Miksi vakuutusmatemaattisesti rehti työeläkejärjestelmä olisi kaikkien yhteinen etu?

Joka aamu kyseisen päivän työstä maksettavien eläkevakuutusmaksujen arvo on korkeampi kuin saatavien eläke-etujen nykyarvo. Työeläkejärjestelmämme ei siis ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair).

---

Helsingin Sanomat Mielipide julkaisi 12.11.2014 seuraavan vastineeni otsikolla "Työeläkemaksun roima alennus turvaisi eläkkeet":

HS pääkirjoitus ”Työeläkemaksun roima alennus on vaaraksi tuleville eläkkeille” (11.11) ei mitenkään perustele väitettään, mutta pelottelee: ”ehdotus tekisi nopeasti työeläkerahastoihin ison loven” ja ”pahimmillaan … tulevien eläkeläisten eläke-etuuksia leikattaisiin tai eläkeikää nostettaisiin vielä lisää”.

Työeläkejärjestelmämme ei noudata periaatetta, että eläkemaksut vastaisivat eläke-etujen nykyarvoa työntekijän tullessa työelämään eli (että) järjestelmän kaikki osat olisivat vakuutusmatemaattisesti rehtejä, actuarially fair. Jos näin tehtäisiin, työeläkemaksu alenisi pysyvästi kolmanneksella nykyisestä

Mitään lovea työeläkerahastoihin ei kuitenkaan syntyisi, koska jokainen työelämään tuleva uusi työntekijä tulisi työssäoloaikana rahoittaneeksi omat eläkkeensä. Nykyiset työeläkerahastot kasvaisivat absoluuttiselta kooltaan koko ajan. Vain niiden suhde BKT:en asettuisi vakiotasolle.

---

Lisäkommentteja: HS pääkirjoituksen 11.11.14 pelottelu oli lehden kanta valtakunnan talousviisas Raimo Sailakseen kolumnissaan esittämään ajatukseen laskea työeläkevakuutusmaksuja tilapäisesti työllisyyden kasvattamiseksi, koska työllisyyden ja palkkasumman kasvattaminen on oleellisempi työeläkejärjestelmän kestävyyden turvaaja kuin maksujen jatkuva korottaminen tai eläkeiän korottaminen.

Taloustieteen oppien mukaan tilapäisten toimenpiteiden työllisyysvaikutukset ovat useimmiten kyseenalaisia perustuen joihinkin erityisolettamuksiin, koska hyvin toimivilla markkinoilla yritykset, työntekijät ja kuluttajat pyrkivät käyttäytymisellään kumoamaan tilapäisten toimien ajatellut vaikutukset: ennustaessaan että tilapäinen alennus tullaan myöhemmin korjaamaan työeläkevakuutusmaksujen korotuksella yritysten kannusteet työllistää lisää eivät kasva.

Työssä olevia on yli kaksinkertainen määrä kuin eläkeläisiä. Siksi on täysi mahdottomuus, että eläkerahastoihin syntyisi jokin tulevia eläkkeitä vaarantava lovi, jos eläkejärjestelmä olisi vakuutusmatemaattisesti rehti, jolloin jokaisen työpäivän eläkevakuutusmaksut rahoittavat kyseisestä työpäivästän saatavien eläkkeiden lisäykset.

Jos työeläkejärjestelmämme olisi kaikilta osiltaan vakuutusmatemaattisesti rehti, järjestelmän kannalta olisi samantekevää, hakeutuuko työntekijä vanhuuseläkkeelle 57 vuotiaana vai 67 vuotiaana; edellisessä tapauksessa hänen työeläkkeensä olisi vain paljon pienempi kuin jälkimmäisessä.

Viime vuonna aikaansaatu konsensus eläkeiän vähittäisestä noususta oli siten aivan turha vääntö; oikea uudistuksen kohde olisi ollut tehdä työeläkejärjestelmä aktuaarisesti rehdiksi.

Tällaisen uudistuksen välittömät edut olisivat valtaisat:

Työeläkevakuutusmaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa myös siltä osin kun ne ovat vakuutusmatemaattisesti rehtejä korkeammat. Tältä osin valtio ja kunnat menettävät sekä tulo- että yhteisöveron tuottoa noin miljardia euroa tänä vuonna (vuonna 2013 työeläkevakuutusmaksut olivat noin 20 miljardia euroa).  

Tämän lisäksi yksityisille yrityksille syntyisi valtaisa kannuste lisätä työpaikkoja Suomessa eikä siirtää suomalaista työtä ulkomaille, mikä edelleen lisäisi Suomessa verotettavaa työtä ja voittoja ja niistä kertyviä verotuottoja.

Lisäksi valtion ja kuntien eläkemaksujen alennus laskisi suoraan niiden budjettialijäämiä. Täten verotulojen lisäyksen ja eläkevakuutusmaksujen alennuksen yhteisvaikutus helpottaisi valtion ja kuntien budjettialijäämiä ensi vuonna jo noin viisi miljardia euroa.

 

 

Miten yli 50-vuotiaille järjestyisi töitä?

Työkyvyttömyyseläkkeiden rahoitus syyllistää uuden työantajan. Otsikolla "Yli 50-vuotias on työnantajalle riski" julkaisi Helsingin Sanomat Mielipide 7.2.2015 seuraavan kommenttini:

Yli 50-vuotias työtön ky­syi (HS Mie­li­pi­de 6. 2.), ku­ka palk­kai­si yli 50-vuo­tiaan töi­hin. Yli 50-vuo­tias työn­ha­ki­ja on työn­an­ta­jal­le suu­rem­pi ta­lou­del­li­nen ris­ki kuin nuo­rem­pi, kos­ka työ­ky­vyt­tö­myy­den sat­tues­sa työn­an­ta­jan on mak­set­ta­va ker­ral­la kaik­ki työ­elä­ke­va­kuu­tus­mak­sut van­huus­elä­ke­ikään as­ti. Pien­työn­an­ta­jil­la on hel­po­tuk­sia. Kun van­huus­elä­ke­ikä nou­see, yli 50-vuo­tiai­den syr­jin­tä työ­mark­ki­noil­la vain li­sään­tyy.

Työn­an­ta­ja ei voi ha­vai­ta, on­ko työn­ha­ki­jal­la pii­le­vä työ­ky­vyt­tö­myys. Sik­si hän palk­kaa työn­ha­ki­jan ryh­mäs­tä, jon­ka jä­sen­ten pii­le­vä työ­ky­vyt­tö­myys on kes­ki­mää­rin al­hai­sem­pi. Jos työ­ky­vyt­tö­myys­eläk­keet ra­hoi­tet­tai­siin sa­man­as­tei­ses­ti kai­kis­ta pal­kois­ta, ris­ki pois­tui­si.


Mikä opiksi? Yli kahdenkymmenen vuoden ajan media on valistanut lukijoita ja kuulijoita, että työnantajat ovat asennevammaisia, koska ne eivät palkkaa kokeneita yli 50-vuotiaita. Tosiasiat työnantajien taloudellisista kannusteista palkata iäkkäämpiä hukkuvat parilla rivillä uutissivuille, ehkäpä jonkun haastattelun lomaan. 

Työttömyyseläkkeet rahoitetaan samalla tavoin työkyvyttömyyseläkkeiden kanssa.

On selvä, että uusi työnantaja karttaa iäkkään työnhakijan palkkaamista, jos työttömyyden tai työkyvyttömyyden ilmetessä työmarkkinatoimitsijoiden suunnittelema ja poliitikkojen eduskunnassa hyväksymä järjestelmä rasittaa yksinomaan uutta työnantajaa eikä työnhakijan aikaisempia työnantajia. Yksilö, olkoon kuinka työkykyinen tahansa kuten nimimerkki 50-vuotias työtön, rutistuu kovan työmarkkinapolitiikan  rattaisiin, koska hän ei kykene uskottavasti viestittämään työkykyään.

Muutoksen saamiseksi median pitäisi irtautua viiden markan asennevammaopeista ja perehtyä työnantajan taloudellisiin kannusteisiin palkata työntekijöitä, päätöksentekoon epävarmuuden vallitessa (ks. Mätäkuun markkinat, ss. 52 - 55).

Vaikeasti työllistettävät

“Kyllä se niin on, että Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttajia, kun katsoo ympärilleen”, totesi arvokkaasti harmaantunut herrasmies toiselle vastapäätäni maatessamme Meilahden kirurgisella päivystyspoliklinikalla viime toukokuussa; Elinkeinoelämän valtuuskunnan Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa –raportti on päätynyt samaan, jota myös ylijohtaja Vartiainen propagoi haastatteluissaan ympäri Suomen.

Olin sen verran selvinnyt pökkeröstäni, että en voinut olla kysymättä: ”Mutta hyvät herrat, mihin poliitikkomme tarvitsevat työvoimatoimistojen listoilla olevat 640000 työtöntä ja työvoiman ulkopuolista työhaluista työnhakijaa”. Eipä herroilla ollut vastausta.

Joulukuussa 2014 työministeriön tilastoissa oli 616000 työhaluista työnhakijaa. Talousviisaat vartiaiset selittävät, että he ovat vaikeasti työllistettäviä, kun sitä kysyy heiltä julkisissa tilaisuuksissa. Mistä he tietävät sen?

En voi ymmärtää, miksi nykyajan työttömistä työhakijoista on tullut vaikeasti työllistettäviä, kun vielä 40 vuotta sitten työvoimatoimistoissa oli avoimia työpaikkoja enemmän kuin työnhakijoita; omaikäluokkani, joka oli 1960-luvun loppupuolella tullut työmarkkinoille, oli hyvin heikosti koulutettua verrattuna 2000-luvulla työmarkkinoille tulleisiin.

Jos työhön osallistumisen ja uusien työpaikkojen perustamisen kannusteita muutettaisiin, kuten olen tällä huutelupalstallani kirjoittanut, meille syntyisi vaalikaudessa enemmän työpaikkoja kuin niitä on poistunut vuodesta 1990.

Kysymys on siis kannusteiden analysoinnista eli päätöksiin vaikuttavista tekijöistä ex ante, kuten taloustieteessä tavattiin sanoa opiskeluaikanani. Nykyinen työmarkkinoiden moralisointi keskittyy vain huonojen kannusteiden johdosta tehtyjen valintojen seurauksiin eli ex post -havaintoihin.