”Milloin tekemättä jättäminen voidaan katsoa teoksi” voi olla filosofisen väitöksen aihe, valtiovarainministeriön (VM) pöytään panemat tosiasiat pelleilyä, kuten VM:n raportti itsekin sanoo kestävyysvajelaskelmastaan; ks. eilinen kirjoitukseni. Mutta pikkujouluherkkuja on lisää.
Eläkemenot, sekä yksityiset työeläkkeet että valtion ja kuntien eläkkeet, ovat raportissa huipussaan 15,3 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT) vuonna 2030, jonka jälkeen ne alenevat. Kuitenkin työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvalaitokset ovat raportin Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, mukaan koko laskelman aikajänteen nettoluotonantajia eli ylijäämäisiä lisäten sijoituksiaan rahoitusmarkkinoille. Bruttoeläkevarojen lasketaan kasvavan - senkin jälkeen kun suuret ikäluokat ovat haudassa - suhteessa BKT:en vuoden 2008 57,1 prosentista 71,8 prosenttiin vuonna 2060.
Tilastokeskuksen Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidon mukaan jo 30.6.2010 sosiaaliturvarahastojen bruttovarat olivat 131,4 miljardia euroa eli 73 prosenttia tämän vuoden noin 180 miljardin BKT:sta!
Näin suuri tasoero lähtötilanteen luvuissa ei tietysti merkitse mitään Mätäkuun markkinoiden Suomessa, silloin kun tavoitellaan parempaa huomista - onhan tosi kyseessä.
torstai 16. joulukuuta 2010
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma
”…kehityskulku on luonnollisesti todellisuudessa mahdoton”, toteaa valtiovarainministeriön (VM) raportti Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, laskelmastaan (s. 47). Se päätyy asteittain kiihtyvään julkisen talouden alijäämän kasvuun vuoden 2015 jälkeen: päätevuonna 2060 alijäämä olisi jo noin 18 prosenttia ja julkinen bruttovelka noin 280 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT). Jos lopputulos on järjenvastainen, sama koskee luonnollisesti olettamuksia, joiden varaan laskelma rakentuu. VM soveltaa kahta kikkaa.
Oletus ”julkisten tulojen voidaan korkeintaan odottaa kasvavan samaa tahtia kuin kokonaistuotannon arvon” tuntuu viattomalta, mutta ratkaisee suhdannevaihteluista puhdistetun budjettierotuksen alijäämäiseksi, noin prosentiksi BKT:sta lähtötilanteessa vuonna 2015. Kuitenkin nimenomaan valtion tuloverojen eli ansiotuloveron, pääomatuloveron ja yhteisöveron tuotto romahti suhdannekäänteen toukokuun 2008 jälkeen paljon nopeammin kuin BKT laski. Myös suhdannesidonnaiset tulonsiirrot kasvoivat BKT:ta nopeammin. Siksi myös kansantalouden palautuessa takaisin kohti tuotantopotentiaaliaan valtion verotulojen kasvu tulee olemaan BKT:n kasvua huomattavasti nopeampaa ja suhdanteista riippuvien tulonsiirtojen väheneminen nopeampaa kuin BKT:n kasvu. Valtion budjettialijäämän sopeutumisessa on vain noin puolen vuoden viive reaalitalouden kasvuun nähden.
Julkinen sektori oli selvästi ylijäämäinen suhdannehuipussa 2007 ja ylijäämäinen vielä normaalivuonna 2008, joten potentiaalisen tuotannon tasolla se on edelleenkin ylijäämäinen, koska valtion tulo- ja tulonsiirtojen perusteille ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta tänä aikana. Siis jo VM:n laskelmien lähtötilanne vuonna 2015 on liian pessimistinen julkisen sektorin alijäämän osalta.
VM:n toinen kikka on panna julkisen velan reaalikoroksi suurempi luku kuin BKT:n reaalikasvuksi, jolloin luonnollisesti saadaan absurdi räjähtävä alijäämä pienelläkin lähtötilan alijäämällä, ja räjähtävä velkakanta.
Kenen tehtävä on suitsia VM:n joukkio? Eversti Sampo Ahto lainasi kerran sotahistoriallisella matkalla saksalaista filosofia: ”On kolme asiaa, joita vastaan ei kannata taistella: iskulauseet, byrokratia ja inhimillinen tyhmyys”.
Asiasta aikaisemmin:
Hämähäkit papukaijoina
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan? ja siinä erityisesti lopussa olevat linkit.
Oletus ”julkisten tulojen voidaan korkeintaan odottaa kasvavan samaa tahtia kuin kokonaistuotannon arvon” tuntuu viattomalta, mutta ratkaisee suhdannevaihteluista puhdistetun budjettierotuksen alijäämäiseksi, noin prosentiksi BKT:sta lähtötilanteessa vuonna 2015. Kuitenkin nimenomaan valtion tuloverojen eli ansiotuloveron, pääomatuloveron ja yhteisöveron tuotto romahti suhdannekäänteen toukokuun 2008 jälkeen paljon nopeammin kuin BKT laski. Myös suhdannesidonnaiset tulonsiirrot kasvoivat BKT:ta nopeammin. Siksi myös kansantalouden palautuessa takaisin kohti tuotantopotentiaaliaan valtion verotulojen kasvu tulee olemaan BKT:n kasvua huomattavasti nopeampaa ja suhdanteista riippuvien tulonsiirtojen väheneminen nopeampaa kuin BKT:n kasvu. Valtion budjettialijäämän sopeutumisessa on vain noin puolen vuoden viive reaalitalouden kasvuun nähden.
Julkinen sektori oli selvästi ylijäämäinen suhdannehuipussa 2007 ja ylijäämäinen vielä normaalivuonna 2008, joten potentiaalisen tuotannon tasolla se on edelleenkin ylijäämäinen, koska valtion tulo- ja tulonsiirtojen perusteille ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta tänä aikana. Siis jo VM:n laskelmien lähtötilanne vuonna 2015 on liian pessimistinen julkisen sektorin alijäämän osalta.
VM:n toinen kikka on panna julkisen velan reaalikoroksi suurempi luku kuin BKT:n reaalikasvuksi, jolloin luonnollisesti saadaan absurdi räjähtävä alijäämä pienelläkin lähtötilan alijäämällä, ja räjähtävä velkakanta.
Kenen tehtävä on suitsia VM:n joukkio? Eversti Sampo Ahto lainasi kerran sotahistoriallisella matkalla saksalaista filosofia: ”On kolme asiaa, joita vastaan ei kannata taistella: iskulauseet, byrokratia ja inhimillinen tyhmyys”.
Asiasta aikaisemmin:
Hämähäkit papukaijoina
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan? ja siinä erityisesti lopussa olevat linkit.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan?
Pudottaisiko tukilakkoilun kieltäminen Suomen valtionlainojen koron alle Saksan? Näinhän pitäisi käydä. Vuoden 2009 Suomen EMU-velan kanta oli lähes 30 prosenttiyksikköä alhaisempi BKT:sta kuin Saksan 73,4 prosenttia, Suomen julkinen EMU-alijäämä oli 2009 2,5 prosenttia ja Saksan 3,0 prosenttia BKT:sta Eurostatin tilastojen mukaan.
Mutta miksi maailmassa ei ole Japanin valtionlainakriisiä vaikka sen valtiot velat ovat yli 200 prosenttia BKT:sta? Syy on tietenkin siinä, että Japanissa on valtaisa yksityinen finanssivarallisuus, joka toimii valtion velan hiljaisena takuuna. Japanin valtiolla on siis potentiaalista verotusvoimaa, jota sen vain ei tarvitse käyttää yksityisen varallisuuden verottamiseksi.
Suomalaisten yksityinen varallisuus jää kansainvälisissä vertailuissa yleensä selvästi jälkeen muista pohjoismaista ja länsieurooppalaisista maista, mutta meillä on kollektivisoitua finanssivarallisuutta puolestaan kansainvälisesti suhteellisen paljon. Erityisesti verrattuna Saksaan, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat vain pieniä puskurirahastoja, Suomi keikkuu yleensä EMU-maista kakkossijalla Hollannin jälkeen. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan vuodelta 2005 Saksassa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot olivat vain 4 prosenttia BKT:sta, Suomen vastaavan oltua 66 prosenttia; kaikki eläkerahastot olivat silloin Saksassa 17 prosenttia BKT:sta, Suomessa 76 prosenttia.
Kaiken lisäksi markkina-arvoihin laskettuna Suomen valtion nettovelka finanssivarallisuuden jälkeen oli vain 22 miljardia euroa 30.6.2010 eli vain noin 12 prosenttia BKT:sta. Mutta valtiovarainministeriön byrokraatit hommaavat meille Euroopan komissiolta moitteet ennustaessaan EMU-alijäämärajan rikkomista!
Miksi siis Suomen valtionlainojen korko on Saksaa korkeampi? Koska Suomen talouteen liittyy korkeampi poliittinen riski, ei enää Neuvostoliiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että täällä ei ole ammattiyhdistysjohtajien suurta egoa kurissa pitävää työmarkkinalainsäädäntöä. Viennistä riippuvainen taloutemme voidaan halvaannuttaa nopeasti: yksi tärkeä vientisektori lakkoon ja sitä tukevat lailliset tukilakot muilla aloilla. Saksa elää myös viennistä, mutta ei salli tuki- eikä politikointilakkoilua; Ranska puolestaan on paljon Suomea enemmän palveluista elävä talous.
Tukilakkoilun kieltäminen viestisi joukkolainasijoittajille todellisesta poliittisesta vakaudesta eikä vain lumevakaudesta. Muuttamalla maamme markkinointistrategia lisäksi velkaongelmasta ja kestävyysvajeesta kärsivästä maasta tasaisesti vaurastuvan maan strategiaksi Suomen valtion lainojen korko pitäisi olla painettavissa pysyvästi alle Saksan korkotason. Pidemmän päälle säästö voisi olla puoliprosenttiyksikköä lainakannasta vastaten noin puolenprosenttiyksikön arvonlisäverokannan (ALV) alennusta; nykylainakannasta prosentti on noin 700 miljoonaa euroa eli 21 sadasosaa ALV:in tuotosta vuonna 2009.
Tukilakkoilun kieltämisen edut eivät suinkaan rajoittuisi valtionlainojen alentuvaan korkotasoon, vaan kaikki yrityksethän olisivat aikaisempaa valmiimpia investoimaan suomalaisiin työpaikkoihin, ei ainoastaan nyt jo Suomessa toimivat, vaan myös Suomea jatkuvasti analysoivat ulkomaiset yritykset. Mutta suuren egon omaavan kuvastin kuiskaa juuri niin kuin sille kerrotaan.
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Mikä valtionvelka?
Valtion akuutin velkaongelman merkityksettömyys
Lannan levitystä
Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu
Mutta miksi maailmassa ei ole Japanin valtionlainakriisiä vaikka sen valtiot velat ovat yli 200 prosenttia BKT:sta? Syy on tietenkin siinä, että Japanissa on valtaisa yksityinen finanssivarallisuus, joka toimii valtion velan hiljaisena takuuna. Japanin valtiolla on siis potentiaalista verotusvoimaa, jota sen vain ei tarvitse käyttää yksityisen varallisuuden verottamiseksi.
Suomalaisten yksityinen varallisuus jää kansainvälisissä vertailuissa yleensä selvästi jälkeen muista pohjoismaista ja länsieurooppalaisista maista, mutta meillä on kollektivisoitua finanssivarallisuutta puolestaan kansainvälisesti suhteellisen paljon. Erityisesti verrattuna Saksaan, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat vain pieniä puskurirahastoja, Suomi keikkuu yleensä EMU-maista kakkossijalla Hollannin jälkeen. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan vuodelta 2005 Saksassa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot olivat vain 4 prosenttia BKT:sta, Suomen vastaavan oltua 66 prosenttia; kaikki eläkerahastot olivat silloin Saksassa 17 prosenttia BKT:sta, Suomessa 76 prosenttia.
Kaiken lisäksi markkina-arvoihin laskettuna Suomen valtion nettovelka finanssivarallisuuden jälkeen oli vain 22 miljardia euroa 30.6.2010 eli vain noin 12 prosenttia BKT:sta. Mutta valtiovarainministeriön byrokraatit hommaavat meille Euroopan komissiolta moitteet ennustaessaan EMU-alijäämärajan rikkomista!
Miksi siis Suomen valtionlainojen korko on Saksaa korkeampi? Koska Suomen talouteen liittyy korkeampi poliittinen riski, ei enää Neuvostoliiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että täällä ei ole ammattiyhdistysjohtajien suurta egoa kurissa pitävää työmarkkinalainsäädäntöä. Viennistä riippuvainen taloutemme voidaan halvaannuttaa nopeasti: yksi tärkeä vientisektori lakkoon ja sitä tukevat lailliset tukilakot muilla aloilla. Saksa elää myös viennistä, mutta ei salli tuki- eikä politikointilakkoilua; Ranska puolestaan on paljon Suomea enemmän palveluista elävä talous.
Tukilakkoilun kieltäminen viestisi joukkolainasijoittajille todellisesta poliittisesta vakaudesta eikä vain lumevakaudesta. Muuttamalla maamme markkinointistrategia lisäksi velkaongelmasta ja kestävyysvajeesta kärsivästä maasta tasaisesti vaurastuvan maan strategiaksi Suomen valtion lainojen korko pitäisi olla painettavissa pysyvästi alle Saksan korkotason. Pidemmän päälle säästö voisi olla puoliprosenttiyksikköä lainakannasta vastaten noin puolenprosenttiyksikön arvonlisäverokannan (ALV) alennusta; nykylainakannasta prosentti on noin 700 miljoonaa euroa eli 21 sadasosaa ALV:in tuotosta vuonna 2009.
Tukilakkoilun kieltämisen edut eivät suinkaan rajoittuisi valtionlainojen alentuvaan korkotasoon, vaan kaikki yrityksethän olisivat aikaisempaa valmiimpia investoimaan suomalaisiin työpaikkoihin, ei ainoastaan nyt jo Suomessa toimivat, vaan myös Suomea jatkuvasti analysoivat ulkomaiset yritykset. Mutta suuren egon omaavan kuvastin kuiskaa juuri niin kuin sille kerrotaan.
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Mikä valtionvelka?
Valtion akuutin velkaongelman merkityksettömyys
Lannan levitystä
Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu
perjantai 10. joulukuuta 2010
Jopa valtio velkaantui!
Marraskuussa 2010 kasvoi valtion velka Valtiokonttorin Treasury Finland raportoimana vallan kolme miljardia. Kun samaan aikaan likvidikassa pieneni miljardilla, valtio velkaantui nettomääräisesti lisää neljällä miljardilla. Menivätköhän tässä jo veronpalautusrahat pankeille?
torstai 9. joulukuuta 2010
Miksi tukilakkoilua ei kommentoida?
Aamun paikallislehdessäkään ei ollut toimittajan näkökulma-palstaa lentoemojen ja stuerttien lakosta ja tukilakoista. Yleensähän toimittajat ovat nykytyylin mukaan varsin kärkkäitä käyttämään ilmaisuvapauttaan tosiasioita oikovine fakta-osioineen. Varsinaisessa kommenttipalstassa voi käyttääkin toimittajan itse keksimiä tai toimittajakerholla todeksi kuviteltuja sanakäänteitä; ks. kirjassani Mätäkuun markkinat, luku 3 ”Totuuden muovailtavuus?” ja 7 ”Älyllinen epärehellisyys toimituksissa”; ks. myös Virkkunen lähtee: silloin kun lehti kirjoittelullaan ajaa parempaa huomista, sen ei tarvitse oikaista kaikkia virheellisiä yksityiskohtia.
Eilen 8.12.2010 sentään Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Finnairin työriita uhkaa levitä käsistä” kommentoi tilannetta, mutta sekin neuvoi vain ”välttämään uhittelua ja kovia puheita”. Lehti moitti Finnairin toimitusjohtajan näyttäneen ”julkisuudessa vain yhdet kasvot: hän on antanut rajuja ja provosoivia lausuntoja” ja lakkoyhdistyksen puheenjohtaja ”ei liioin ole profiloitunut harkittujen lausuntojen antajana”.
Lehden käsitys, että ongelma voidaan ratkaista lausuntojen sanamuotoa muuntamalla, on harvinaisen naiivi. Eikö tukilakkoilun laillisuutta ole tarve kumota, jotta tällaiset tilanteet eivät toistuisi jatkuvasti? Eikö yleensä ole tarve purkaa koko yleissitovan työehtosopimuksen käsitettä? Eikö ole tarve poistaa kaikkia niitä yhteiskunnan taloudellisia tukia, jotka pönkittävät ammattiyhdistysten neuvotteluvoimaa harjoittaa omanvoitonpyyntöä (rent seeking) muiden työntekijöiden ja kuluttajien kustannuksella?
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Kova kovaa vastaan
Eilen 8.12.2010 sentään Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Finnairin työriita uhkaa levitä käsistä” kommentoi tilannetta, mutta sekin neuvoi vain ”välttämään uhittelua ja kovia puheita”. Lehti moitti Finnairin toimitusjohtajan näyttäneen ”julkisuudessa vain yhdet kasvot: hän on antanut rajuja ja provosoivia lausuntoja” ja lakkoyhdistyksen puheenjohtaja ”ei liioin ole profiloitunut harkittujen lausuntojen antajana”.
Lehden käsitys, että ongelma voidaan ratkaista lausuntojen sanamuotoa muuntamalla, on harvinaisen naiivi. Eikö tukilakkoilun laillisuutta ole tarve kumota, jotta tällaiset tilanteet eivät toistuisi jatkuvasti? Eikö yleensä ole tarve purkaa koko yleissitovan työehtosopimuksen käsitettä? Eikö ole tarve poistaa kaikkia niitä yhteiskunnan taloudellisia tukia, jotka pönkittävät ammattiyhdistysten neuvotteluvoimaa harjoittaa omanvoitonpyyntöä (rent seeking) muiden työntekijöiden ja kuluttajien kustannuksella?
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Kova kovaa vastaan
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Paljonko bloggaamisella tienaa?
Tarkistin juuri tilille kertyneeksi summaksi 18,16 euroa maaliskuun lopusta 2008 lähtien, jolloin rupesin ottamaan mainoksia sivulle. Ilman niitä koko sivustoni eivät olisi näkyneet Googlen hauissa.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Paavo Lipponen nousi pääministeriksi luvattuaan puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Populismia tai ei, mutta vuosien 1975 - 1978 nollakasvukokeilun, jota kansa kutsui lamaksi, synnyttämän työttömyyden puolittaminen vei 11 – 12 vuotta, riippuen vertailuajankohdista. Sen jälkeen työhön osallistumisen kannusteita heikennettiin: työttömyyseläkeputki tuli 1980-luvun puolivälissä; ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen maksuaikaa pidennettiin kahteen vuoteen 1989; paisutettiin työministeriön varoja ostaa työmarkkinoilta työntekijöitä koulutusohjelmiin pelkästään ansiosidonnaisjaksojen uusimiseksi; toimeentulotuen normitasoja korotettiin reaalisesti; jne.
Ovatkohan tukilakkoilu ja poliittinen lakkoilu olleet Suomessa aina laillisia vai onko ilmiö syntynyt nk. hyvinvointivaltion kyljessä muuttuneen työlakien tulkinnan kanssa? ”Mielenilmaisut eivät ole laittomia lakkoja, ainoastaan voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvat lakot”. Suurin piirtein näin totesi työoikeuden professori televisiohaastattelussa sen jälkeen, kun ahtaajat eivät perjantaina tehneetkään töitä alkuviikosta solmitun työehtosopimuksen jälkeen.
Myös työn taloustieteilijät korostavat usein, että työehtosopimuksilla työnantajat ostavat työrauhaa. Heillä on siten perusolettamuksena se, että tullessaan töihin yritykseen työntekijällä on oikeus mieltymyksensä mukaan tehdä wälläreitä.
Miksi yksikään yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana? Kauttakulkuliikenteenkin työpaikat ollaan menettämässä lopulta Venäjälle. Suomella on reservissä puolimiljoonaa työntekijää; ks. Mätäkuun markkinat ss. 48-49 ja Kova kovaa vastaan.
Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan. Palkanasetantavoimallaan ay-liike tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja, mikä tietysti nostaa keskimääräistä työn tuottavuutta. Suomalainen työn taloustieteilijä ymmärtää tämän, mutta ei sano sitä julkisesti.
Euroopan Unionin jäsenmaista poliittinen ja tukilakkoilu eivät ole sallittua Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa, mutta vanhan (2004, ei kaikkia EU-maita) lähteeni mukaan sallittua Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ruotsissa, loppujen silloisista jäsenmaista sijoittuessa välimaastoon; siis työmarkkinalakien puolesta Suomi on jo valmiiksi euroalueen nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisimaiden joukossa.
Franklin D. Rooseveltin ”New Deal” –sokaistunut USA haivutti idealisminsa lopulta nopeasti ja kielsi tukilakkoilun (secondary picketing) ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen. Historioitsija Markku Ruotsilan kirjan Churchill ja Suomi (Otava 2002) mukaan Roosevelt uskoi USA:n ja Neuvostoliiton talousjärjestelmien lähestyvän toisiaan; siksi hän jätti Suomen Neuvostoliiton valvontakomission hoteihin syksyllä 1944.
Iso-Britanniassa yksi Thatcherin aikaansaannoksista oli se, että lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen ja saada siinä määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ammattiyhdistysjohtajien suuren egon vuoksi.
Ylen TV1:n Ykkösaamussa 4.12.2010 haastateltu SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin ihmettelee jatkuvien riitojen työmarkkinoita ja kaipaa uutta konseptia Suomen Tietotoimiston mukaan.
Ihalaisen harteillahan Lipponenkin hallitsi. Kun poliitikot ja ay-johtajat kaipaavat yrityksiltä yhteiskuntavastuuta, olisiko heidän lopulta aika tehdä thatcherit?
