keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pakko vai porkkana?

Porkkanaruotsin edut ovat jääneet vaille huomiota, ja porkkanavenäjänkin osa poliitikoista haluaisi muuttaa pakkovenäjäksi itäsuomalaisissa kouluissa. Miksi poliitikkoja miellyttää pakko porkkanaa enemmän, oli sitten kyse työmarkkinoista tai koululaisten kielivalinnoista? Kuvitelma niskalenkin voimasta yksilöllisiä valintoja vastaan luo poliitikoille luonnollisesti harhakuvitelman siitä, että pakko edistää yhteistä hyvää.


Ruotsia äidinkielenään puhuvat saisivat paljon nykyistä laajemmat ja syvemmät palvelut äidinkielellään, jos pakkoruåtsin asemasta meillä olisi porkkanaruotsi; jokaisen yrityksen ja viraston henkilökuntaan kuuluisi kaksikielisillä paikkakunnilla luonnollisen valikoitumisen ja valintojen kautta ruotsia erinomaisesti taitavaa henkilökuntaa osana henkilökunnan kieliportfoliota; työvoimatoimistoon menevän ei pidä odottaakaan saavansa palvelua ruotsiksi Maaningalla eikä suomeksi Munsalassa. Toisin on tietysti Munsalan tai Maaningan markkinoilla. Silloin kauppaa tehdään kaikilla maailman kielillä vapaasti ilman pakkoa.

Kaikki sääntely pyrkii huonontamaan keskimääräistä laatutasoa. Niin on käynyt ruotsinkielen kanssa pakollisen koulu- ja virkaruotsin johdosta, ehkä myös koko virkamieskunnan keskilaadun kanssa, koska ulkomaalaisen rekrytointi ilman virkamiesruotsin todistusta edellyttää poikkeusmenettelyä. Kaksikielisillä paikkakunnilla voitaisiin säästää kuntien henkilöstömenoissa, koska ei tarvittaisi ruotsinkielisiä päällystakkeja äidinkieleltään suomenkielisille, mutta silti aidosti ruotsia taitaville, ja samoin päinvastaisessa tapauksessa. Päällystakit ovat yleensä päällikkövirkoja ja poliittisesti nimitettyjä ja siksi päällystakin todellinen kyvykkyys virkamiehenä voi olla virkamiesten keskikyvykkyyttä huonontava.

Kaikkein viimeiseksi suomalainen haluaa pakkovenäjää; laukkuryssähän puhui hienoa suomea.

Ei kommentteja: