maanantai 17. tammikuuta 2011

Ruuhkamaksu on eri kuin auton käytön vero

MTV3:n uutisissa 17.1.2011 klo 19 haastatellut sekoittivat herttaisesti ruuhkamaksun auton käytön mukaiseen veroon. Vuosittain maksettava ajoneuvovero tuottaa oikeuden käyttää verolipussa mainittua ajoneuvoa liikenteessä, mutta ei ole käytön mukainen vero muussa tarkoituksessa. Polttoaineen hintaan sisältyvä polttoainevero verottaa auton käyttöä jo varsin laajasti ymmärrettynä ja jonkin verran myös ruuhka-ajan ajo-oikeutta, koska polttoainetta kuluu kilometriä kohden enemmän auton nopeuden vaihdellessa tyhjäkäynnistä sallitun huippunopeuden ylikin.


Ruuhkamaksu sen sijaan hinnoittelee suoraan niukkaa ajoaikaa tiekilometriä kohti. Helsingissä Kehä I:stä ajaville autoille asetettuna se pyrkisi vähentämään muille aiheutettua ulkoista haittaa, joka syntyy auton mennessä Kehä I:lle ja hidastaessa muuta liikennettä; tiellä menijä ottaa reittiratkaisussaan huomioon vain oman ajoaikansa ja sen vaatimat kustannukset, mutta ei sitä, että lisätessään tien ruuhkautumista hän lisää muiden ajoaikaa ja aiheuttaa heille lisäkustannuksia.

Kekkosentiellä Suomussalmelta Hossaan ruuhka-aika on tuntematon; kaikki itse asiassa toivovat, että siellä olisi enemmän liikennettä kaikkina vuorokauden aikoina kuten Kekkosentiellä Raattamaan kaikkina vuodenaikoina. Toisin on Kekkosentiellä Tampereella Näsijärven rannassa, jonka työpäivittäistä riesaa ruuhkamaksu helpottaisi hinnoittelemalla tienkäyttöoikeuden juuri ruuhka-aikana.

Ruuhkamaksuilla on kuitenkin taipumus muuttaa ruuhkahuippua, koska autoilijat pyrkivät välttämään maksun ajoittamalla tienkäytön ruuhkamaksun ulkopuoliseen aikaan. Siksi ruuhkamaksun tuotto on insinöörin ennakkoarviota alhaisempi. Samaten ruuhkamaksu pyrkii lisäämään risteilyä sivuteiden kautta ruuhkamaksun välttämiseksi aivan kuin läpiajokadun töyssyt lisäävät liikennettä sivukaduilla töyssyjen välttämiseksi.

Ruuhkamaksut siis lisäisivät ruuhkateiden käyttöä entisten ruuhka-aikojen ulkopuolella ja vähentäisivät sitä ruuhka-aikoina – selvä tehokkuusvoitto! Mutta mitä todennäköisimmin ne lisäisivät tarvetta lisätä julkisen liikenteen kapasiteettia ruuhka-aikoina tai tarvetta rakentaa jopa julkisen liikenteen lisäväyliä, mikä maksaa! Siksi myös julkisessa liikenteessä olisi otettava samanaikaisesti käyttöön ruuhkahuippuina korkeammat tariffit.

Ei kommentteja: