lauantai 21. helmikuuta 2015

Ovatko Kreikan pankit auki tiistaina?


Eilisillan sopimuksessa euroryhmän kanssa Kreikka lupaa vastata maan kaikista aikaisemmista rahoitussitoumuksista täysin ja ajallaan (huom: sanamuoto on sama jolla Eduskunta takasi Suomen pankit tammikuun lopussa 1993!) sekä panna toimeen aikaisemmin sovitut säästöt ja myöhässä olevat uudistukset.

Mitä Kreikka sitten voitti? Pääministeri Tsipras tulkitsi eilisillan sopimusta tänään televisiossa siten, että Kreikka ”otti ratkaisevan askeleen jättää säästöohjelman ja pelastusoperaatiot sekä Troikan”, niiden valvojan. 

Kansainvälisissä lehdissä taas korostetaan, että ainoat Kreikalle tehdyt myönnytykset ovat: 1. sopimuksessa ei puhuta Troikasta vaan kolmesta instituutiosta, 2. vuoden 2015 ensisijaisen budjettiylijäämän (ennen valtiovelan korkoja ja kuoletuksia) tavoitteessa otetaan huomioon kuluvan vuoden taloudelliset olosuhteet ja 3. Kreikka saa maanantai-iltaan mennessä esittää reformiensa luettelon.

Tämän jälkeen instituutiot antavat siitä lausuntonsa ja euroryhmän valtiovarainministerit voivat hyväksyä sen tiistaina. Saksan valtiopäivät voivat sitten hyväksyä sen loppuviikosta kuten eräiden muiden maiden parlamentit, joukossa Suomi. Siten Timo Soinikin saa torstaina tai perjantaina tilaisuuden röykyttää hallitusta. Ja Kreikka saa jatkorahoituksen Troikalta maaliskuun alussa.

Mutta mitä Kreikassa tapahtuu ensi tiistaina?

Sopimuksen mukaan Kreikan hallituksen on maanantai-iltana esitettävä Troikalle käytännössä sama säästö- ja uudistusohjelma, jota vastustamalla hallituspuolueet voittivat tammikuun vaalit. Jos näin tapahtuu, kreikkalaiset ovat jälleen kaduilla ensi tiistaina, mutta hallitustaan vastaan. Pankit ovat auki, mutta kuinka pitkään Syriza voi hallita?

Jos Tsipras kumppaneineen jättää sellaisen säästö- ja uudistusohjelman, jota kolme instituutiota ei voi hyväksyä, pankit ovat kiinni tiistaina, mutta kreikkalaiset ovat kaduilla ja hallituksensa puolella. Pankkeja ei voi pitää kiinni kuin päivän tai kaksi, jona aikana Kreikka eroaa eurosta; pääoman liikkeet tulevat ainakin säännöstelyn alaisiksi. Voiko Kreikan hallitus enää jatkaa sen jälkeen?

Irlannin valtiovarainministeri sanoi tänään, että ilman eilistä sopimusta Kreikan pankit olisivat kaatuneet ensi keskiviikkona talletuspaon vuoksi ja että eilen ei pöydällä ollut mitään, jota voitaisiin pitää myönnytyksenä Kreikalle.

Ratkaiseva tunti neuvoteltiin perjantai-illalla suoraan pääministeri Tsiprasin kanssa ilman valtiovarainministeriä, peliteoreetikko Varoufakisia. Tsipras siis päättää, ovatko pankit auki tiistaina.

Kreikan hallitus on poliittisesti ajanut itsensä niin nurkkaan, että todennäköisimmin se  ei valmistele tämän viikonlopun aikana säästö- ja uudistusohjelmaa vaan Kreikan eroa eurosta. Game-of-chicken –peliä ei pidä alun alkaen aloittaakaan, sanoo yleinen intuitio.

Ei kommentteja: