekijöiden olisi pakko ottaa itselleen ansiosidonnainen työttömyysvakuutus, joka olisi siis järjestettävä vakuutusmatemaattisesti rehdin järjestelmän periaatteiden mukaisesti kaikkien työmarkkinoille osallistuvien ryhmien kannalta. Tällöin työttömyysvakuutusmaksu ei olisi vero, koska odotetut etuudet vastaisivat vakuutusmaksuja.

Katso etelään, Alex, Antti ja Lauri!

Viime eduskuntavaalien alla Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoitus neuvoi saksalaisia palkkapolitiikassa, tänään suomalaisia, ”Seu­raa­val­la hal­li­tuk­sel­la on ol­ta­va roh­keut­ta ot­taa oppia Saksasta”, ei kylläkään suoraan palkkapolitiikassa, mutta mainitsee Saksan muuttaneen itse kurssiaan ja tehneen uudistuksia muun muassa työmarkkinoihin ja työttömyystukiin.

Tietysti pääkirjoituksen 16.2.2011 sanoma oli suunnattu Suomeen, koska kolme päivää aikaisemmin se oli kommentoinut käynnissä olleita palkkaneuvotteluja. Vaikka HS –pääkirjoitustoimituksessa on tapahtunut muutoksia viime vuosina, tänäkään päivänä se ei tarjoa varsinaista tilanneanalyysia.

Kannattaneeko Alexanderin, Antin ja Laurin katsoakaan Saksaan, joka kärsii pienten avainryhmien kuten veturinkuljettajien ja liikennelentäjien lakoista?

Lisäksi Saksassa tulee sosialidemokraattien hallitukseen osallistumisen ehtona voimaan minimipalkka. Se tulee tuhoamaan alhaisen tuottavuuden työpaikkoja yksityisellä sektorilla ja siirtämään  työntekijöitä pelkän sosiaaliturvan varaan tai sosiaalituen ja tukityöllistämisen yhdistelmän pariin; Saksassahan työttömän vastaanottama pienipalkkainen työ ei tällä hetkellä alenna perussosiaalitukea.

Sisäinen revalvaatio – epäsymmetrinen shokki

Suomi sai lentävän lähdön liittyessään euroon. Markka devalvoitui sen oltua kiinteässä suhteessa EU-alueen muihin valuuttoihin eli ERM-kytkennässä 1990-luvun lopussa ennen euroa, ja aluksi itse euro devalvoitui 2000-luvun alkuvuosina jopa hälyttävästi. Suomen kustannuskilpailukyky oli vuosituhannen alussa samalla huipputasolla kuin välittömästi markan 1991 ja 1992 devalvointien jälkeen 1993.

Suomi oli markan aikana aina syönyt devalvaatiohyödyt kolmessa, neljässä vuodessa, koska poliitikkojen täysin ohjaileman Suomen Pankin lepsu rahapolitiikka kannusti kotimaisten kustannusten karkaamiseen. Mitkään keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut eivät hillinneet sitä pidempään.

Eurossa delegoimme rahapolitiikan Euroopan keskuspankille (EKP), koska itse emme taitaneet rahapolitiikan perusteita. EKP instituutiona ei kuitenkaan mitenkään suojaa meitä itse aiheuttamiltamme kustannuskriiseiltä. Tauti pääsikin iskemään uudestaan, koska vallassa olevat ja valtaan pyrkivät poliitikot eivät halunneet muuttaa lainsäädäntöä, joka olisi hillinnyt väkevien ammattiliittojen omanvoitonpyyntiä (rent seeking).

Eurostat –tilastoista olen laatinut seuraavan taulukon: 

Yksikkötyökustannusten indeksit vuosi Euroalue Suomi Saksa 2000    81   76   86 2007 100 100 100 2014/II 116 125 117

 Taulukosta voi laskea, että verrattuna koko euroalueeseen Suomi menetti kilpailukykyään vuodesta 2000 vuoteen 2007 mennessä noin kuusi prosenttia eli meillä yksikkötyökustannukset nousivat nopeimmin, kun taas Saksa samana aikana paransi kilpailukykyään lähes seitsemän prosenttia.

Vuodesta 2007 kuluvan vuoden toiseen neljännekseen mennessä Saksa on säilyttänyt kilpailukykynsä suunnilleen ennallaan euroalueeseen verrattuna; talousmenestys ei ole mennyt päähän, vaan päinvastoin Saksa on koonnut vuosituhannen alkuvuosina tehdyn sisäisen devalvaation hedelmiä nämä vuodet.

Suomi sen sijaan on vuodesta 2007 menettänyt kilpailukykyään muuhun euroalueeseen verrattuna yli seitsemän prosenttia, vaikka maamme bruttokansantuotos BKT on samana ajanjaksona alentunut: vuoden 2013 volyymi = 95, kun vuosi 2007 = 100!

Liityttäessä euroon hoettiin epäsymmetrisiä shokkeja ja EMU:a. EMU eli talous- ja rahaunioni mainitaan nykyisin harvoin, epäsymmetrisiä shokkeja tuskin ollenkaan ehkä siksi, että yleistä ymmärrystä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan, ei koskaan syntynyt.

Itseaiheutettu kustannuskriisi eli sisäinen revalvaatio on epäsymmetrisistä shokeista pahin, koska sen alussa kotimarkkinoiden tila on aina vahva eli yhden kustannus on toisen tulo, mikä sokaisee poliitikot kustannuskriisin pidemmän aikavälin vaikutuksilta: voimakkaasti progressiivisen tulo- ja välillisen verotuksen vuoksi valtion verotulokertymä on alussa aina voimakkaasti kasvava, kunnes vienti sakkaa …

Politiikan markkinoiden aika

”Viikko on politiikassa pitkä jakso”, sanoi Harold Wilson, Yhdistyneen Kuningaskunnan pääministeri 1974 – 1976. Onko siksi mitään järkeä antaa Alexander Stubbin lumehallituksen jatkaa näyttelemistä Kataisen-Urpilaisen eurososialistisen hallituksen ohjelmistolla? Sehän rohkeni ”päättää” jopa uudistusohjelman toimeenpanosuunnitelmasta, aivan kuin suunnitelma olisi ohjelmaa konkreettisempi, kun uudistuksen sisältökin jäi hämäräksi.

Eduskuntavaalit ovat ensi huhtikuussa, joten hallituksen uusi miehitys ja roolijako ovat selvillä vasta noin 30:nen pitkän jakson jälkeen.

Vaalit eivät kuitenkaan takaa, että tasavallan talouspolitiikka muuttuisi ydinkysymyksissä, koska puolueet ovat yksinkertaisesti liian samankaltaisia. Ainoa ero ennen vuoden 2007 vaaleja vallinneeseen tilanteeseen verrattuna on nyt se, että muut puolueet eivät kosiskele sosialidemokraatteja päästäkseen hallitukseen ja että sosiaalidemokraattisia puolueita on yksi enemmän – perussuomalaiset.

Työllisyyden nopean parantamisen kannalta puolueet nostavatkin esiin täysin toisarvoisia ongelmia erottuakseen muista.

Myös virkamiehistö vertaa haarukkapalaa pitopöydälliseen. Jokainen ei-puolueuskovainen käsittää, että julkisen talouden kestävyysvaje on toisarvoinen ongelma valtion nykyisen vuosivelkaantumistahdin kanssa; molempien suuruusluokka miljardeissa on sama, mutta kestävyysvajeen ajanjakso on tästä hamaan tulevaisuuteen, valtiovarainministeriön laskelmissakin kolme sukupolvea.

Hallituksen luottamusäänestyksestä, Eduskunnassa tämän viikon perjantaina, on monta pitkää jaksoa ennen eduskuntavaaleja. Politiikan markkinoiden johtopaikka voi vaihtua, mutta ydinkysymyksessä, tehokkaan kysynnän kasvattamisessa, tuskin alkaa peesaus.

Kanada - uusi öljymaa

Johtaja Jaakko Kiander, jonka SAK:n silloinen puheenjohtaja Ihalainen (sd.) järjesti aikoinaan Ilmariseen, ennusti YLEn uutisissa, että Kiinan ja Intian talouskasvu "tulee ennen pitkää johtamaan öljyn käytön ja kysynnän kasvuun, joka taas tulee nostamaan hintaa. Luulen että tässä (sic!) pitkällä aikavälillä öljy pysyy ihan arvokkaana tuotteena, laskeskelee Ilmarisen Kiander".

Maailmalla lehdet ja nettisivustot kirjoittavat kuitenkin Pohjois-Amerikan öljy- ja kaasuomavaraisuudesta ja uuden öljyvaltion Kanadan halusta laivata öljyään Eurooppaan.

Nykyistä Lähi-Idän kriisiähän on jatkunut pitkään, mutta öljyn hinta ei sen vuoksi ole suinkaan hypähtänyt ylös.  Syy on Kanadan öljyhiekassa, jota on löytynyt alueilta, joita pidettiin aikaisemmin joutomaana. Tosin YLEn uutisten haastatteleman vastuullisen sijoittamisen asiantuntijan James Leatonin mukaan "Kanadan öljyhiekka ei ole kilpailukykyisen hintaista"; eihän öljyhiekka ole uusi asia, vaan siitä alettiin puhua vakavasti jo vuosikymmen sitten ja toden teolla noin kuusi vuotta sitten.

USA ja Kanada hallitsevat tämän teknologian. Öljyhiekkaa on muuallakin maailmassa, muun muassa Venäjällä, joka taas ei USA:n ja Kanadan teknologian vientirajoitusten vuoksi pääse käsiksi kyseiseen huipputeknologiaan.

Jos Kiander on oikeassa, Venäjä tulee elämään öljystään, mutta jos öljyhiekasta tehtyä öljyä on yllin kyllin, Venäjän talous ja rupla tulevat sukeltamaan vielä nykyistäkin syvemmälle. - Pyhä Venäjä!

Komissaariehdokas Katainen – hämärä, huomaamaton, vaikeaselkoinen

The Telegraph –lehdessä Allister Heath kommentoi Jean-Claude Junckerin ajattelemaa uutta eurooppalaista rahoitusalan päällekatsojaa, jonka johtoon hän on listannut kolme ”obscure” poliitikkoa: entisen pääministerimme Kataisen, Hollannin valtiovarainministerin ja vasemmistolaisen virkakoneiston edustajan Jeroen Dijsselbloemin ja Latvian entisen pääministerin Valdis Dombrovskisin. Kenelläkään heistä ei ole kokemusta rahoitustoimialalla toimivien yritysten johdosta; amatöörejä kaikki tyynni Allister Heathin mukaan.

Heath korostaa, että EU:ssa kisaa kaksi vaihtoehtoista ideologiaa: 1. sosialistinen, korporatiivinen ja sisäänpäin katsova säie, joka pyrkii varjelemaan Manner-Euroopan hyvinvointivaltioita globalisaatiolta; ja 2. klassinen vapaamielinen, kilpailua korostava tendenssi, joka pyrkii edistämään maanosan taloudellista tehokkuutta yhteismarkkinoiden avulla. Heath näkee Junckerin kaavailut uhkaksi Britannian taloudelle ja erityisesti Lontoon rahoituspalveluliiketoiminnalle.

Valitettavasti Jyrkimme joutui johtamaan eurososialistista hallitustamme päästäkseen ylipäätänsä pääministeriksi. Kataisella ei koskaan pääministerinä ollut syvällistä sanomaa. Hän puhui pinnallisesti muun muassa verotuksen kannustavuuden vaatimuksesta niissä tilaisuuksissa, joissa kuulin häntä: Kataisen aikana keskiluokan valtion tuloveroa alennettiin, mutta samaan aikaan korotettiin kulutusveroja.

Mihin tällainen verolinja kannusti, kun samaan aikaan korotettiin myös pääomatuloveroa? Jos Katainen osaisi analysoida tämän selkeästi, lyhyesti ja ymmärrettävästi, hän läpäisisi testini rahoitusalan direktoraatin komissaariksi.

Loogista päättelyä vaaditaan kummassakin, vaan kuinka onkaan Jyrkin laita: ettei hän vain ole kyvyiltään kepeä moralisoija, joita Internet ja lehdistömme on täynnä.