Talous mätänee ...

“Kala mätänee päästä”, sanoo englantilainen; Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa tänään 25.2.14: ”Hallituksen marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen ohjelma on vain lista asioista, joista pitäisi päättää”.

Sen verran lueskelin sanomalehti- ja nettiuutisia kyseisestä ohjelmasta, että en usko sen sisältävän laisinkaan sellaisia rakenneuudistuksia, jotka uudistaisivat talouttamme siten, että työnvälitystoimistoissa olevalle 640000 työnhakijalle perustettaisiin työpaikat yksityisten tai julkisten työnantajien toimesta seuraavan seitsemän vuoden kuluessa.

Ainut työllisyyden kohentamista koskeva lausuma Sailaksen kolumnissa on: ”arvonlisäverokantoja yhtenäistämällä ja veropohjia laajentamalla nopeutettaisiin kasvua ja parannettaisiin työllisyyttä”, mutta tästäkään ajatuskulusta Sailas ei esitä mitään perusteluja.

Jos hän osaisi sen tehdä, hän kykenisi näkemään lukuisia muita lainsäädännöllisiä edistysaskeleita, jotka johtaisivat välittömästi Keynesin tehokkaan kysynnän kasvuun ja työttömyyden alentumiseen ja jotka parantaisivat samalla voimakkaasti valtiontaloutta. - Eikä Sailaksen tarvitsisi arvailla sitä, mille aloille työpaikat syntyisivät; vanhat nokiat, siurot, vaskuut ja pourut työllistäisivät näkymättömästi uusien näkyvien, mutta tällä hetkellä vielä nimettömien ohella.

Mutta Sailas tietää: "Nyt pitäisi keskittyä menojen karsintaan".

Kovin paksu on Kataisen eurososialistisen hallituksen ja sen neuvonantajien silmillä oleva ideologinen huntu.

Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu

Byrokraattiset menettelytavat rinnastetaan usein demokratiaan erityisesti valtiovetoista hyvinvointia kannattavien taholta. Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu byrokratian rattaisiin; kukaan ei ole selvillä lopullisesta päätöksentekijästä; kukaan ei ota vastuuta suunnitelmista eikä toimeenpannuista teoista.

Esimerkiksi puistoalueelle asuinrakennuksia luonnosteleva kaava-arkkitehti tulee "kuulemaan" lähiasukkaiden näkemyksiä, mutta arkkitehti ei ole itse päättänyt aloittaa puistoalueen valtaamista asuntotuotannolle eikä hänen esimiehensä yleensä ole paikalla tunnustamassa että hän olisi määrännyt puistoalueen kaavoittamisen; joku elin on jossakin vahvistanut seudun yleiset kehittämisperiaatteet, jonka jälkeen niitä on vain "tarkennettu" eri valmisteluportaissa.

Byrokratian näkymättömät kädet pyörittävät itse itseään niin kauan kuin rahoitus tulee ulkopuolta. Byrokratian rahoitus perustuu ulkopuolisilta pakolla kerättäviin veroihin, tai asiakasmaksuihin jos monopoli on osa byrokratiaa. Siksi byrokratia ja sen monopolit eivät kohtaa luonnollista testiään: kuinka menestyä kilpailussa vaihtoehtoisten organisointimuotojen kanssa.

Byrokratia pyrkii päinvastoin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että byrokratian etuoikeudet, privilegiot, vain vahvistuisivat ja että potentiaalinen kilpailukaan ei haittaisi byrokratiaa; byrokratiaa pyörittävät valmistelevat itse byrokratiaa säätelevät lait ja asetukset, jotka heidän edusmiehensä ja -naisensa kumileimaavat.

Byrokratia romahtaa, jos rahoitus kuivuu byrokratian muodostuessa liian suureksi taakaksi ulkopuolisille, jotka päättävätkin "äänestää väärin". Saksan "demokraattinen" tasavalta luhistui, kun Trabantit lähtivät liikkeelle korkeamman hyvinvoinnin perään. Neuvostoliiton talous romahti siksi, että byrokratiaa pyörittävän eliitin yksityinen etu muodostui talouden vaihtoehtoisissa organisointimuodoissa huomattavasti korkeammaksi kuin heidän nauttimansa privilegiot vanhassa yksipuoluejärjestelmässä.

Byrokraattista yhteisöllisyyttä ajavat haluavat rajoittaa kilpailua ja byrokratiaa rahoittavien valinnanvapautta; siksi markkinatalous, jossa on toimiva kilpailu, on erityisen kielteinen neljäs tie "hyvää" ajavien sisäpiiriläisten taholta.

Kilpailutalouden hyvyys torjutaan kääntämällä asiat päälaelleen: valinnanvapaus eriarvoistaa tai kilpailu heikentää palvelun laatua aivan kuin laadulla ei voisi kilpailla mahdollistamalla laajemman valinnanvapauden.

Kataisen eurososialistinen hallitus on rakenneuudistuksessa, perestroikassa, valinnut hallinnon keskittämisen toivossa, että mahdollisimman moni sen äänestäjistä hyötyisi byrokratian lisäkerrostumien muodossa.

Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto

"Katainen väläytti leikkausten jaksottamista", kertoi kotiin jaettu Metro-lehden maksullinen painos tänä aamuna; "Leikkausten aikataulu levällään" on sen nettiversion otsikko; poliitikkojen ikioma, veronmaksajien turvaama YLE uutisoi saman: "valtion säästötarpeen kuittaamista voidaan lykätä parilla vuodella" (mitähän kuittaaminen tarkoittaa tässä yhteydessä?).

Vasemmisto näyttää lopullisesti ottaneen vallan Kataisen eurososialistisessa hallituksessa; pääministeri ei enää ole isäntä talossaan. Nythän maksamme laskua siitä, ettei Lipponen lupauksensa mukaisesti puolittanut työttömyyttä vaalikaudessa 1995-1999, koska hänkään ei ollut isäntä hallituksessaan. Työmarkkinoidemme uudistus jäi silloin tekemättä.

Jos hallitus panisi toimeen todellisen perestroikan, rakenneuudistuksen, sen ei tarvitsisi tehdä mitään makrotasoa koskevia menoleikkauksia ja veronkorotuksia, ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä.

Koska Katainen ei ole isäntä eikä Urpilainen emäntä hallituksessa, he eivät saa puhua työpaikkoja luovasta työmarkkinauudistuksesta, vaan menoleikkausten ja veronkorotustarpeen jaksottamisesta tuleville vuosille.

Tällainen puhe edustaa valtaista riskinottoa talouspolitiikassa. Se on sama asia kuin, jos insinöörien pitäisi lähettää avaruusraketti kuuhun, poliitikot sanoisivat, että ette ammukaan rakettia siten, että se menisi kuuhun pienimmällä energiavarastolla (A-vaihtoehto), vaan antaa raketin kierrellä ensin maanvetovoiman piirissä ja sitten vasta suuntautua kohti kuuta, kunhan olemme ensin katselleet yön aikana rakettia tähtitaivaalla (B-vaihtoehto) ja me poliitikot annamme luvan kuuhun suuntautumiseen. B-vaihtoehdossa vaadittava energiavarasto lähtöhetkellä on luonnollisesti moninkertainen A-vaihtoehtoon nähden, jossa maan vetovoiman voittamisen vaatima energiavarasto on minimoitu.

Analogiassa raketin kuuhun lähettämisen vaatima lähtöenergia vastaa kansantaloudelta vaadittavaa uhrausta, BKT:n menetystä A-vaihtoehdossa (= sopeutukset heti) ja B-vaihtoehdossa (= sopeutukset vasta kun on pakko). Luonnollisesti on vielä C-vaihtoehto: kun raketin kuuhun suuntautumista on lykätty, sen lähtöenergia onkin maata kierrellessä kulunut niin paljon, ettei polttoaine enää riitä kuulentoon, vaan raketin on palattava maahan, jolloin raketin koko lähtöenergia tuhlautuu.

Kansa kärsii; 650 tuhatta työnhakijaa työvoimatoimistoissa ei vielä ole riittävä vastavoima työmarkkinoiden sisäpiiriläisten etuja vartoivalle hallituksellemme.

Kuka kaataa hallituksen?

Hallitus kaatuu joka tapauksessa eurovaalien jälkeen, koska mielipidetiedustelujen mukaan hallituskoalitio tulee kärsimään valtaisan tappion. Kun riittävän moni hallitusosapuoli on tahollaan päätynyt tähän tulokseen, hallitus tietenkin kaatuu rationaalisten odotusten mukaisesti jo paljon ennen eurovaaleja.

Oikeastaan eduskuntavaalit voitaisiin pitää samana päivänä eurovaalien kanssa. Lehdet ja nettisivustot ovat tänään sen henkisiä, että on vain ajan kysymys, kun joku potkaisee hallitusjakkarat nurin.

Hintasääntelyn aikana oli tarjolla useita pikkuongelmia, kuten korpun hinnan korotus; riitauttamalla sen hallitus saattoi erota. Nyt hallitus ei oikeastaan päätä mitään konkreettista, vaan päättää uudistusohjelmien toimenpanosuunnitelmista yms.

Jotain tarttis tehrä, tuumitaan varmaan vallan kammareissa.

Olemme kuluttaneet vahvan euron hyödyt

Miten voisimme hyötyä vahvasta eurosta, kysyi Juha Nikulainen Aamulehdessä 22.1.14. Hän kirjoitti myös aivan kuin euron ja dollarin kurssi olisi päätettävissämme. 

Onneksi sitä ei sovita kabineteissa, mikä koitui Suomen markan kohtaloksi, vaan euron vaihtokurssit eri valuuttoihin nähden määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla.

Tällä hetkellä euro on vahva dollariin nähden, muttei kovinkaan paljon, koska ostovoimapariteetin mukainen vaihtokurssi, joka yhtäläistäisi vaihdettavien tavaroiden ja palvelusten hinnat dollari- ja euroalueilla, on noussut koko euroajan saksalaisen IFO-instituutin seurannan mukaan.  Vielä kymmenen vuotta ja nykyinen vaihtokurssitaso tulee edustamaan pitkän aikavälin tasapainoa.

Markkinavoimat siis jylläävät: dollarialue on tekemässä sisäistä revalvaatiota ja euroalue sisäistä devalvaatiota.

Nopeuttaaksemme taloutemme sopeutumista poliitikkojemme pitäisi vain panna toimeen sellaisia rakenneuudistuksia, jotka nopeuttaisivat sisäistä devalvaatiota nimenomaan Suomessa. Neuvot ovat olleet esillä julkisuudessa 1990-luvun laman alusta lähtien, vaan eivät kelpaa poliitikoille eivätkä heidän taustajoukoilleen; poliitikkojen kannattaa aina odottaa ulkopuolista onnenpotkua, joskus jopa onnenpotkuja, kuten Lipponen ja Niinistö pääsivät nauttimaan sekä Nokian rakettinoususta että euron devalvoitumisesta.

Mutta euron vahvuudesta me olemme jo kaikki hyötyneet! Valtion lainojen reaalinen korkotasohan on jo pitkään ollut lähellä nollaa kun niiden pitkän aikavälin taso on noin kolme prosenttia. Hallitustemme olisi pitänyt säästää joka vuosi kyseinen erotus ja sijoittaa varat pahan päivän varalle tanakoituvien talouksien (emerging markets) yritys- ja valtion lainoihin; niiden valuutathan tulevat vahvistumaan sekä dollariin että euroon nähden.

Hallituksemme eivät ole säästäneet vaan alentaneet veroja; lisäksi ne ovat kyenneet lainaaman nollakorolla ja jakaneet lisälainat hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin; kaikki suomalaiset ovat hyötyneet näistä ainakin epäsuorasti.

Myös yksityinen sektori on nauttinut koko euroajan poikkeuksellisen alhaisista koroista, mikä on hyödyttänyt kulutusta ja investointeja; kotitaloudethan kylpevät veloissa.

Työmarkkinauudistus: Peter Hartz neuvoo Ranskaa?

Peter Hartz tuli kuuluisaksi Saksan toteuttamista työmarkkinauudistuksista, joiden valmistelua hän johti Gerhard Schröderin (SDP) hallituksen aikana. Silloin Saksa oli Euroopan sairas mies, nyt kilpailukyvyltään EU:n ehdoton talousmahti.

Ranskan sosialistihallituksellekin näyttää tulleen kiire saada useampi ranskalainen tienaamaan leipänsä palkkatöissä. Volkswagenin entisen henkilöstöjohtajan neuvot kelpaavat jo presidentti Hollandelle; Ranska on nyt vuorostaan Euroopan sairas mies.

Sen sijaan Kataisen eurososialistinen hallitus on täysin välinpitämätön työmarkkinauudistuksen tarpeesta. Jo valtiovarainministerinä Kataisen "valtio velkaantuu" -ihmettelyt kuulostivat sadistiselta antautumiselta, nyt leikkaustarpeet viimeistäänkin ovat sitä.

Toteuttamalla työmarkkinauudistuksen hallituksen ei tarvitsisi leikata mitään miljardeja; ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä rahojen uudelleenjakoja jouduttaisiin tietysti tekemään, koska hintajärjestelmä ei toimi julkisella sektorilla.

Verotuksella työnteko kannattavaksi

Sinikka Suomisen artikkeli  toimittajaopiskelijoiden viikkolehdessä, Utain 3/2014 s. 4 alalaidassa, sisältää olennaisimman perustuloseminaarin esitelmästäni Tampereen yliopistossa 14.1.2014.

Se, että verotus alkaisi vuoden 2015 asteikossa purra vasta yhteensä yli  13800 euron ansiotulojen ja sosiaalietuuksien summaa, sattuu suunnilleen Tilastokeskuksen vuoden 2012 pienituloisuusrajalle 13990 euroon, jossa on mukana verottamattomat sosiaalietuudet.

Sosiaalietuuksien myöntämistä siten, että luovuttaisiin niiden takaisinperinnästä silloin, kun henkilö onkin mennyt työmarkkinoille eli "karannut köyhyysloukusta", kirjoitin Mätäkuun markkinat -pamfletissani, ss. 46-47, jo vuonna 2009.

Järkyttävintähän on, että maamme työkykyisintä väestönosaa, opiskelijoita, estetään osallistumasta työmarkkinoille opintotuen takaisinperinnällä; antaa opintotuesta päättävien olla myöntämättä opintotukea, jos opinnot eivät etene tulojen hankkimisen vuoksi.
 

Perustulo toteutettavissa

Tampereen yliopiston perustuloseminaarin diat:

Kannustava tuloverojärjestelmä perustulon avulla
Jouko Ylä-Liedenpohja
Professori, riippumaton talousanalyytikko

Esitys päivittää professori Kari S. Tikan muistokirjan laskelmani 2015 tasolle
•”Porrastettu tasavero, ansiotulon verohyvitys ja kateusvero” teoksessa Verotus uusiksi? (toim. S. Kari ja J. Ylä-Liedenpohja), Taloustieto Oy 2007, ss. 89-106
•Artikkelissa ilmaistaan hyvin moniportainen tosiasiallinen vuoden 2007 tuloveroasteikko vain yhden rajaveroasteen ja kiinteäsummaisen verohyvityksen avulla (asteikon linearisointi)

Tuloveroasteikko verohyvityksen ja rajaveroasteen avulla
•Virtuaalinen verohyvitys on se rahamäärä, jonka kuhunkin tuloluokkaan sijoittuva on hyötynyt edeltävien tuloluokkien alhaisemmista rajaveroasteista verrattuna siihen tilanteeseen, jossa hänen kaikkia tulojaan olisi verotettu jo heti ensimmäisestä eurosta alkaen tuloluokan ilmaisemalla rajaveroasteella
•Vero = rajaveroaste x tulo miinus verohyvitys

Esimerkki progressiivisen asteikon linearisoinnista
•Asteikko: Yli 10000 tulosta (raja)vero 30 %, yli 110000 tulosta 50%
•Henkilön A tulo 20000 euroa; hänen verohyvityksensä = 0,30 x 10000 = 3000; vero = 0,30 x 20000 – 3000 = 3000
•B:n tulo 120000
•B:n verohyvitys = 0,5x10000 + (0,5-0,3)x(110000-10000) = 25000;
•B:n vero = 0,5x120000 – 25000 = 35000

Muutokset 2007 laskelmaan
•Pääomatuloveroprosentti noussut 30 prosenttiin (= ansiotuloveroasteikon alku)
•Sallii myös ansiotulojen hankinnalle pienen lisäkannusteen palkka-, yrittäjä- ja eläketulovähennyksen muodossa = 3300 euroa vuodessa, mutta
•jota ei myönnetä työttömyys-, työmarkkina- ja toimeentulotuesta eikä opintotuesta yms.
•Toimeentulotuki muutetaan verolliseksi

Ansiotulon uusi veroasteikko 2015
•Rakennettu siten, että valtion ja kuntien verotuotot ja vakuutetun sairaanhoito- ja sairaspäivärahamaksut ansiotuloista ovat samat kuin ennakoidut tuotot olisivat jatkettaessa nykyjärjestelmää
•Verohyvityksellä katetaan pääosa nykyisten ansiotulo-, työtulo-, opintoraha- ja eläketulovähennysten vaikutuksista; myös perusvähennys korvautuu

Verohyvitys
•Myönnetään kaikista veronalaisista ansiotuloista = 3150 euroa/vuosi eli ansiotasoindeksin verran korotettuna 2007 tasosta
•Verotettava tulo = puhdas veronalainen tulo – palkka/yrittäjä/eläketulovähennys
•3150:0,30=10500 euroa eli verohyvityksen sallima asteikon alun verottamaton bruttotulo

Asteikon alussa
•Voi ilman tuloveroa saada 10500 euroa vuodessa työttömyys-, työmarkkina- ja toimeentulo- ja opintotukia
•3300 euroa lisää eli yhteensä 13800 euroa vuodessa palkka-, yrittäjä- ja eläketuloa; tällöin 8,5 euron tuntipalkalla (= Saksan minimipalkka) 1600 vuosituntia työtä on verottamatonta
•Verohyvityksen voi luonnollisesti saada vain kerran vuodessa

Ansiotuloveroasteikko 2015
•30 % verotettavasta tulosta 50000 €/v asti
•38 % verotettavasta tulosta 110000 €/v asti
•48 % yli 110000 €/v verotettavasta tulosta
•Verot sisältävät valtion ja kunnan tuloverot ansiotuloista sekä vakuutetun sairaanhoito- ja sairaspäivärahamaksut

”Perustulo” = kaikille myönnetty verohyvitys = se tuloveroasteikon osa, joka koskee kaikkia
•”perustuloa” ei siis enää ole ansio- ja eläketulovähennyksen, 3300 euron, raha-arvo eri tuloluokissa
•esimerkin henkilölle B sen raha-arvo on 0,5x3300 = 1650, mutta henkilölle A = 0,3x3300 = 990
•Ansiotuloton saa ”perustulon”, jos hänelle myönnetään jotakin verollista sosiaalietuutta

Politikointi ja asiantuntijat

Helsingin Sanomat julkaisi 13.11.2013 mielipideosastollaan seuraavan kommenttini; otsikko HS:n:

Asiantuntijan ei pidä ennustaa
Monialaisen yliopiston entinen rehtori Uolevi Lehtinen samaisti kirjoituksensa " Henkistä elvytystä lisää myös talouspäätöksiin" (HS Mielipide 8.11) lopussa henkisen elvytyksen monipuoliseen, usein monitieteiseen näkemykseen toimenpiteiden kohdentamisessa. 

Siis lisää sekoelvytystä? Vai jotakin selkeyttä nykyiseen taloustilanteeseen, jos yksittäiset asiantuntijat käyttäytyisivät aivan päinvastoin?

Talouspolitiikasta väiteltäessä tämä merkitsisi, että asiantuntijan ei tule suinkaan ennustaa, mitkä päätökset ovat poliittisesti mahdollisia toteutettaviksi ja suositella sitten niitä; asiantuntijan tehtävä on suositella toimenpiteitä sen valossa, mitä voidaan tehdä, kun politikointi jätetään syrjään. 

Vain tällä tavoin saamme julkiseen keskusteluun kaivattua henkistä ryhtiä.

Jouko Ylä-Liedenpohja
Helsinki

JK 17.1.2014: Kun yrittää saada selkoa jostain hallituksen päätökseksi sanotuksi tiedotteesta, puhumattakaan sen taustamuistioista, en ole lainkaan vakuuttunut, että ministeriön virkamiehet olisivat asiantuntijoita. 

Iso-Britanniassa erotetaan poliittisesti lepävietäviksi ajatellut mietinnöt (muistaakseni white paper) sen jälkeen, mitä asiantuntijat ovat aluksi esittäneet mahdollisiksi vaihtoehdoiksi (green paper). Vasta white paper-vaiheen jälkeen laaditaan lakiehdotus (bill).

Nyt meillä sählää hallituksen taustalla etujärjestöt ensiksi ja sitten ministeriön virkamiehet pannaan vetämään hatusta laskelmat tukemaan poliittisesti sovittua. Lopputuloksena on puuro, jossa ei ole mantelia, vaan puuron ainoa tarkoitus on nykytilanteessa varjella etujärjestöjen omanvoitonpyyntiä.

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ei sisällä uusia työpaikkoja lisääviä toimia. Vaikka marraskuun lopussa oli 540000 tosiasiallisesti työtöntä ja lisäksi 100000 työnhakijaa työvoiman ulkopuolelta, hallituksen taustajoukot unohtavat tarkoituksellisesti Keynesin tehokkaan kysynnän. 

Se on kansantalouden kysynnän ja tarjonnan yhtäläistävä, ennustettu kokonaistuotannon ja tulonmuodostuksen taso, jonka nojalla yritykset päättävät tuotannosta, työllistämisestä ja investoinneista sekä kuluttajat tulojen jakamisesta kulutukseen ja säästöihin.

Tehokasta kysyntää voidaan siis elvyttää myös kansantalouden tarjontapuolen rakenneuudistuksilla. Keynesin omassa mallissa niille ei ole sijaa, koska hän olettaa työmarkkinoille puhtaan kilpailun: nimellispalkka on sama toimialan kaikille yrityksille; alityöllisyystasapainossa työttömät ovat työmaiden porteilla valmiit ottamaan työtä vastaan, yrityksiä eivät mene konkurssiin, vaan kiinteä pääoma pysyy vakiona. Siksi julkisten menojen lisäys, jonka julkinen valta ostaa hänen mallissaan aina yksityisiltä yrityksiltä, johtaa välittömästi tehokkaan kysynnän ja työllisyyden kasvuun.

Ratkaisevin olettamus, joka erottaa Keynesin mallin klassisesta, on se, että työsopimukset tehdään koskien nimellisiä yksikköpalkkoja, vaikka muutoin kuluttajat tekevät päätöksensä reaalitulojen ja reaalihintojen perusteella. Siksi vastentahtoinen työttömyys voi olla sopusoinnussa muiden markkinoiden samanaikaisen tasapainon kanssa. 

Ja Keynesin mallin tärkein ominaisuus: työttömyys alenee lopputuotteiden hintojen noustessa ja nimellisen yksikköpalkan pysyessä ennallaan; työllisten lisääminen kasvattaa yritysten voittoja hintojen nousujakson aikana. Siksi yritysten kannattaa lisätä tuotantoaan: tehokas kysyntä kasvaa.

Tehokkaan kysynnän kasvusta johtuva työttömyyden alentuminen edellyttää vain työn reaalisen hinnan alentumista, eli tuottavuuden kasvu huomioiden reaalipalkan pitää nousta hitaammin kuin työn tuottavuuden. Keynes sanoi todellisuuden työmarkkinoista vain, että palkoista päättävien tulisi olla solidaarisia työttömiä kohtaan ja olla korottamatta palkkoja nousevien hintojen periodin aikana, jotta täystyöllisyys saavutettaisiin.

Palkkoja ja muita työvoimakustannuksia koskevat laajat yleisratkaisut ovat peittelymekanismi, joiden tarkoitus on suitsia vahvojen ammattiliittojen neuvotteluvoimaa ja keskinäistä palkkakilpailua. Rakenneuudistuksessa pitäisi keskittyä vähentämään ja lopulta poistamaan

1.työmarkkinalainsäädännön elementtejä, jotka vahvistavat sisäpiiriläisten neuvotteluvoimaa

2. riskejä, jotka liittyvät työntekijän palkkaamiseen

3. työn teettämiseen liittyviä rajoituksia; joustothan koskevat vain työmarkkinoilla pistäytyjiä määräaikaisten työsuhteiden ja työllistämistukien muodossa; joillekin ainoa jousto on sukkuloida välillä yrittäjänä.

Tällainen rakenneuudistus:

•      Kohottaisi välittömästi työn rajatuottavuutta

•      Lisäisi työvoiman kysyntää eli työpaikkojen tarjontaa

•      Kasvattaisi toteutuvaa tuotantoa eli Keynesin tehokasta kysyntää!

•      työtunnin kustannus nousisi hitaammin kuin lopputuotteiden hinnat tehtaiden porteilla, kunnes työttömyys olisi alentunut 2-3 %:in, luonnolliselle tasolle.

•      Ei maksaisi valtiontaloudelle mitään, vaan päinvastoin budjettialijäämä alkaisi nopeasti supistua; seitsemän vuoden jälkeen olisi tukeva budjettiylijäämä.

Työmarkkinauudistuksen keinot ovat yleisesti tunnettuja; niistä on itse asiassa keskusteltu 1970-luvun puolivälin jälkeisestä lamasta lähtien:

•      tuki- ja poliittisen lakkoilun kielto

•      lakon aloitus vain jäsenäänestyksen määräenemmistöllä nostaisi lakkoilukynnystä

•      Yhteistoiminta- eli irtisanomislaista luopuminen

•      Irtisanomisissuojassa paluu palkanmaksuväliin

•      Työehtosopimusten yleissitovuuden asemasta sallitaan vain paikalliset sopimukset

•      Ay- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut vähennyskelvottomiksi

•      Ammattiosastot eivät saa muodostaa liittoja eli palkkamonopoleja

•      Ansiosidonnaisen päivärahan rahoitus yksinomaan työnantajille ja työntekijöille, jotta huonon maailmantilan sattumiselle (irtisanomistarpeelle) asetettaisiin oikea paino palkanasetannassa; eli yleisestä työttömyysvakuutusmaksuista saa rahoittaa vain työmarkkinatuen.

Henkinen elvytys on ollut myös puheena. Pikaisesti pitäisikin luopua:

julkisuuden suosimasta ideologiasta että työntekijöillä on oikeus yhtiön viimeiseen riviin siihen asti, kunnes työnantajan oma pääoma on lypsetty kuiviin ja 

talouspolitiikkaa hallitsevasta yksipuoluejärjestelmästä, jota ei voi muka muuttaa; Kataisen-Urpilaisen hallitus on työmarkkinoiden sisäpiiriläisten hallitus, jonka rakenneuudistukselle on käymässä samoin kuin Gorbatšovin rakenneuudistukselle, perestroikalle.

JK: Pidin tämän lyhennettynä kommenttipuheenvuorona Tampereen yliopistossa 14.1.2014. Olin myös tarjonnut sitä marras- ja joulukuussa 2013 kahdesti julkaistavaksi.