Lawfulness of Strikes and Lock-outs, about 2004 (lisätty 9.12.10)
Ovatkohan tukilakkoilu ja poliittinen lakkoilu olleet Suomessa aina laillisia vai onko ilmiö syntynyt nk. hyvinvointivaltion kyljessä muuttuneen työlakien tulkinnan kanssa? ”Mielenilmaisut eivät ole laittomia lakkoja, ainoastaan voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvat lakot”. Suurin piirtein näin totesi työoikeuden professori televisiohaastattelussa sen jälkeen, kun ahtaajat eivät perjantaina tehneetkään töitä alkuviikosta solmitun työehtosopimuksen jälkeen.
Myös työn taloustieteilijät korostavat usein, että työehtosopimuksilla työnantajat ostavat työrauhaa. Heillä on siten perusolettamuksena se, että tullessaan töihin yritykseen työntekijällä on oikeus mieltymyksensä mukaan tehdä wälläreitä.
Miksi yksikään yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana? Kauttakulkuliikenteenkin työpaikat ollaan menettämässä lopulta Venäjälle. Suomella on reservissä puolimiljoonaa työntekijää; ks. Mätäkuun markkinat ss. 48-49 ja Kova kovaa vastaan.
Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan. Palkanasetantavoimallaan ay-liike tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja, mikä tietysti nostaa keskimääräistä työn tuottavuutta. Suomalainen työn taloustieteilijä ymmärtää tämän, mutta ei sano sitä julkisesti.
Euroopan Unionin jäsenmaista poliittinen ja tukilakkoilu eivät ole sallittua Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa, mutta vanhan (2004, ei kaikkia EU-maita) lähteeni mukaan sallittua Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ruotsissa, loppujen silloisista jäsenmaista sijoittuessa välimaastoon; siis työmarkkinalakien puolesta Suomi on jo valmiiksi euroalueen nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisimaiden joukossa.
Franklin D. Rooseveltin ”New Deal” –sokaistunut USA haivutti idealisminsa lopulta nopeasti ja kielsi tukilakkoilun (secondary picketing) ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen. Historioitsija Markku Ruotsilan kirjan Churchill ja Suomi (Otava 2002) mukaan Roosevelt uskoi USA:n ja Neuvostoliiton talousjärjestelmien lähestyvän toisiaan; siksi hän jätti Suomen Neuvostoliiton valvontakomission hoteihin syksyllä 1944.
Iso-Britanniassa yksi Thatcherin aikaansaannoksista oli se, että lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen ja saada siinä määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ammattiyhdistysjohtajien suuren egon vuoksi.
Ylen TV1:n Ykkösaamussa 4.12.2010 haastateltu SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin ihmettelee jatkuvien riitojen työmarkkinoita ja kaipaa uutta konseptia Suomen Tietotoimiston mukaan.
Ihalaisen harteillahan Lipponenkin hallitsi. Kun poliitikot ja ay-johtajat kaipaavat yrityksiltä yhteiskuntavastuuta, olisiko heidän lopulta aika tehdä thatcherit?
Lawfulness of Strikes and Lock-outs, about 2004 (lisätty 9.12.10)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Vaihtuuko valtiovarainministerien vaakunaeläin?
Mistähän oppositiopoliitikkomme kuvittelivat tuoreen rahan tulevan Irlannin ja muiden euroalueen ongelmamaiden vanhojen velkojen uusintaan ja uusien alijäämien rahoittamiseksi, kun he kuuluttivat Irlannin valtion takaamisvaltuuksien eduskuntakäsittelyn yhteydessä tarvetta saada Irlantia ja irlantilaisia pankkeja rahoittaneet sijoittajat, pankit ja niiden omistajat kantamaan vastuunsa eli hyväksymään tappioita jo tekemistään sijoituksista osana uusien luottojen myöntämistä?
Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.
Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.
Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.
Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.
Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.
Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.
Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.
Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.
Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.
Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.
Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.
Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.
Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.
Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Sellainen lehti kuin lukijatkin
”Köyhyys lisääntyy Suomessa”, otsikoi Helsingin Sanomat (HS) 31.7.2010 valtion vuoden 2011 budjettiehdotusta käsittelevän sivunsa A5. Otsikko perustuu ennusteeseen: köyhyysaste tulee valtiovarainministeriön mukaan olemaan ”tänä vuonna 13,1 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 13,2 prosenttiin”. Yli kuuden palstan otsikkoa kahta eri vuotta koskevien köyhyysennusteiden pienimmästä mahdollisesta muutoksesta voi pitää innovatiivisena, tilastomies taas osoituksena toimittajakoulujen täydellisestä ymmärtämättömyydestä sellaisia käsitteitä kuin luottamusväli tai pyöristysvirhe kohtaan.
Näennäisestä todellisuuspohjastaan huolimatta uutisesta kuitenkin tulee mätäkuun juttu, kun miettii HS:n antaman köyhyysasteen määritelmää tarkemmin: ”Köyhyysaste tarkoittaa sitä osuutta suomalaisista, joilla on käytettävissään vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta eli keskimmäisestä tulosta”. Siis valtiovarainministeriön tulee tietää väestön tulojakauman muoto tarkalleen sekä tänä että ensi vuonna: paljonko keskimmäisen tulo tulee muuttumaan ja kuinka väestö on jakautunut sen alapuolelle kumpanakin vuonna.
Tulojakaumathan eivät missään maassa eivätkä milloinkaan ole noudattaneet normaalijakaumaa, Gaussin kellokäyrää. Siksi tarkan ennusteen teko luonnistuu vain keskussuunnittelijoilta, jotka määritelmän mukaan tietävät tulevaisuuden tarkasti.
Pääotsikon yläpuolen teksti ”Toimeentulotuen varassa elää ensi vuonna 400000 suomalaista” jättää kertomatta sen, että pelkästään toimeentulotuen varassa ei Suomessa elä kukaan, vaan saa vähintäänkin asumistukea. Pääministeri Kekkosen Suomessa köyhien piti tehdä töitä pienestä alkaen; Kiviniemen Suomessa köyhä elää muutoinkin.
”Sellainen lehti kuin lukijatkin”, sanoisi entinen luokanvalvojani.
Näennäisestä todellisuuspohjastaan huolimatta uutisesta kuitenkin tulee mätäkuun juttu, kun miettii HS:n antaman köyhyysasteen määritelmää tarkemmin: ”Köyhyysaste tarkoittaa sitä osuutta suomalaisista, joilla on käytettävissään vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta eli keskimmäisestä tulosta”. Siis valtiovarainministeriön tulee tietää väestön tulojakauman muoto tarkalleen sekä tänä että ensi vuonna: paljonko keskimmäisen tulo tulee muuttumaan ja kuinka väestö on jakautunut sen alapuolelle kumpanakin vuonna.
Tulojakaumathan eivät missään maassa eivätkä milloinkaan ole noudattaneet normaalijakaumaa, Gaussin kellokäyrää. Siksi tarkan ennusteen teko luonnistuu vain keskussuunnittelijoilta, jotka määritelmän mukaan tietävät tulevaisuuden tarkasti.
Pääotsikon yläpuolen teksti ”Toimeentulotuen varassa elää ensi vuonna 400000 suomalaista” jättää kertomatta sen, että pelkästään toimeentulotuen varassa ei Suomessa elä kukaan, vaan saa vähintäänkin asumistukea. Pääministeri Kekkosen Suomessa köyhien piti tehdä töitä pienestä alkaen; Kiviniemen Suomessa köyhä elää muutoinkin.
”Sellainen lehti kuin lukijatkin”, sanoisi entinen luokanvalvojani.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Epä-älyllistä politikointia osa-aikaeläkkeillä
Osa-aikaeläkkeiden tulkintaongelma poistuisi vakuutusmatemaattisesti rehdissä järjestelmässä, kuten myös valitun eläkkeelle jäämisiän pitäminen ongelmana. Mutta jostain syystä toimitukset julkaisevat mieluummin tosiasioihin perustumattomia kannanottoja asiantuntija-arvioina kuin sellaisia, joiden faktapohja ja niihin nojaava päättely olisi lukijoiden tarkistettavissa.
Kaiken tieteellisen kirjoittamisen, silloinkin kun se kohdistuu suurelle yleisölle, kantava periaate on kirjoittaa siten, että kirjoitusten sisältämät päätelmät ovat muiden replikoitavissa, toistettavissa. Vain tällöin keskustelu etenee, muutoinhan se junnaa ojan ja allikon välissä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman kirjoittaa Helsingin Sanomien vieraskynässä 29.11.2010 ”Keskusjärjestöt saisivat jälleen aktivoitua” lähinnä työaikakysymyksistä, että ikääntyvien työntekijöiden lyhennetty työviikko voi olla joissakin työajan joustotilanteissa hyvä ratkaisu, mutta sivaltaa sitten: ”samaa ei voi sanoa nykyisestä osa-aikaeläkkeestä, joka käytännössä tarkoittaa vapaa-ajan subventointia muiden veronmaksajien kustannuksella”. Lainausmerkeissä olevan kohdan toimitus on lisäksi erottanut mustalla ladotuksi houkutustekstiksi, mutta minulle taloustieteilijänä se on täysin käsittämätön. Tohtorimiehenä Korkmanin tulisi esittää jonkinlainen perustelu väitteensä tueksi, jotta lukija voi yrittää varmistua ajatuskulun oikeellisuudesta; lukijan tehtävä ei ole arvailla Korkmanin päättelyä.
Jos pakollinen työeläkejärjestelmä olisi kaikilta osiltaan vakuutettujen kannalta vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair), sen paremmin osa-aikaeläkkeessä kuin vakuutetun valitsemassa eläkkeelle jäämisiässä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskee Korkmanin mainitsemaa elinajanodotteen vaikutusta eläkkeen suuruuteen ja eläkkeelle jäämisikään.
Vakuutusmatemaattinen rehtiys tarkoittaa sitä, että maksettujen eläkevakuutusmaksujen ja saavutettavien eläke-etujen nykyarvot ovat yhtä suuret työuran alussa. Rahoitusteoriassa käsite tunnetaan investoinnin nettonykyarvona yhtä kuin nolla eli kun investoinnin ”sisäinen” korko, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin vaatimien menojen nykyarvo, vastaa investoinnin tarvitseman rahoituksen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla. Vedonlyönnin teoriassa järjestelmää kutsutaan pelaajien kannalta rehdiksi, jos vedonlyönnin järjestäjä jakaa panokset kokonaan voittoina eikä vie itse mitään välistä.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Sen paremmin Eläketurvakeskus (ETK), ETLA kuin sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkevakuutus olisi nuoren - tai työuran pidennystä vuodella miettivän vanhan - työntekijän kannalta rehti sijoitus.
Onko olemassa yhtäkään tahoa, joka voisi asiassa aktivoitua?
Kaiken tieteellisen kirjoittamisen, silloinkin kun se kohdistuu suurelle yleisölle, kantava periaate on kirjoittaa siten, että kirjoitusten sisältämät päätelmät ovat muiden replikoitavissa, toistettavissa. Vain tällöin keskustelu etenee, muutoinhan se junnaa ojan ja allikon välissä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman kirjoittaa Helsingin Sanomien vieraskynässä 29.11.2010 ”Keskusjärjestöt saisivat jälleen aktivoitua” lähinnä työaikakysymyksistä, että ikääntyvien työntekijöiden lyhennetty työviikko voi olla joissakin työajan joustotilanteissa hyvä ratkaisu, mutta sivaltaa sitten: ”samaa ei voi sanoa nykyisestä osa-aikaeläkkeestä, joka käytännössä tarkoittaa vapaa-ajan subventointia muiden veronmaksajien kustannuksella”. Lainausmerkeissä olevan kohdan toimitus on lisäksi erottanut mustalla ladotuksi houkutustekstiksi, mutta minulle taloustieteilijänä se on täysin käsittämätön. Tohtorimiehenä Korkmanin tulisi esittää jonkinlainen perustelu väitteensä tueksi, jotta lukija voi yrittää varmistua ajatuskulun oikeellisuudesta; lukijan tehtävä ei ole arvailla Korkmanin päättelyä.
Jos pakollinen työeläkejärjestelmä olisi kaikilta osiltaan vakuutettujen kannalta vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair), sen paremmin osa-aikaeläkkeessä kuin vakuutetun valitsemassa eläkkeelle jäämisiässä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskee Korkmanin mainitsemaa elinajanodotteen vaikutusta eläkkeen suuruuteen ja eläkkeelle jäämisikään.
Vakuutusmatemaattinen rehtiys tarkoittaa sitä, että maksettujen eläkevakuutusmaksujen ja saavutettavien eläke-etujen nykyarvot ovat yhtä suuret työuran alussa. Rahoitusteoriassa käsite tunnetaan investoinnin nettonykyarvona yhtä kuin nolla eli kun investoinnin ”sisäinen” korko, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin vaatimien menojen nykyarvo, vastaa investoinnin tarvitseman rahoituksen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla. Vedonlyönnin teoriassa järjestelmää kutsutaan pelaajien kannalta rehdiksi, jos vedonlyönnin järjestäjä jakaa panokset kokonaan voittoina eikä vie itse mitään välistä.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Sen paremmin Eläketurvakeskus (ETK), ETLA kuin sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkevakuutus olisi nuoren - tai työuran pidennystä vuodella miettivän vanhan - työntekijän kannalta rehti sijoitus.
Onko olemassa yhtäkään tahoa, joka voisi asiassa aktivoitua?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)