torstai 16. joulukuuta 2010

Irlannin talous kasvuun!

Eipä näytä suomalaisten lehtitalojen Internet-sivuja kiinnostaneen se, että Irlannin kolmannen neljänneksen talouskasvun ennakkoluvut tältä vuodelta ovat positiiviset ensimmäistä kertaa sitten 2007 viimeisen neljänneksen. Bruttokansantuotos GDP nousi edellisestä neljänneksestä 0,5 prosenttia ja bruttokansantulo GNP 1,1 prosenttia. Rakentaminen väheni eniten. Vientiylijäämää tuli ensimmäisen kerran vuoden 2003 jälkeen. Kotimainen kysyntä supistui julkisen kysynnän supistuessa hieman yksityistä kulutusta enemmän. Jos yksityinen varovaisuussäästäminen vähenee jatkossa, kasvu nopeutuu luonnollisesti.
Ks. Irlannin tilastoviraston tiedote.
Bruttokansantulo on BKT eli GDP korjattuna ulkomaille maksetuilla koroilla ja kotiutetuilla voitoilla. Irlannissa kotipaikkaa pitäviin yhtiöihin tuloutettiin ulkomailta nettomääräisesti voittoja ja korkoja enemmän kuin Irlannin valtion korkomaksut lisääntyivät edellisestä neljänneksestä ulkomaille. Siksi GNP:n kasvu oli GDP:n kasvua nopeampaa.

Ei kommentteja: