sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kreikan luova epämääräisyys jatkuu

Kreikka lupaa jättää reformiluettelonsa euroryhmälle jo tänään eikä vasta huomenna. Tosin se ei Kreikan hallituslähteiden mukaan tule sisältämään mitään konkreettisia tavoitteita eikä tarkkoja lukuja.

Reformiluettelossa Kreikan pitäisi sitoutua vähentämään korruptiota ja  veronkiertoa sekä uudistamaan julkisen sektorin rakenteita sekä olemaan yksipuolisesti panemasta toimeen mitään, joka on vastoin aikaisempia sopimuksia.

Varoufakis odottaa kolmen institution, EU:n komission, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin EKP:n hyväksyvän listan. Jos niin ei tapahdu, euroryhmän valtiovarainministerit kokoontuvat tiistaina Brysseliin.

Näin pelleily tulee jatkumaan, kunnes joko Kreikan pankit kaatuvat tai Kreikan valtion kirstu on tyhjä. Syriza on hukannut neljä viikkoa, jonka se olisi voinut käyttää hyväkseen toisenlaisella pelillä, yhteistoiminnalla eurokumppaniensa kanssa.

Odotin että tänä päivänä pääministeri Tsipras pitäisi uuden televisiopuheen, jossa hän valottaisi kansalle konkreettisemmin eilistä puhettaan, jossa hän sanoi todellisten vaikeuksien olevan vielä edessä, eli sitä minkälaisen Siperian kautta paluu Ithakaan tapahtuu.

Ei kommentteja: