Mitä on elvytys?

“Ruotsin talous kasvaa tänä vuonna aikaisemmin ennustettua nopeammin. Siksi Ruotsi voi elvyttää enemmän” aloitti aina niin luotettava Marjukka Havumäki YLE:n uutiset eräänä loppukesän iltana 2014 Ruotsin valtiopäivävaalien edellä. Hän jatkoi tarkentaen aikaisemman ja uuden ennusteen BKT:n kasvuprosentista sekä lisäsi: ”Ruotsi voikin tänä vuonna lisätä valtion menoja 3,8 miljardia kruunua, kertoo valtiovarainministeri Anders Borg”.

Keynesiläisessä ideologiassa bruttokansantuotoksen BKT:n ennakoitu taso kasvaa eli talous elpyy, kun julkinen sektori lisää reaalisesti kulutus- ja investointimenojen rahoittaen ne velanotolla tai keventää kokonaisverorasitusta rahoittaen verotulojen menetyksen aluksi velkaa lisäämällä.

Suomen tila 2008 jälkeen - reaalisen BKT:n supistuminen on seurannut, kun valtio on kasvattanut reaalisesti julkisia kulutus- ja investointimenojaan, keventänyt verotusta ja kaksinkertaistanut valtion velan seitsemässä vuodessa – ei siten ole keynesiläisten maailmasta. Silti lehdistö ja web-sivustot on täynnä lausuntoja, joissa neuvotaan valtiota ottamaan lisää lainaa, kun sitä kerran saa vielä nollakorolla, ja elvyttämään eli kasvattamaan valtion menoja.

Eikö politiikkasuositusten, myös keynesiläisten erityisesti jos he ovat nobelisteja, pitäisi perustua malleihin, jotka selittävät menneet havainnot?

Mitä John Maynard Keynes opetti? 

Hän propagoi reflaatiota, lopputuotteiden hintojen nostamista täystyöllisyyttä vastaavalle tasolle, kun samanaikaisesti palkkataso pidetään muuttumattomana. Hän nimenomaan korosti, että palkoista päättävien työmarkkinoiden sisäpiiriläisten tulee olla solidaarisia työttömiä kohtaan, kunnes täystyöllisyys on saavutettu.

Keynesin keinot talouden reflatoimiseksi, tehokkaan kysynnän lisäämiseksi, ennakoidun kokonaistuotannon kasvattamiseksi eli talouden elvyttämiseksi olivat julkisten investointi- ja kulutusmenojen lisääminen, mutta sillä ehdolla että lopputuotteiden hinta tehtaan portilla nousee suhteessa tuotteiden työkustannuksiin eli että tuotteiden reaalinen työkustannus alenee. Tällä edellytyksellä yritykset tuottavat ja työllistävät enemmän. Kun yritysten kannattavuus paranee ja heijastuu osakehintojen nousuna, ne alkavat myös investoida enemmän, mikä tunnetaan investointien Keynes-Tobin q-teoriana.

Keynes ei siis ole propagoinut inflaatiota, yleisen hintatason jatkuvaa nousua, vaan ainoastaan nousevien hintojen periodia, jonka aikana työvoimakustannusten pitää pysyä muuttumattomina.

Suomen vanha keino reflatoida oli devalvoida, mikä kohotti tilapäisesti avoimen sektorin lopputuotteiden hintoja suhteessa työvoimakustannuksiin.

Keynesiläiset pitävät itseään Keynesin opetuslapsina, eräät jopa apostoleina, mutta kuten monesti muulloinkin: opetuslasten taso heikkenee sukupolvi sukupolvelta. 

Tarkemmin aiheesta:

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella