Miten voisimme hyötyä
vahvasta eurosta, kysyi Juha Nikulainen Aamulehdessä 22.1.14. Hän kirjoitti myös
aivan kuin euron ja dollarin kurssi olisi päätettävissämme.
Onneksi sitä ei sovita
kabineteissa, mikä koitui Suomen markan kohtaloksi, vaan euron vaihtokurssit eri
valuuttoihin nähden määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla.
Tällä hetkellä euro on
vahva dollariin nähden, muttei kovinkaan paljon, koska ostovoimapariteetin
mukainen vaihtokurssi, joka yhtäläistäisi vaihdettavien tavaroiden ja
palvelusten hinnat dollari- ja euroalueilla, on noussut koko euroajan
saksalaisen IFO-instituutin seurannan mukaan.
Vielä kymmenen vuotta ja nykyinen vaihtokurssitaso tulee edustamaan
pitkän aikavälin tasapainoa.
Markkinavoimat siis
jylläävät: dollarialue on tekemässä sisäistä revalvaatiota ja euroalue sisäistä
devalvaatiota.
Nopeuttaaksemme
taloutemme sopeutumista poliitikkojemme pitäisi vain panna toimeen sellaisia
rakenneuudistuksia, jotka nopeuttaisivat sisäistä devalvaatiota nimenomaan
Suomessa. Neuvot ovat olleet esillä julkisuudessa 1990-luvun laman alusta
lähtien, vaan eivät kelpaa poliitikoille eivätkä heidän taustajoukoilleen;
poliitikkojen kannattaa aina odottaa ulkopuolista onnenpotkua, joskus jopa
onnenpotkuja, kuten Lipponen ja Niinistö pääsivät nauttimaan sekä Nokian
rakettinoususta että euron devalvoitumisesta.
Mutta euron vahvuudesta
me olemme jo kaikki hyötyneet! Valtion lainojen reaalinen korkotasohan on jo
pitkään ollut lähellä nollaa kun niiden pitkän aikavälin taso on noin kolme
prosenttia. Hallitustemme olisi pitänyt säästää joka vuosi kyseinen erotus ja
sijoittaa varat pahan päivän varalle tanakoituvien talouksien (emerging markets) yritys- ja valtion
lainoihin; niiden valuutathan tulevat vahvistumaan sekä dollariin että euroon
nähden.
Hallituksemme eivät ole
säästäneet vaan alentaneet veroja; lisäksi ne ovat kyenneet lainaaman
nollakorolla ja jakaneet lisälainat hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin; kaikki
suomalaiset ovat hyötyneet näistä ainakin epäsuorasti.
Myös yksityinen sektori
on nauttinut koko euroajan poikkeuksellisen alhaisista koroista, mikä on
hyödyttänyt kulutusta ja investointeja; kotitaloudethan kylpevät veloissa.
.jpg)
3 kommenttia:
En ymmärrä mitä nauttimista on siinä, että Euroopassa ei ole kysyntää investoinneille. Kuten tiedät, alhainen korko kuvastaa taloudellista toimettomuutta.
Oletan että kansalaiset haluaisivat mieluummin inflaatiota ja korkeampia korkoja sekä uusia työpaikkoja. Matala korko ei hyödytä työtöntä velallista, ei omillaan toimeentulevaa eläkesäästäjää eikä korkotuotoillaan elävää eläkeläistä.
Tilanne on jo muuttunut akuutista krooniseksi, mutta ilman romahdusta mikään ei muutu. Länsimaisessa demokratiassa veron maksajia (2,3 milj) on vähemmän kuin äänioikeutettuja (4,5 milj). Ja tuosta 2,3 miljoonasta vain 1,7 työskentelee avoimella sektorilla, jossa työn hinta määräytyy kansainvälisessä kilpailussa. Virkakunnan palkat ovat jo paremmat kuin yksityisen puolen.
Kreikassa 15% työvoimasta on julkisella sektorilla (600.000 hlö). Suomessa samat ovat 25% ja 640.000 hlö.
Ei tästä selvitä ilman IMF:n apua.
Kumitonttu
Käytin reaalikorkoa; en kyllä joka kerta toistanut että reaalikorko, mutta pitäisi olla selvä että nollakorko on reaalinen.
Alhainen korko kuvastaa taloudellisen toimettomuuden ohella nimenomaan sitä, että sen avulla EKP tekohengittää (pankit voivat tehdä lumevoittoja, jota vasten vähentävät vanhan luotonannon tappioita) Välimeren maiden ml. Ranskan heikkokuntoisia pankkeja. Siis vasta kun niiden luotonantokyky palaa normaaliksi, euroalue alkaa nousta.
Suomen lamassa pankkien luotonantokyky palasi normaaliksi seitssemässä vuodessa. USA:ssa on juuri nyt alkamassa se seitsemäs vuosi.
Reaalikorko on jo negatiivinen. Pitkät korot ovat jossain kolmen prosentin nurkilla, mutta niin on myös inflaatio-odotus. Meillä ei siis NYKYISTEN odotusten mukaan ole edes seuraavien vuosikymmenten aikana odotettavissa minkäänlaista talouskasvua. Japanin tie on meidän tiemme :)
Lähetä kommentti