Molemmat oppositioon, kokoomus ja Sdp!

Kumpi oppositioon, kokoomus vai Sdp, kysyy perässähiihtäjä Helsingin Sanomissa. Skandinaviassa on viime vuosina lähes säännöksi muodostuneet vähemmistöhallitukset ja silti nykyistä Ruotsin hallitusta lukuunottamatta ne ovat olleet varsin vakaita koalitioita.

Fagerholm muistelmissaan korosti sitä, kuinka vuoden 1948 "jo riittää"-vaalien jälkeen sosialidemokraattien johtama vähemmistöhallitus kykeni uudistuksiin ja demarit saivat hyvin toteutettua tavoitteitaan.

Miksi ei siis Suomeenkin vähemmistöhallitus, keskusta ja perussuomalaiset?

Sen muodostaminen olisi varmasti nopeinta kaikista mahdollisista vaihtoehdoista; kokoomus ja demarit saisivat jatkaa riitelyään oppositiossa.

Ainoa asia, mitä ne yhdessä vastustavat oppositiossakin, on vero- ja sosiaalipolitiikan kehittäminen kohti perustuloa, koska ajanoloon se vähentäisi huomattavasti niiden taustajärjestöjen, työantaja- ja ammattiyhdistysliittojen, valtaa työmarkkinakysymyksissä; ks. myös ja siinä oleva linkki Sinikka Suomisen kirjoitukseen.

Oppositiossa kummankin puolueen oma etu olisi kannattaa sote-uudistusta, mitä tahansa siitä lopulta sukeutuukin. Muissa asioissa jompi kumpi, kokoomus tai sdp, kannattaisi hallituksen esityksiä riippuen niiden sisällöstä. Takiaispuolueista rkp äänestäisi etupäässä lojaalisti hallituksen mukana, silloin tällöin parin edustajan profiloituessa oppositioon.

Vähemmistöhallitus olisi mitä ilmeisemmin paljon vakaampi koalitio kuin koettu Jyrki Kataisen eurososialistinen hybridihallitus tai Alexander Stubbin lumehallitus.

ELÄKERAHAN TUOTTOASTEIDEN MIELEKKÄÄSTÄ JÄLKITARKKAILUSTA

Eläkerahan tuotto on ollut alle tavoitteen, reaalisen 3,5 prosentin vuosikasvun, eläkevakuutusyhtiöissä yhtä yhtiötä lukuun ottamatta kymmenvuotisjaksona 2005- 2014 (HS Talous 19.3.15). Analyysi antaa aiheen seuraaviin kommentteihin.

Ensinnäkin 3,5 prosentin vuosittainen reaalituotto on aivan liian alhainen. Kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla on tarjolla pitkällä aikavälillä yli 4,5 prosentin reaalinen vuosituottoaste eläkevakuutusyhtiöiden sijoitussalkkujen nykyisille koostumuksille.

Eläkesijoittamisessa pitkä aikaväli on neljä sukupolvea. Siksi yhden prosenttiyksikön vuosituottoasteiden eron kustannus on valtaisa: jotta sadan vuoden kuluttua olisi eläkkeiden maksamiseen käytettävissä tämän päivän ostovoimaltaan sata euroa, on 3,5 prosentin reaalituotolla sijoitettava tänään yli kaksi ja puolikertainen määrä euroja kuin 4,5 prosentin vuosituotolla; ulotettaessa tarkastelu 50 vuoden päähän, on tänään vastaavasti sijoitettava kaksi kolmasosaa suurempi rahamäärä.

Yhteinen etumme vaatii, että emme aseta eläkerahojemme vartijoille rimaa liian alhaalle.

Toiseksi on huomattava, että Helsingin Sanomien analyysi ei paljasta, onko toteutunut vuosituottoaste yksittäisten vuosituottojen aritmeettinen keskiarvo vai sijoitusten keskimääräinen reaalinen vuosituottoaste korkoa korolle eli tuottoasteiden geometrinen keskiarvo. 

Aritmeettinen keskiarvo on pitkällä aikavälillä osaketuotoissa noin prosenttiyksikön geometrista keskiarvoa korkeampi. Tarkkailtaessa jälkikäteen toteutuneita tuottoasteita on geometrinen tuottoaste oikea viitekorko, jollainen yllämainittu rahoitusmarkkinoiden tarjoama 4,5 prosenttia on nimenomaan.

Kolmanneksi on tärkeätä, että tuottojen lyhyen aikavälin jälkitarkkailussa, kuten 2005 – 2014, ei verrata toteutuneita tuottoasteita tavoitteeseen 4,5 prosenttia vaan tavoitteen viiteindeksin kehitykseen kyseisenä ajanjaksona, koska kymmenen vuotta on tavattoman lyhyt aikaväli eläkevarojen sijoittamisessa. 

Eläketurvakeskuksen ja valvovan ministeriön tulisikin joka vuosi julkaista jälkikäteen viiteindeksin mukainen tuottoaste.

Miksi eläkevakuutusmaksuja ei lasketa välittömästi Saksan tasolle?

Uskomaton masokismi leikkauslistojen availun ympärillä on jälleen käynnissä tasavallassa; toimittajat silminnähden nauttivat tivatessaan puolueilta niiden yksityiskohtia ja pakottaessaan puolueet leikkauslistakilpaan.

Miksi Suomi ei ota käyttöön vakuutusmatemaattisesti rehtiä eläkejärjestelmää? Silloin työnantajan eläkevakuutusmaksua voitaisiin pudottaa pysyvästi, mikä kasvattaisi työvoiman kysyntää eli lisäisi työpaikkoja nopeasti ja panisi taloutemme pyörät pyörimään.

Ensi askeleena työntekijän ja työnantajan eläkevakuutusmaksut nykyisestä yhteensä yli 24 prosentista voitaisiin pudottaa Saksan tasolle, hieman yli 18 prosenttiin! Kuitenkin Saksassa työntekijöillä on paremmat eläke-edut, koska eläke on sidottu 100 prosenttisesti palkkatason nousuun, Suomessa vain 20 prosentin painolla. Niinpä Saksassa eläkkeet nousevat ensi heinäkuun alusta, lännessä 2,1 prosenttia ja idässä 2,5 prosenttia.

Siis miksi yksikään puoluejohtaja ei vaadi julkisuudessa Eläketurvakeskusta ja sääntelijänä toimivaa ministeriötä esittämään laskelmansa siitä, millaisella eläkevakuutusmaksutasolla järjestelmämme olisi vakuutusmatemaattisesti rehti?

Syy ei voi muu kuin se, että he kaikki pelkäävät vaalitappiota tai epäonnistumista hallituksessa, jolloin Brysselin viratkaan eivät riitä kaikille. Vaan kotimaassahan on kultainen tunkio, jonne voi aina itsensä ujuttaa ”Väärän Viinasen tavoin”.

Se, että puoluejohtajien taustajoukoista kukaan ei vaadi vakuutusmatemaattisesti rehtiä eläkejärjestelmää, johtuu taas siitä, että hierarkiassa mukana olevat ovat mukana vain opportunismista, hyötyäkseen mukanaolostaan. Siksi he seuraavat johtajiaan eivätkä uskalla ajatella ja kirjoittaa itsenäisesti.

Sama opportunismi vaivaa taustajoukkoja luonnollisesti muissakin talouspoliittisesti tärkeissä asioissa kuten esimerkiksi työmarkkinauudistusten vastustamisessa.