Professori Jouko Ylä-Liedenpohjan analyyseja

Rautanaulan uitto

2012-01-26T08:05:00.000+02:00

Lehdistö elää vastakkainasettelusta. Iänikuinen eläkeriita jatkuu taas, otsikoi Helsingin Sanomat pääkirjoituksensa eilen 25.1.2012 kerraten työnantajien ja työntekijöiden edustajien vastakkainasettelun kipupisteitä: eläkeiän alaraja, vuoden 2014 jälkeiset eläkemaksut, osa-aikaeläkkeen ehdot, työttömyyseläkeputken ikäraja, 53-vuotiaasta kertyvä korotettu karttuma ja 63-vuotiaasta kertyvä superkarttuma. Viime eduskuntavaalien alla työnantajien edustaja kuvasi neuvotteluja rautanaulan uitoksi.

Jos eläkejärjestelmän kaikki osat olisivat vakuutusmatemaattisesti rehtejä (actuarially fair) eli jos työuran alussa vakuutetun ja hänen työnantajiensa tulevat maksut vastaisivat vakuutetun saamia eläke-etuja, vastakkainasettelu olisi tarpeetonta, tai paremminkin täysin läpinäkyvää, jos joku yrittäisi voitonpyyntiä (rent seeking) eli korottaa tulojaan kuppaamalla muita, nauttien samalla lainsuojaa.

Esimerkiksi nykyjärjestelmässä 53 - 62 vuotiaille kertyvä korotettu eläkekarttuma on suunnilleen vakuutusmatemaattisesti rehti vallitsevin eläke-eduin, kun eläkkeen reaaliarvo nousee reaaliansioiden viidesosalla. Samoin elinaikakertoimen vaikutukset ovat vakuutusmatemaattisesti rehtejä.

Kummankaan elementin oikeellisuutta julkisuus ei korosta, koska nykyistä eläkejärjestelmää vartioivien henkilökohtaisten etujen mukaista on se, valheet ja totuudet sekoittuvat kuin rusinat ja taatelit jälkiruoassa: vartijoista voi kuka tahansa itse tulla töykätyksi järjestelmän kultaiselle tunkiolle ”Väärän Viinasen” tavoin.

Siksi HS:n pääkirjoitus henkii ajattelua, että eläkejärjestelmä riippuu vain väliaikaisesta poliittisesta voimatasapainosta: kumman osapuolen voimakestävyys riittää parhaiten rautanaulan uitossa. Olisiko vihdoinkin aika irtautua tällaisesta ja tavoitella politiikan markkinoilla jokaiselta osaltaan aktuaarisesti rehtiä eläkejärjestelmää kaikille?

Teisko ja kuntien yhdistely

2012-01-16T12:21:00.000+02:00

Toimittajaparkojen kannattaisi laatia juttu siitä, miten Teiskon palvelut ovat kehittyneet sen jälkeen, kun se yhdistettiin Tampereen kaupunkiin 1.1.1972 alkaen. Keskussuunnittelijoiden laatima uusi kuntakartta vuoti Suomen Kuvalehteen, joka julkaisi sen viime perjantaina 13.1.12.

Monia muitakin kuntia on Suomessa yhdistetty naapurikuntiin tai pilkottu, kuten Pohjaslahti 1.1.1973, niiden kesken sodanjälkeisten vuosikymmenten aikana, joten havaintoja kuntien yhdistelemisen tuottamista hedelmistä pitäisi olla runsaasti koottavissa. Miksi niistä ei tehdä juttuja? Miksi VATT ei tee niistä tutkimusta?

Ajan usein Teiskon läpi, siis tamperelaisittain poikkean ulkomailla. Kovin elinvoimaisilta ja palvelurikkailta sen kylät eivät näytä 1960-lukuun verrattuna. Paunun Vaunu sentään vielä kulkee Tampereen keskustaan.

PS. Mätäkuun markkinat -pamfletissa tulin kommentoineeksi kuntien kahlitsemista ss. 162-163.

Kataisen hallituksen taloudenhoito kaltevalla pinnalla

2012-01-10T07:41:00.000+02:00

Valtion velka oli viime vuoden päättyessä 79,7 mrd euroa Valtiokonttorin mukaan; valtion kassa oli 31.12.2011 10,3 mrd euroa. Kun velka kasvoi vuoden aikana 4,5 mrd ja likvidikassa supistui 0,9 mrd euroa, valtion lisävelkaantuminen oli vuoden aikana nettona 5,4 mrd euroa.

Huomionarvoisinta on se, että lisävelkaantumisesta suurin osa eli 3,2 mrd euroa tapahtui joulukuun aikana, vaikka esimerkiksi palkkasumma kasvoi viime vuoden loppukuukausina reippaasti, elo-lokakuussa 5,1 prosenttia; vähittäiskaupan myynti kasvoi marraskuussa melkein viisi prosenttia; työllisiä oli viime marraskuussa 70000 henkilöä eli lähes kolme prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 marraskuussa; työttömyysaste oli marraskuussa 6,2 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä edellisvuoden vastaavaa kuukautta pienempi.

Kataisen eurososialistinen hallitus on taloudenpidossaa selkeästi kaltevalla pinnalla, tähän astinenhan on ollut vasta esisoittoa, kun varsinainen rahanjuoksutus alkoi tämän vuoden alussa.

Myrskyt ja valtion yövartijarooli

2011-12-29T19:18:00.000+02:00

Valtion yövartijarooli on rapautunut, kun hyvinvointivaltiota on laajennettu. Muuhun tulokseen en voinut päätyä kuunneltuani tänään koko päivän autoradiosta eri pelastusjohtajien ja ministereiden mitäänsanomattomia lausuntoja. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponenhan kutsui Forssan kokouksen 100 v. juhlassa hyvinvointivaltiota sosialismiksi.

Yövartijavaltiolla ymmärretään puolestaan valtiota, joka keskittyy huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta, mutta ei anna yhtä suurta painoa valtion muille tehtäville, joista käsittämättömimmät ovat erilaiset työntekokiellot, jos vastaanottaa sosiaalitukia tai ennenaikaisia eläkkeitä tms. poliitikkojen hyvinä pitämiä asioita.

Työntekokieltojen purku olisi helpointa aloittaa poistamalla opintotuen saannin ehtona olevat tulorajat opiskelijoilta, maamme työkykyisimmältä ikäryhmältä!

Valtion velkaantuminen marraskuussa

2011-12-12T18:08:00.000+02:00

Valtionvelka kasvoi 79,8 mrd euroon, mutta kassakin paisui 13,4 mrd euroon. Valtion lisävelkaantuminen nettoutettuna sen kassavarojen kasvusta oli 1.1 - 30.11.2011 välisenä aikana 2,4 mrd euroa.

Epäterveen alhaiset valtionlainojen korot

2011-12-06T09:50:00.000+02:00

Luottoluokituksen lasku uhkaa Suomen valtion liikkeelle laskemia lainoja kuten kaikkia muitakin euroalueen maita; ks. vakioköyhien (Standard & Poor’s) julkilausuma The Telegraph-lehdessä. Suomen valtion lainojen korko on ollut viime viikkoina noin 2,5 prosenttia kymmenen vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainoissa ja alle kahden prosentin lyhyempien lainojen osalta. Valtiokonttorin viimeksi toteuttamassa huutokaupassa 9.11.11 koroksi muodostui vain 2,22 prosenttia 15.4.21 erääntyvän lainan osalta ja 1,58 prosenttia 15.4.17 erääntyvän lainan osalta.

Mikä on Suomen valtion lainojen pitkän aikavälin tasapainokorko? Keskipitkällä aikavälillä keskuspankkimme EKP pyrkii pitämään hintatason vuosinousun hieman alle kahden prosentin; bruttokansantuotoksen BKT:n odotettavissa oleva pitkän aikavälin keskimääräinen reaalikasvu tuskin ylittää kahta prosenttia. Siten valtionlainojen nimellinen tasapainokorko on odotettavissa olevan inflaation ja reaalikasvun summa eli noin neljä prosenttia. Tätä neljää prosenttia poliitikkojen ja heidän taustavoimiensa tulisi käyttää päätöksenteossa: paljonko velkaannutaan ja paljonko valtio ostaa työvoimaa yksityiseltä sektorilta.

Kun tosiasiallinen valtionlainojen korko on ollut ja on paljon alle koron luonnollisen tason, mitä erotuksella olisi pitänyt ja pitäisi tehdä? Terve järki kertoo tietysti, että säästyneet rahat pitäisi rahastoida. Siis valtiolla pitäisi olla koronmaksurahasto, johon maksettaisiin sisään joka vuosi neljä prosenttia valtion lainakannan markkina-arvosta. Korkorahastosta maksettaisiin puolestaan ulos lainojen erääntyvät kuponkikorot. Tämähän vain vastaisi yleistä vahinkovakuutusyhtiöiden hoidon periaatetta valtiontalouden hoidossa.

Kun nykyinen valtionlainojen markkinakorko on epäterveen alhainen, poliitikoillamme on kannuste käyttäytyä kuin Välimeren Kerhon euromailla: demokraattisen sosialismin hengessä kaikki pyritään työllistämään julkiselle sektorille ja ulosjääville maksamaan etuisuuksia siten, ettei heidän tarvitse tehdä töitä tai kannata työllistää muita.

Selvin todiste tästä on vuoden 2012 budjettiesitys. Se perustuu suunnilleen pitkän aikavälin reaalikasvua vastaavalle BKT:n kasvuennusteelle, mutta valtion nettovelkaantumiseksi on siinä budjetoitu täysin vastuuton seitsemän (7) miljardia euroa eli yhdeksän (9) prosenttia nykyvelan tasosta.

Norsu huoneessasi!

2011-11-30T11:44:00.000+02:00

Tämä oli sähköpostissa:

Dear Jouko Ylä-Liedenpohja,

While the euro crisis knocks down a succession of rescue packages, austerity programmes, solution proposals and even governments in the Eurozone, the Target imbalances keep quietly growing in the background. They have now reached truly alarming proportions, dwarfing by far the official loans given to the distressed countries by the entire Eurozone. In August and September alone, Italy's Target balance went from +6 billion to -104 billion, joining Greece, Ireland, Portugal and Spain in the debtor group. Conversely, Germany's claims on the system have by now ballooned to 466 billion euros, from practically nothing before the crisis started.

A new NBER paper written by Hans-Werner Sinn and Timo Wollmershaeuser of the Ifo Institute, an updated and abbreviated version of an earlier working paper published by CESifo in June 2011, explains the mechanics and significance of the Target issue and traces its evolution throughout the crisis. It comes to the following conclusions:

Target deficits are balance-of-payment deficits of the classical kind.
At the same time, Target deficits measure the extra money printed by a country to cover its balance of payment deficits.
The euro crisis has basically the same origins and characteristics as the crisis of the Bretton Woods system.
In the years 2008 - 2010, Greece and Portugal financed more than 90% of their current account deficits with the money-printing press.
In the same period, 96% of Germany's current account surplus with the rest of the Eurozone was paid for with Target claims against the ECB rather than with marketable assets, as is normally the case.
The Bundesbank's credits to the banking sector have become negative, i.e. the Bundesbank is now in a net debtor position with regard to German commercial banks.
There are only two options to avoid the Target imbalances:
1. Making Target credits more expensive: Paying for them with marketable assets as in the US, and maintaining interest rates for government bonds differentiated according to creditworthiness.
2. Making normal credit for governments cheaper: Introduce Eurobonds and keep the interest on Target balances as is.

The paper advocates option 1, as only this option avoids excessive long-term capital flows and the rise of current account imbalances.

The NBER paper can be found here.

Best regards,

CESifo Information Services

CESifo Group Munich
Poschingerstr. 5
81679 Munich
Germany
Tel. +49 89 9224 1425

Talousviisas pitäisi arpoa!

2011-11-29T07:39:00.000+02:00

Ylipormestari, tohtori Raimo Ilaskivi esittää Helsingin Sanomissa (Mielipide 27.11.11) USA:n kaltaista neuvostoa, Presidentin taloudelliset neuvonantajat, hallituksen talouspoliittiseksi asiantuntijaelimeksi Talousneuvoston rinnalle. Neuvostoon kutsuttaisiin professoritason asiantuntijoita. Saksassa vastaava elin on taloustieteen professoreista koostuva ”viisi viisasta”.

Huonoa Ilaskiven esityksessä on kutsuminen. Sehän tarkoittaisi sitä, että hallitus nimittäisi siihen henkilöt, joilta se odottaa mieleistään näkökantaa, eli asiantuntijoita, jotka ovat menestyksellisimmin liehakoineet hallituspuolueita kulisseissa.

Ilaskivi vieroksuu ”yhden ladun hiihtämistä”. Talousneuvosto on etujärjestöjen edustajista koostuva keskustelukerho, jonka tilaamat raportit ovat kyllä julkisia, mutta neuvostossa tapahtuvasta väittelyn tasosta ei ole käsitystä. Valtiosihteeri Sailaksellakin on jo vuosia ollut oma viisasten kerhonsa, johon hän valitsee niitä, joista hän pitää ja jotka pitävät Sailaksesta. Oletteko lukeneet jossakin sen laatimaa terävää raporttia?

Ilaskivi kaipaa talousviisaiden kuulevan myös IMF:n ja EU:n komission asiantuntijoita. Niiden Suomea koskevat, vuosiraportit kuten OECD:nkin, eivät kuitenkaan ole riippumattomia täkäläisistä tahoista: ne vain postittavat Suomeen takaisin täältä sinne syötetyt johtopäätökset. Siksi talouspoliittinen ”keskustelu” on saman virkamieslinjan jyräystä.

Mitään uusia salakerhoja Suomi ei kaipaa eikä vesitettyjä työryhmäraportteja, joissa toisarvoisella pikkuasialla kumotaan konsensus-hengessä jokin tärkeä huomio tai argumentti.

Suomi tarvitsee hallituksesta ja sen taustaryhmistä riippumattomia analyyseja, joissa on särmää ja niihin perustuvia ehdotuksia talouspoliittisten latujen uusista suunnista, eli analyyseja, joista selviää suositusten taustalla olevien päättelyjen portaat.

Riippumattomuus on parhaiten saavutettavissa siten, että taloustieteen professoreista arvotaan joka vuosi yksi laatimaan raportti ja kaksi muuta antamaan siitä kirjallinen lausunto, jotka sitten esitetään julkisessa tilaisuudessa. Valtio siis ostaisi professorin yliopistolta hänen ja hänen assistenttinsa työajat, vähintään puoli vuotta, samaten lausunnon antajien työajan, ehkä kuukausi. Kun analysoija vaihtuisi joka vuosi, raportteihin saataisiin vaihtelua. Sähköistystä lisäisi vaatimus väitellä raportista Eduskunnassa tai vähintäänkin sen valiokunnassa.

Helsingin Sanomat julkaisi Väinö Lahtisen mielipidekirjoituksen 28.11.11, jonka mukaan Ilaskiven ehdottaman viisaiden ryhmän tulisi koostua ”psykologian ja sosiologian huippuasiantuntijoista, koska taloudessa toimijoiden päätökset perustuvat intuitioon ja ryhmäkäyttäytymiseen, eivät talouden logiikkaan”. Yliopistot ovat täynnä näitä vaihtoehtoisen talousopin ryhmiä, mutta ymmärrättekö niiden kirjoituksia?

Talouden logiikka perustuu siihen, että toimijat voivat valita päätöksensä vain budjettirajoitteilta. Käyttäytymistieteilijöitä, jotka pystyvät sanomaan jotakin siitä, miten budjettirajoitukset muodostuvat ja muuttuvat kun suhteelliset hinnat muuttuvat, kutsutaan taloustieteilijöiksi. Esimerkiksi Euroopan velkakriisin ydin on siinä, että ”pullaleivän” Euroopassa ei ymmärretä sen paremmin julkisen sektorin kuin koko kansantaloudenkaan monen vuoden yli ulottuvaa budjettirajoitusta: maan ulkomainen velka tai julkisen sektorin ulkomainen velka ei saa olla räjähtävällä uralla suhteessa kansantalouden kokoon.

Euron kriisi ratkeaa heti, kun maksutaserajoitus tuodaan takaisin euromaiden välille, kuten saksalaiset kollegani ovat esittäneet; ks. professori Hans-Werner Sinnin useat kirjoitukset ja erityisesti työraportti n:o 3500. Nyt Bundesbank ja muiden ylijäämäisten euromaiden keskuspankit rahoittavat Euroopan Keskuspankkia, joka rahoittaa alijäämämaita rahoittavia euroalueen pankkeja.

USA:n Federal Reserve –järjestelmässä on maksutaserajoitus alueellisten keskuspankkien ja Fedin välillä: jos esimerkiksi Kalifornia haluaa tuoda dollarialueelta enemmän kuin se kykenee viemään sinne, Kalifornian alueellisen keskuspankin on luovutettava markkinoitavissa olevia arvopapereita saadakseen Fedistä luottoa, jonka turvin Kaliforniassa toimivat pankit voivat rahoittaa kauppataseen vajeen; Kalifornian on siis säästettävä ensin ennen kuin se kykenee tuhlaamaan säästönsä tuontitavaroihin tai –palveluihin. Näin yksinkertaista on kriisitalouden psykologia ja sosiologia!

Kunnat rypevät rahassa!

2011-11-28T07:25:00.001+02:00

Kuntien nettovelka oli kesäkuun 2011 lopussa positiivinen eli 2,1 mrd euroa, jossa oli kasvua tasan miljardi vuoden 2010 lopusta; ks. Tilastokeskuksen julkisyhteisöjen rahoitustilinpidosta paikallishallinto.

Kuntien toimintamenot kasvoivat 5 prosenttia tammi–syyskuussa 2011 edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna; kuntien verotulot kasvoivat 6 prosenttia ja valtionosuudet 3 prosenttia; kuntien vuosituottojen ja -kulujen erotus eli vuosikate kasvoi samana vertailujaksona vallan 17 prosenttia (!) Tilastokeskuksen kuntien talouden neljännesvuositilaston mukaan.

Eipä ihme, että Etelä-Savon kunnilla on varaa kustantaa synnytysosastoa sekä Mikkelissä että Savonlinnassa, vaikka koko maakunnassa syntyy vain pari kolme vauvaa vuorokaudessa; ks. Helsingin Sanomat, kotimaa 28.11.2011.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään, "jos kunnat pitävät kunnallisveronsa nykyisellä tasolla, seuraavien kolmen valtuustokauden aikana – siis 12 vuodessa – kuntien nettovelka kymmenkertaistuu(!)", tuskin tarkoittaa sitä, että kuntien nettoVARAT nousisivat 21 miljardiin euroon.

Aidon, tosiasioihin perustuvan journalismin asemasta pääkirjoitus kertoo siitä, minkä tahon sylikoira lehti tahtoo tällä hetkellä olla vahvistaakseen levikkiään. Lehdelle vuodatetussa laskelmassahan reki on valjastettu hevosen eteen.

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

2011-11-22T09:41:00.000+02:00

Olkoon konsernin emoyhtiö A-maassa, joka lainaa kansainvälisiltä markkinoilta ja saa korkomenojen verovähennysedun A-maassa. Emo sijoittaakin lainatut varat omana pääomana B- maassa sijaitsevaan rahoitusyhtiöön. Yleisimpiä rahoitusyhtiöiden tai tytäryhtiöiden omistuksen koordinointikeskusten sijaintimaita ovat Belgia ja Hollanti, joissa sinne tuloutetuista koroista, osingoista ja myyntivoitoista vain osa, viidesosa tai vähemmän, on verotettavaa tuloa eli joissa todellinen yhtiöverokanta on 6-8 prosenttia. Rahoitusyhtiöstä rahat lainataan tytäryhtiöön Suomessa, jossa korkomenot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia veroalaisesta yhtiön tulosta. Suomi ei peri lähdeveroa Belgiaan tai Hollantiin maksetuista koroista.

Siis konserni nostaa samasta rahoituserästä kaksi korkomenojen verovähennystukea, maksaa yhden osittaisen veron korkotulosta EU-maassa sijaitsevassa rahoitusyhtiöstä. Kun Suomen investoinnin tuotto kiertää Belgian tai Hollannin kautta takaisin Suomeen, osingoista ei kanneta lähdeveroa; lähdeveroa ei yleensä peritä ulkomaille maksetuista osingoista, kun osingonsaaja on maassa, jonka kanssa Suomella on verosopimus.

Suomi puolestaan vapauttaa ulkomaiset osingot yhtiöverosta eikä osingonjaon täydennysveroa ole enää olemassa. Suomeen kotiutettu osinko jaetaan osinkoina kotimaisille ja kansainvälisille omistajille, ja 70 prosentista osingosta on suomalaiselle omistajalle verotettavaa pääomatuloa.

Jos maa A olisi Suomi, konserni keräisi Suomesta kaksi korkomenon verovähennystä, mutta maksaisi osittaista tuloveroa rahoitusyhtiön kautta Belgiaan tai Hollantiin ja suomalaiset omistajat osingoista osittaista pääomatuloveroa. Konserni ja sen omistajat hyötyvät siten nettomääräisesti yhdestä ylimääräisestä korkovähennyksestä.

Ulkomaille maksettavien korkojen paneminen lähdeverolle poistaisi kyseisen ylimääräisen verovähennysedun.

Vaihtoehtoisesti koko osakeyhtiösektorissa voitaisiin poistaa korkomenojen verovähennysoikeus, jolloin valtionlainojen ulkomaille maksettujen korkojen lähdeverottomuus jäisi voimaan.

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

2011-11-20T09:43:00.000+02:00

"Valta on sillä, jota kuunnellaan", kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään komissaari Olli Rehnistä. Saman lehden kotimaan sivuilla on pikku-uutinen (Aamulehdessä se oli tosin jo toissapäivänä paljon isompi uutinen) sairaalakonserni Mehiläisen verojen maksamattomuudesta Suomeen: erittäin voitollinen Mehiläinen tyhjätään Suomessa verotettavasta tulosta vähennyskelvollisin konserniavustuksin (Aamulehti) emoyhtiö Ambealle tai maksettujen velankorkojen (HS) avulla.

Tätä blogia lukevat ja lukemansa ymmärtäneet ovat olleet etuasemassa, koska jo 11.11.08 varoitin asiasta:

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

mutta minulla ei ole valtaa.

Suomen verottaja ja verolainsäätäjä ovat yli-mielisiä, koska niillä on tavattoman laajat valtuudet tulkita veronkierroksi melkein mikä tahansa yhtiön tekemä toimenpide. Siksi Suomessa ei ole selviä säädöksiä siitä, mikä osa liikevoitosta on Suomessa verotettavaa tuloa, vaikka tytäryhtiö olisi rahoitettu kokonaan ulkomaisella velalla jostain muusta saman konsernin osasesta, yleensä verokeitaassa sijaitsevasta rahoitusyhtiöstä. Kaikissa muissa tuntemissani maissa ovat tällaiset pykälät oman pääoman minimiosuudesta.

Suomen verottajalla ovat vastassa monikansallisten yhtiöiden veronkiertojuristit, jotka tietysti testaavat Suomen viranomaisten oikeuksien rajoja tulkita monikansallisten yhtiöiden liiketoimia veronkierroksi. HS:n uutisenkin mukaan Mika Lintilä heräsi vasta nyt oppositiossa. Miksi hän nukkui 11.11.08 kun hänen puolueensa oli johtava hallituspuolue? Ehkä häntä ei olisi kuunneltu.

Valtio alkoi tuhlata

2011-11-10T07:52:00.000+02:00

Valtiokonttorin rahoitustoimi sai eilen laskettua valtionvelan ja likvidikassan määrät per 31.10.2011. Lokakuun aikana valtio otti lisälainaa 0,6 miljardia ja söi kassavarojaan toiset 0,6 miljardia euroa. Kataisen eurososialistisen hallituksen ministerit olivat siis päässeet mielityöhönsä, rahan juoksutukseen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto, lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.

Valtion velka 2011-09-30

2011-10-12T19:53:00.000+03:00

Vihdoinkin valtion velka kasvoi selvästi viime vuoden lopun tason yli vallan 2,3 miljardilla eurolla, mutta valtion likvidikassa kasvoi samalla takaisin 0,1 miljardia yli viime vuoden vaihteen tason; ks.
likvidikassa

ja

valtion velka

Valtio lainasi lisää, mutta paisutti kassaansa vielä enemmän!

2011-09-09T13:42:00.000+03:00

Valtiokonttorin rahoitustoimi on selvittänyt valtion velkasaldon ja kassan koot per 31.8.2011. Valtio lainasi elokuussa lisää 1,1 miljardia euroa, mutta sen likvidikassa paisui 2.0 miljardia euroa kuun aikana.

Vaakuudeksi SKOP:n ja Arsenalin osakkeita?

2011-08-31T07:11:00.000+03:00

Paikallislehden otsikko kirkuu Suomi voi saada vakuudeksi Kreikan pankkien osakkeita aivan kuin jotain positiivista kehitystä olisi tapahtumassa.

Pelitilanteessa pitäisi aina osata asettua vastustajan housuihin ennen omaa siirtoa: mitähän Anastasios-pankkiiri olisi tuumannut helmikuussa 1993, jos Suomi olisi tarjonnut kansainvälisille sijoittajille myytävänä olevien lainojen vakuudeksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOPin ja silloisissa keskusteluissa esillä olleen perustettavan roskapankin (myöhemmin nimeksi tuli Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal) osakkeita pääomittaakseen juuri SKOPpia ja Arsenalia?

Valtionvelka 31.7.2011

2011-08-09T17:25:00.000+03:00

Valtiokonttorin mukaan valtionvelan kanta oli heinäkuun 2011 lopussa edelleenkin pienempi kuin vuoden 2010 joulukuun lopussa, alennusta 0,8 miljardia euroa, mutta samaan aikaan valtio oli syönyt kassavarojaan 4,4 miljardia euroa. Kassa oli kuitenkin yli kaksinkertainen kuin loppukesästä 2008 ennen kansainvälistä finanssi- ja talouskriisiä.

Valtionvelka 31052011

2011-06-09T14:02:00.000+03:00

Toukokuun 2011 lopussa valtionvelka oli 2,9 miljardia pienempi kuin huhtikuun lopussa, mutta likvidikassakin suli 2,4 miljardilla. Kuluvan vuoden nettovelanotto on siten ollut 2,5 miljardia euroa viiden ensimmäisen kuukauden aikana; ks. huhtikuun lopun tilanne.

Soinin pääministeriys maksimoisi SDP:n vallan: 111 eikä 112

2011-05-14T13:07:00.000+03:00

Joutuuko Katainen (äännetään Kattainen Siilinjärvellä) hyvästelemään Brysselissä ministeritoverinsa 16.5.2011? Nettisivuilla komeilee juuri nyt Tuomiojan YLEssä tänä aamuna lausuma, että hallituspohja ei ole vielä ratkaistu ja että hallitustunnustelijan vaihdos ei ole mahdotonta, kuten Väyrysen blogissaan kirjoittama, että hallituspohja ei vastaa kansan tahtoa.

Roskakorista lieneekin kaivettu esiin vaalivoittajan ja vaaleissa vähiten hävinneiden hallitus, jolla olisi Eduskunnassa 111 kansanedustajaa. Oppositioon joutuisivat vanhan hallituksen häviäjäpuolueet kokoomus, keskusta ja vihreät, joilla on Eduskunnassa 88 äänestävää edustajaa ja puhemies.

Soini pääministerinä eli hallituksen koossapitäjänä antaisi sisäpolitiikassa hallituksen todelliset ohjaimet valtiovarainministerin puolueelle eli mitä todennäköisimmin SDP:lle, jolla on luontaiset kytkökset lainsäädäntöä ja valtion talousarviota valmistelevaan virkamiehistöön. Demarien ei kannata ottaa pääministerin paikkaa, koska tämän hetken odotukset hallituksen kyvystä hallita koko nelivuotiskausi ovat heiveröiset. Valtiovarainministeri on myös kansainvälisesti yhtä näkyvä kuin pääministeri ja tietyllä tavalla turvasatama, jos seuraavat eduskuntavaalit olisivat ennenaikaiset.

Pääministeri Soini saisi näyttää kykynsä Euroopan uudistajana.

Mikä on eläkerahastojen tarkoitus?

2011-05-11T10:38:00.000+03:00

Helsingin Sanomat (HS) onnistui tukahduttamaan keskustelun eläkerahastojen tarkoituksesta, joka alkoi vakuutusmatemaatikko, tohtori Olli Pusan kirjoituksesta ”Eläkejärjestelmää uhkaa umpikuja” (HS Mielipide 26.4). Ehkä siinä oltiin tulossa vaarallisen lähelle oikeita tosiasioita eikä enää pelattukaan kuvitelluilla tosiasioilla, joiden rummuttaminen julkisuudessa on eläkejärjestelmästä itselleen ylisuuria palkkoja ja palkkioita rohmuavien etujen mukaista.

Pusa: ”Vuonna 2009 Eläketurvakeskus (ETK) ennusti yksityisen eläkejärjestelmän rahastojen kasvavan (nykyrahassa) alle sadasta miljardista lähes 400 miljardiin vuonna 2075”. Huomaa, että Pusa tarkoitti vain yksityistä sektoria.

Pusa jatkoi: ”Ketä varten näitä rahastoja kerätään? Tel:n alkuperäinen idea oli, että rahastot ovat pääosin puskureita, joilla tasoitetaan suurten ikäluokkien eläkekustannuksia”.

HS:n julkaisi ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantalan kommentin: ”Tavoitteena on säällinen eläke kohtuullisin kustannuksin” (HS Mielipide 28.4.2011), joka pelottelee lukijoita uskomattomalla tavalla: ”Pusan mielestä kohtuullisessa työeläkejärjestelmässä nykyisen pituisella työuralla saisi noin viidenneksen nykymallin antamaa paremman eläkkeen ja eläke olisi sidottu nykyistä parempaan indeksiin. Alkuvaiheessa lisäkustannukset ilmeisesti katettaisiin purkamalla eläkerahastot. Mutta entä sitten? Kun rahastot olisi syöty, eläkemaksuja tulisi nostaa noin 40-45 prosenttiin palkoista.”

Otetaanpa vertailuksi Saksa, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat kooltaan vain takaamassa eläkejärjestelmän maksuvalmiuden: rahastot olivat vuonna 2005 neljä prosenttia BKT:sta, kun Suomessa ne olivat silloin 66 prosenttia. Saksa on siten maa, joka on Rantalan tarkoittamassa tilassa eläkerahastonsa syöneenä.

Saksassa työeläkkeiden bruttotaso eläkkeelle siirryttäessä on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, mutta koska eläketuloa ei veroteta, nettotulo ei putoa; Saksassa eläketulo on tulossa vähitellen tuloveron alaiseksi siten, että vasta vuonna 2040 koko eläke tulee olemaan veronalaista tuloa, josta tietenkin tehdään vähennyksiä meidän eläketulovähennyksen tapaan ennen kuin päädytään verotettavaan eläketuloon.

Saksassa työeläke on sidottu sataprosenttisesti palkkatason nousuun, joten saksalaista eläkeläistä ei uhkaa köyhyys elämän ehtoopuolella kuten suomalaista, jonka eläke on sidottu vain 20 prosenttisesti ansiotason nousuun. Saksan väestörakenne on hyvin Suomen kaltainen; elinaikakertoimen asemasta Saksa korjaa eläkkeiden yleistasoa eläkeläisten ja työllisten suhteen muutoksilla. Tällä hetkellä Saksassa työeläkemaksu on alle 20 prosenttia palkoista, mutta Suomessa yli 22 prosenttia.

Siis työelämään tulevan nuoren kannalta Saksan pakollinen eläkejärjestelmä takaa Suomea paremmat eläke-edut, mutta Suomea alhaisemmin työeläkemaksuin; Rantalan pelottelu ei siten vastaa hänen peräänkuuluttamiaan ”talouden realiteetteja ja matematiikan lakeja”.

Kaiken lisäksi voisimme syödä pakollisen työeläkejärjestelmän ylirahastot. Siitähän alkaisivat vasta oikeat kulutusjuhlat, josta seuraisi myös valtaisa uustyöpaikkojen perustanta Suomessa. Pelotteleehan Rantalakin: ”Yli 40 prosentin eläkemaksuilla monet työt siirtyisivät muualla tehtäviksi”.

Eläkerahastojen syöminen ei luonnollisestikaan ole mielekästä, vaan jos siirtyisimme Tel:n alkuperäisen ajatuksen mukaiseen Saksan järjestelmään, eläkerahastojen pitkän aikavälin neljän prosentin reaalituottotavoitetta vastaava tuotto kannattaisi verottaa joka vuosi valtiolle. Silloin eläkerahastojen tarkoitus olisi selkeä.

Valtion velkatilanne

2011-05-10T10:51:00.000+03:00

Valtiokonttori on julkaissut web-sivuillaan huhtikuun 30. päivän, 2011, tilanteen valtiovelasta ja valtion likvidikassan koosta. Valtionvelka oli 74 miljardia euroa, jossa vähentymistä viime vuoden lopusta 1,2 miljardia. Valtio on kuitenkin syönyt samana aikana kassavarojaan 3,4 miljardia euroa, kassan ollessa 6,8 miljardia per 30.4.11. Vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana valtion nettovelkaantuminen on siten ollut kolme miljardia euroa. Ennen kansainvälistä taloukriisiä 7-9.2008 vallinneeseen tilanteeseen verrattuna valtionvelka on 25,5 miljardia suurempi, mutta kassakin on 3,8 miljardia euroa suurempi. Nettovelkaantuminen on siten runsaassa kahdessa ja puolessa vuodessa ollut 22 miljardia euroa eli noin 11.7 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasosta.

Velkakriisimaiden pelastusjärjestelyt ja saksalaiset kansantaloustieteen professorit

2011-05-02T20:20:00.000+03:00

Varsin huonosti tai ei ollenkaan selostivat YLEn, Helsingin Sanomien ja Alma Median Saksan kirjeenvaihtajat saksalaisten kansantaloustieteen professorien vastustuksen helmi- ja maaliskuussa ylivelkaantuneiden euromaiden pelastamisjärjestelyjen laajentamisesta ja saattamisesta pysyväksi, siis ennen Unkarin kokousta maaliskuussa. Enpä nähnyt asiaa selostetun myöskään "etelän median" kilpailijoidenkaan palstoilla, vaikka Google tarjoaa nykyään automaattisen käännöksen saksankielisille sanomalehtiartikkeleille.

Yli 200 saksalaista kansantaloustieteilijää allekirjoitti vastustavan vetoomuksen, vain noin 10 prosenttia oli vastaan tai pidättäytyi ottamasta kantaa.

Vetoomuksesta voi oikeastaan lukea taloustieteelliset perustelut sille, miksi ylivelkaantuneiden maiden tilapäisen pelastusvarjon laajentaminen ja pysyvä pelastusmekanismi luovat pitkällä aikajänteellä tavattoman huonot kannusteet hoitaa julkisen sektorin taloudet kuntoon fiskaalisesti eli sopusoinnussa rahoitusjärjestelmän vakauden kanssa.

Bundesbankin uusi pääjohtaja Jens Weidmann aloitti tänään työnsä euroalueen hintavakauden puolustajana ja sen kanssa ristiriidassa olevan Euroopan Keskuspankin valtionlainojen suorien osto-operaatioiden vastustajana.

Säästämiskannuste kaikille

2011-04-30T07:09:00.000+03:00

Monelta lukijalta jäi eduskuntavaalien jälkeisessä humussa huomaamatta että Helsingin Sanomat julkaisi mielipideosastollaan 18.4.2011 seuraavan:

Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla

Helsingin Sanomat (Talous 17.4.2011) kuvasi apteekkien kylkeen perustettuja osakeyhtiöitä, joihin apteekkarit voivat säästää vain osakeyhtiön verokannalla verotettua yrittäjätuloa, joka muutoin olisi tullut verotetuksi ansiotulon progressiivisella veroasteikolla. Myydessään yhtiönsä apteekkaria verotetaan luovutusvoitosta.

Tällainen säästäminen tuottaa veroetua kaikkiin niihin palkanansaitsijoihin nähden, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää osakeyhtiön verokannan mutta jotka sijoittavat luovutusvoittona verotettaviin kohteisiin. Samanlainen verokannuste olisi mielekästä suoda kaikille säästäjille eikä ainoastaan osakeyhtiöiden omistajille: sitä ansiotulojen osaa, joka säästetään ja sijoitetaan, tulisi verottaa vain osakeyhtiön verokannalla.

Verottajan rekistereistä käy selville kaikki luovutusvoittoveron alainen omaisuus ja sen tuottama verotettava pääomatulo. Jos maksetun pääomatuloveron jälkeen säästäjä on lisännyt sijoitusvarojaan, hän on säästänyt ansiotuloistaan.

Säästäjien yhtäläisen verokohtelun takaamiseksi ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot pitäisi siis vähentää verotettavasta ansiotulosta ja verottaa vain osakeyhtiön verokannalla. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina.

Näin kaikilla ansiotuloja hankkivilla olisi sama verokannuste kuin on korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjillä säästää osakeyhtiöihinsä. Osa heistä on vieläpä sivutoimisia kuten konsultoivat vero-oikeuden professorit.

Kreikan kriisi lienee vihdoinkin opettanut, että kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä. Valtionlainakriisiä ei ole Japanissa, vaikka velkaantumisaste on yli 200 prosenttia BKT:sta, koska Japanin korkea yksityinen varallisuus toimii valtion lainojen vakuutena sijoittajien arvioinneissa.

Suomen globalisaatiosijoitus putosi

2011-03-19T12:51:00.000+02:00

Zürichin teknillinen korkeakoulu mittaa eri maiden globalisaation astetta. Suomi putosi yhden sijan viime vuodesta Irlannin ohitettua meidät. Kokonaissijoitus on yhdestoista, mutta poliittisesti pidämme maapalloa vielä suurena, koska siinä olemme vasta 26:nella sijalla. Emme ei nyt kuitenkaan enää pidä maapalloa kahtiajaettuna: Suomi ja muu maailma.

Irlanti ei leikkaa valtion menoja tarpeeksi!

2011-03-16T07:40:00.000+02:00

Ministereillä on oikeus kahdeksaan avustajaan poliittisessa yksityistoimistossaan ja neljään avustajaan vaalipiirinsä toimistossa! Avustajien palkkataso on leikkausten jälkeenkin 80000 - 92000 euroa! Ministerien autonkuljettajina toimivat poliisit pääsevät kolmen vuoden toiminnan jälkeen poliisipäälliköiden eläkkeille! Tämä siis kaikki leikkausten jälkeen The Irish Times -lehden uutisen mukaan. Mitähän muuta leikattavaa Irlannin valtion budjetista löytyisi suomalaisen mittapuun mukaan?

Läskien sulattelu on aina vaativaa, ne kuuluisat saavutetut edut.

Syövätkö verojen korotukset valtion verotuloja?

2011-03-11T18:59:00.000+02:00

Valtiokontttorin hoitama valtionvelka ja likvidikassa olivat suunnilleen samalla tasolla helmikuun 2011 lopussa kuin kuukautta aikaisemmin. Niinköhän on, että veronkorotukset eivät tuo valtiolle lisää verotuottoja? Veronkorotuksilla on aina kustannuksensa, verojen näkymätön taakka menetetyn tuotannon muodossa, koska kaikki pyrkivät valitsemaan sellaisen tien, jota pitkin verovastus on pienin; ks. luku 4 Mätäkuun markkinat -kirjastani.

Lomautuslaput postiin EU:ssakin

2011-03-10T15:18:00.000+02:00

Portugalin 10 vuoden lainan tuottoprosentti nousi eilen 9.3.11 uuteen ennätykseen, siis pelko lainan nimellispääoman alentamisesta nousi uuteen ennätykseen; Kreikan 10-vuotislainojen tuotto on jo pitkään ollut toistakymmentä prosenttia. Käytännössä lainoihin sijoittavat olisivat halukkaita hyväksymään jonkinasteisen nimellisen luottotappion.

Miksi kyseisten maiden johtopoliitikot saavat edelleenkin pelotella euron vakauden menetyksellä jos muut euromaat eivät auta heitä? Eikö EKP ole jo riittävän pitkään auttanut Euroopan pankkeja luomaan tekokassavirtaa, josta tappiot ovat vähennettävissä?

Wisconsinissa jaettiin lomautusilmoituksia viime viikolla osavaltion työntekijöille budjetin tasapainottamiseksi. Sama on edessä Indianassa, Ohiossa, Michiganissa, New Yorkissa ja muissa Amerikan talous- ja rahaliittoon eli EMU:un kuuluvissa valtioissa, joiden yhteisen valuutan nimi vain sattuu olemaan dollari.

Myös Suomen 1990-luvun alun kriisissä lomautettiin valtion virkamiehiä; Opetusministeriö lomautti minut kymmeneksi päiväksi loppukesästä 1994, koska Tampereen yliopistolla ei ollut tarjota minulle työtä? Tein kyllä joka vuosi yliopiston eteen 2200 - 2800 tuntia töitä.

Koska EU-johtajat pakottavat Kreikan ja Portugalin jakamaan lomautusilmoitukset? Ne pitäisi jakaa ennen kuin lähdetään neuvomaan muita euromaita ja pelottelemaan euron vakauden menetyksellä.

Eurohan on ollut hämmästyttävän vahva, joka johtuu taas dollarialueen rahapolitiikan löysyydestä; löysä raha pyrkii virtaamaan ulkomaille ja heikentämään oman valuutan ulkoista arvoa; Pentti Kouri tuli kuuluisaksi estimoituaan 1970-luvun alkupuolella vähän yli kaksikymmpisenä juuri sitä, kuinka nopeasti rahamäärien lisäykset vuotavat ulkomaille.

Velkajärjestelyissä vuosittainen hoitosumma ei saisi riippua tuloista!

2011-03-08T12:24:00.000+02:00

STT:n uutinen synkistää: tulojen hankkimiskannusteet unohtuvat oikeusministeriön työryhmältä, joka ehdottaa että "velkajärjestelyssä olevan kuukausittaisen maksusumman tulisi joustaa tulojen mukaan". Eikö siellä oikeustieteellisessä tiedekunnakin opeteta taloustiedettä? Kannusteet tulojen hankkimiseksi ovat kaikkein suurimmat, jos velanhoitosumma ei riipu lainkaan hankittavista tuloista.

Näinhän ratkaistiin 1930-luvun pankkikriisi: talot pantattiin valtiolle hypoteekkilainan vakuudeksi. Sen takaisinmaksuaika oli pitkä, aina 1970-luvulle asti. Lainoista maksettiin kiinteäsumma lyhennystä ja korkoa. Kaiken, mitä talo pystyi hankkimaan tämän yli lisätuloa, talon asukkaat saattoivat käyttää tavanomaisella tavalla verojen maksun jälkeen elintasonsa kohottamiseen. Näin ei estetty velkajärjestelyyn joutuneita vaurastumasta. Kun he vaurastuivat, vaurastui muukin Suomi. Miksi nykyaikana ei enää kyetä käyttämään tervettä järkeilyä hyväksi?

Koska media julkistaa suurimpien vaalirahoittajien listan?

2011-03-03T09:25:00.000+02:00

Tilinpäätösten julkistamisaika on jo ohi, mutta mielestään niin valpas media ei ole vielä julkistanut suurimpien vaalirahoittajien luetteloa. Niitä voisi olla kaksi: 20 suurinta poliittisen toiminnan rahoittajaa koko vaalikaudelta eli vuosilta 2007-2010 ja ennuste vuodeksi 2011.

On tarve muuttaa eri maiden äänilukua EKP:n neuvostossa

2011-03-02T09:50:00.002+02:00

Maltalla ja Bundesbankilla on kummallakin yksi ääni Euroopan keskuspankin neuvostossa. Eri maiden äänimääriä tulisi painottaa talouksien vahvuuden tai väestömäärien perusteella, sanoi Karl Otto Pöhl viime syyskuun haastattelussa WirtschaftsWochessa. Haastattelu on englanniksi CESifo Forum 4/2010 - lehdessä. Pöhl oli Bundesbankin presidenttinä, kun liittokansleri Kohlin ja valtiovarainministeri Waigelin painostuksesta itämarkat vaihdettiin suhteessa 1:1 Saksan markkoihin. Sen jälkeen Pöhl erosi, koska periaatteen miehenä hän ei voinut kannattaa taloudelliselta logiikaltaan mieletöntä politiikkaa. Pöhl oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen kuuluen sen liberaalisiipeen, jonka kadottua hän erosi puolueesta vuonna 2005.

Bundesbankin eroava pääjohtaja Axel Weber erosi nimenomaan sen takia, että hän jäi EKP:n neuvoston äänestyksissä vähemmistöön EKP:n alkaessa ostaa suoraan markkinoilta kriisissä olevien jäsenvaltioidensa lainoja. Ohjelma rikkoo Maastrichtin sopimusta ja on epäsuora tulonsiirto kriisimaiden hallituksille, koska se alentaa niiden lainanoton kustannuksia. Tulonsiirron maksajia ovat valtiontaloutensa kurissa pitäneiden maiden veronmaksajat. Lisäksi EKP:n taseessa on valtaisa tappioriski kriisimaiden lainoista siinä tapauksessa, että niiden lyhennys- ja korkojen maksuohjelmia tullaan järjestämään uudestaan. Tappiot kantavat jälleen veronmaksajat EKP:n jäsenkeskuspankkien palauttaessa pienempiä voittoja valtiovarainministeriöille. Pääjohtajaksi periaatteen mies Weberin nimitti sosialidemokraattinen valtiovarainministeri Hans Eichel vuonna 2004.

Kriisimaiden lainojen osto-ohjelma ei ole ainoa kritiikin kohde EKP:n politiikassa. Toinen on keskuspankeille poikkeuksellisen pitkäaikaiset pankkien lainoitusohjelmat, jotka antavat tekohengitystä kriisimaita rahoittaneille Ranskan ja Saksan pankeille kriisimaiden omien pankkien ohella. Nämä ohjelmat ovat olleet toiminnassa jo kolme vuotta. Ohjelmat luovat pankeille teennäistä kassavirtaa, koska pankit lainaavat EKP:sta yhden prosentin korolla, mutta sijoittavat lainavarat eri valtioiden lainoihin kolmin tai jopa viisinkertaisella korolla; sijoituksensa pankit kiikuttavat jälleen EKP:iin uuden lainan vakuudeksi ja näin EKP ja sen jäsenkeskuspankit rahoittavat epäsuorasti julkisia menoja ”rahaa painamalla”.

Pankkien saamat pitkäaikaiset lainat EKP:sta pitkittivät myös valtionlainakriisin ilmituloa eli ohjelma kasvatti jäsenmaiden velkaantumisalttiutta. Olisi lopulta jo aika saada EKP:n neuvoston pöytäkirjat julkisiksi, jotta voisimme arvioida siellä käydyn keskustelun järkevyyttä; ks kirjoitukseni 22.7.2008; mielisteleekö esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja, sosialidemokraatti Erkki Liikanen kannanotoissaan ”Välimeren Klubia”, koska ainakaan kotimaisissa tilaisuuksissa hän ei ole osoittanut kykyä itsenäiseen analyysiin?

Kreikan velkaantumishuiputuksen ilmitulostakin on jo 16 kuukautta. Kaikkia kriisimaita ei näytä edes pakko saavan talouksiensa todelliseen saneeraukseen, vaan sen lykkäämiseen kierrellen Eurooppaa poliittisen option rautaisen logiikan mukaisesti: ”josko rahoittajat helpottaisivat ehtoja”.

Kun Euroopan johtajia kokoontuu Helsinkiin tämän viikon perjantaina, EKP:n statuuttien muuttaminen Pöhlin ehdottamalla tavalla on toivottavasti yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista; EKP:n pääjohtajaksi olisi myös saatava ”uusi Axel Weber”, vakaan rahapolitiikan takuumies tai –nainen; puheenjohtaja Katainen voisi vihdoinkin päästä Euroopassa ”viikon avaajaksi”.

Budjettikuria ja politiikkaa

2011-02-26T07:35:00.000+02:00

Wisconsinin osavaltion edustajainhuone on juuri hetki sitten hyväksynyt lakiehdotuksen, joka riisuu osavaltion julkisen sektorin ammattiliitoilta neuvotteluoikeudet muiden työehtojen kuin palkkojen osalta. Demokraattisenaattorit pysyivät Illinois'n puolella.

Wisconsinin koeäänestys

2011-02-23T07:43:00.000+02:00

Demokraattisenaattorit olivat tulleet takaisin. Kuvernöörin lakiesityksen, joka merkittävästi rajoittaisi osavaltion palveluksessa olevien työntekijöiden ammattiliittojen neuvotteluoikeuksia, takaisinvetoa vastusti 56 ja kannatti 39; ks. Reuters. Indianassa on menillään samanlainen kalapaliikki kuin Wisconsinissa. Useat osavaltiot taistelevat budjettiensa tasapainottamisen kanssa, mutta ammottavin vaje on liittovaltion tasolla.

Wisconsinin tilanne keskusteluttaa

2011-02-22T14:03:00.000+02:00

Wisconsinin osavaltion 14 senaattoria pakeni Illinois'n puolelle viime viikolla tehden senaatin päätösvallattomaksi ja estäen äänestämisen kuvernöörin lakiehdotuksesta, joka nostaisi osavaltion julkisen sektorin työntekijöiden eläke- ja terveydenhoitomaksuja, lopettaisi osavaltion tehtävänä olevan ammattiliittojen jäsenmaksujen keruun, sallisi osavaltion palveluksessa olevien järjestäytymättömyyden sekä vaaatisi ammattiliittoja pitämään vuosittain johtajiensa vaalit. Kansainvälisen talouskriisin aikana kovia kokeneet tehdastyöntekijät pitävät julkista sektoriaan tehottomana ja sen työntekijöiden parempia etuja tuhlauksena.

Tlilannne on herättänyt useita vastakkaisia arviointeja. Taloushistorioitsija Amity Shlaes vertaa sitä tilanteeseen Bostonissa syksyllä 1920, jolloin Massaschusettsin silloinen kuvernööri Calvin Coolidge kukisti poliisien järjestäytymisen ja lakot, mikä Shlaesin mukaan merkitsi keskivertotyöntekijän kannalta lopulta edistystä heidän elintasonsa noustessa. Samanlaisia näyttävät olevan maallikkoarviot Wisconsinissa New York Timesin uutisessa. Lehden kolumnisti Paul Krugman on sen sijaan vahvasti ammattiliittojen puolella.

Cameron lupaa lopettaa "valtion monopolin" julkispalveluissa

2011-02-21T09:25:00.000+02:00

Iso-Britannian pääministeri Cameron aikoo lopettaa "valtion monopolin" julkisen sektorin töissä The Telegraph -lehden uutisen mukaan: tervettä järkeä hyväksi käyttävä hajautettu palvelujen tuottaminen korvaa keskussuunnittelijoiden tavoitteet taustamietinnön mukaan.

Byrokraattisuus ei ole sama kuin demokratia

2011-02-20T14:11:00.000+02:00

”… julkishallinnossa päätösten ja muutosten läpivienti on usein hitaampaa kuin markkinatoiminnassa. Tätä viivettä kutsutaan demokratiaksi ja oikeusturvaksi” kirjoittavat P. Ahola ja P. Arajärvi kannanotossaan ”Markkina-ajattelu ei ole hyväksi palveluille” (HS-vieraskynä 18.2.2011). Lainaamani ensimmäinen lause on lähinnä byrokraattisuuden määritelmä, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Kirjoitus on muutoinkin täynnä ennakkoluuloista kumpuavia, epäloogisia ja tosiasiat unohtavia kannanottoja ja kärjistyksiä, joita suurimmaksi osaksi on mahdoton ymmärtää.

Kilpailu on eri asia kuin kilpailuttaminen, yritin opettaa Mätäkuun markkinat kirjan loppuluennossa. Poliitikot ja heidän virkamiehensä ulkoistavat julkisesti puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi tarjottavia yksityishyödykkeitä (koodinimeltään hyvinvointipalveluja), koska tällä tavoin he ”demokraattisina” valvojina voivat nostaa toisen kuukausipalkan erilaisten johtokuntien ja neuvostojen jäsenyyksistä; yksityistämisten raadolliset tarkoitusperät voivat olla muitakin kuin kirjoittajat uumoilevat.

Kirjoituksen loppu on täysin korni. ”Julkisilla palveluilla … tavoitellaan yksilön hyvinvointia, vapautta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta”. Sekä Helsingin Sanomien että kaikkien muidenkin paikallislehtien mielipideosastot ovat päivittäin täynnä vuodatuksia, kuinka byrokratia ei ota huomioon hyvinvointipalvelujen käyttäjien yksilöllisiä piirteitä ja olosuhteita vaan vetoaa lakeihin, sääntöihin ja ohjeistuksiin, jotka kieltävät terveen järjen käytön. Jos byrokraatti käyttää tervettä järkeä, hän tekee virkavirheen. Aina on ollut ja tulee olemaan kynäilijöitä ja poliitikkoja, jotka haluavat levittää valtion vaikutuspiiriä kansalaisten yksityiselämään väitteinään yksilöjen hyvinvoinnin, vapauden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.

Kirjoitus päättyy väitteeseen: ”Julkinen valta on toistaiseksi osoittautunut tulosten tuottamisessa leveäharteisimmaksi vastuunkantajaksi”. Samaan aikaan uutisoitiin, kuinka Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli päättänyt estää yksityisen pysäköinnin valvonnan toimintaedellytysten samaistamisen julkisen kanssa. Poliitikkomme ja heidän virkamiehensä varjelevat reviiriään.

Mikä on tunnusomaista demokratialle sen ohella, että se merkitsee kirjaimellisesti kansanvaltaa, kansan perustuslaillista valtaa päättää itse asioistaan? Demokratiassa on keskeisintä valtion rajalliset tehtävät. Hallitsijan toimivallan rajoittaminen on Magna Cartan ydin. ”A monarch reigns, but does not govern”, sanoo englantilainen, ”monarkki hallitsee, mutta ei säädä”.

Tehdastyöväestö ja julkisen sektorin työntekijät toisiaan vastaan Wisconsinissa

2011-02-20T10:17:00.000+02:00

Julkisen sektorin työntekijöiden edut ja ammattiliittojen neuvotteluvoima ovat johtaneet mielenosoituksiin ja vastamielenosoituksiin Wisconsinin pääkaupungissa viime viikolla. Guvernööri yrittää saada julkisen sektorin etuja heikentävää lainsäädäntöä läpi tehdastyöväestön ja Teekutsuliikkeen tuella, mutta saavutettuja etujaan puolustavat julkisen sektorin työntekijät olivat eilen lukuisammin marssilla. Yhteensä mielenosoittajia oli viranomaisarvioiden mukaan 55000, joista vain 5000 Teekutsuliikkeen kannattajia; ks. Reutersin uutinen 19.2.2011. Julkisen sektorin rasitus tuntuu Yhdysvalloissakin.

Tavoittaako Helsingin Sanomat IG Metallin?

2011-02-16T10:26:00.000+02:00

Näennäisen objektiivisesti Helsingin Sanomat raportoi Saksan metallityöväenliiton IG Metallin ja Volkswagen-konsernin palkkasopimuksesta pääkirjoituksissaan sekä 14.2.2011 että tänään 16.2.2011: 16 kuukauden sopimus sisältää 3,2 prosentin palkankorotuksen ja kertaluonteisen yhden prosentin bonuksen vuosipalkasta, vähintään 500 euroa.

Mitä HS jättää kertomatta? Frankfurter Allgemeine Zeitung-lehden uutisen 8.2.2011 mukaan VW-sopimus ei sinänsä ole kovinkaan edustava vaan käsittää Saksassa vain satatuhatta työntekijää, mutta samaa korotustasoa tullaan soveltamaan VW:n tytäryhtiöissä; Volkswagenissa palkkatason korotukset olivat jäljessä metallin yleisestä palkkojen noususta, vaikka ennen VW-sopimusta Saksan koko metallialalla pidättäydyttiin 11 kuukauden ajan palkkojen korotuksista, jonka jälkeen tuli 2,7 prosentin korotus. Siis 3,2 prosentin korotus vain kuroi VW:n palkkatason kiinni muihin metallialanyrityksiin nähden. Bonus tuli luonnollisesti siitä, että VW:n työntekijät suunnitteluinsinööreistä liukuhihnan äärelle ovat tehneet hyvää työtä ja hyvin kaupaksi käyviä laadukkaita autoja; työntekijät ovat heittäneet tikkaa vain vapaa-aikanaan.

Suomen ansiotasoindeksi nousi Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden loka-joulukuussa 2,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta, mutta teollisuudessa 2,3 prosenttia.

”IG Metall olisi voinut puristaa enemmänkin” tietää HS:n mustalla painettu, lukijoita houkutteleva sisäteksti ystävänpäivänä stalinistisen keskussuunnittelijan varmuudella. Otsikkoa ei ole tarkoitettu IG Metallin eikä VW:n johdolle vaan tänne Suomeen. Mutta jos IG Metall olisi HS:n kuvittelemalla tavalla puristanut enemmän, missä tilanteessa se olisi sopimuskauden päätyttyä? Ettei IG Metallin teräväpää vain ole pidemmälle tulevaisuuteen katsova kuin HS:n pääkirjoitustoimitus?

Markkinavoimat palkkajarruna

2011-02-13T10:19:00.000+02:00

Keskisormi pystyssä Helsingin Sanomat kirjoittaa käynnissä olevista palkkaneuvotteluista ja inflaatioarviosta ammattiliittojen palkka-ankkurina pääkirjoitussivullaan tänään. Hämmästyttävintä kirjoituksessa on taloudellisen tilanneanalyysin täydellinen puute, aivan kuin kabinettien voimapolitiikan ei tarvitsisi ottaa huomioon suhteellisten hintojen muutoksista aiheutuvaa sopeutumisen tarvetta työmarkkinoilla, siis aivan kuin markkinavoimia ei olisi olemassakaan.

Mistä suhteellisten hintojen muutoksesta hörisen? Kuluttajahinnat nousivat joulukuusta 2009 joulukuuhun 2010 kokonaista 2,9 prosenttia; Tilastokeskus: ”Kuluttajahintoja nosti joulukuussa edellisestä vuodesta eniten polttonesteiden, osakehuoneistojen ja kiinteistöjen, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä sähkön kallistuminen. Myös vuokrankorotukset, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden, vaatteiden sekä tupakan hintojen nousu vuoden 2009 joulukuusta vaikuttivat inflaatioon.”

Hörisen siis polttonesteiden ja sähkön sekä elintarvikkeiden ja eräiden raaka-aineiden, kuten perusmetallien ja puuvillan, maailmanmarkkinahintojen noususta. Tällaiset hinnannousut ovat sekä Suomen että Euroopan päätöksenteon ulkopuolelta annettuja talouksien tarjontapuolen suhteellisten hintojen muutoksia eli tarjontashokkeja. Kaiken lisäksi Suomen poliitikot ovat päättäneet korottaa erityisesti energian, liikenteen ja asumisen veroja tämän vuoden alusta, jotka nostavat tuotantopanosten kustannuksia eli jotka ovat kotimaan työmarkkinaosapuolille kansantalouden tarjontapuolen lisäshokki.

Toimittajakouluissa ei opiskella taloustiedettä. Siksi tarjontashokit ovat lehdistölle tuntematon käsite, puhumattakaan että media kykenisi ymmärtämään niitä markkinavoimia, joita vääjäämätön sopeutuminen tarjontashokkeihin synnyttää. Siksi lehdet eivät myöskään julkaise ulkopuolista tilanneanalyysia ”mitä tämmöinen on? eihän tästä kukaan keskustele!” –tyyliin. Mutta asiaan.

Tarjontashokit ovat ongelmallisia, koska ne sinänsä ensimmäisen kierroksen vaikutuksina alentavat kokonaistuotannon tasoa ja nostavat hintatasoa eli mitattua inflaatiota. Keskuspankkien tehtävä on puolestaan rahapolitiikan keinoin estää se, että kertaluonteinen hintatason nousu ei johda inflaatio-odotusten nousuun ja toisen kierroksen palkkojen ja hintojen nousukierteeseen. Rahapoliittisessa päätöksenteossa keskuspankit siis antavat tarjontashokkien mennä läpi ensimmäisellä kierroksella. Siksi niiden tavoitteenasettelussa hintavakautta tavoitellaan keskipitkällä aikavälillä, joka yleensä on käytännössä noin kaksi vuotta, mutta joka shokin kovuudesta johtuen voi olla pidempikin.

Koska tarjontashokki on työmarkkinoiden päätöksenteon ulkopuolinen suhteellisten hintojen muutos, ammattiliittojen yritys estää reaaliansiotason nousun pysähdys ulosmittaamalla hintatason nousu palkoissa johtaa vain stagflaatioon, stagnaation ja inflaation yhdistelmään: tuotanto ja työllisyys jäävät jälkeen potentiaalisen tuotannon tasosta, mutta mitattu inflaatio vain kiihtyy, kunnes kasvanut työttömyys palauttaa järjen palkanasetantaan. Reaaliansiotason todennäköinen pysähdys tänä vuonna tarkoittaa itse asiassa sitä, että suomalainen työntekijä kantaa solidaarisesti osansa kansainvälisen rahoituskriisin siivoamisesta.

Ennen kuin keskuspankit käyttävät rahapoliittista arsenaalia, ne yleensä välittävät viestinsä markkinoille eli kommunikoivat tulevat aikeensa. Meillä jos missään pitäisi olla runsaasti kokemusta markka-ajalta kilpailukykyä rapauttavasta kustannus- ja hintakierteestä. Tilanneanalyysia ei voi esittää, koska eduskuntavaalit ovat tulossa ja koska tilanneanalyysi suosisi taas puolueita, jotka eivät ole vallassa. Siksi lehdistö viestittää vain pellekeynesiläisten totuutta, Wahlroosin "charlatanic Keynesians" the Financial Times -lehdessä 7.6.2010.

Valtio lyhensi velkojaan

2011-02-09T12:53:00.000+02:00

Valtiokonttori on saanut 2011 tammikuun lopun velkatilanteen selville: 72,8 miljardia euroa, joka on joulukuun 2010 lopun arvoa 2,4 miljardia pienempi. Mutta valtion likvidikassaa se ei ole vielä tähän mennessä saanut täsmäytettyä: lyhensikö valtio lainojaan kassavaroillaan vai joko marraskuussa alkanut joulumyynti toi valtiolle odotettuja verotuloja, joulukuun myynnistä ALV:han maksetaan vasta tässä kuussa.

Pitäisikö Suomen toimeentulotuki laskea vihdoinkin Saksan tasolle?

2011-02-06T20:38:00.000+02:00

”Toimeentulotuki pysynyt samana 20 vuotta”, herättelee YLEn uutinen 6.2.2011: ”Aikuisen toimeentulotuen perusosa, vajaa 420 euroa, on pysynyt samana 20 vuotta”; ”Samaan aikaan reaaliansiot ovat kasvaneet 41 prosenttia, siten toimeentulotuen perusosa on jäänyt jälkeen 42 prosenttia yleisestä ansiotasokehityksestä”, sanoo Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Kangas; amerikkalaista perustuslainvastaisuusretoriikkaa käyttäen”Kangas kysyy, alkaako jälkeenjääneisyys olla jo perustuslain vastaista”.

Jos ansiotaso oli 100 vuonna 1990 ja nyt reaalisesti 141, niin indeksiluku 100 on 71 prosenttia indeksiluvusta 141: jälkeenjääneisyys on 1950-luvun kansakoulun laskuopin mukaan 29 prosenttia.

Saksan toimeentulotuki on nimeltään Hartz-IV, jonka perusosa on aikuiselle tällä hetkellä 359 euroa kuukaudessa. Jo vuoden ajan siellä on ollut käynnissä keskustelu perusosan (Regelsatz) korotuksesta, hallituksen ehdotuksen ollessa 364 euroa! Nimi Hartz tulee Gerhard Schröderin (SDP) hallituksen asettaman komitean puheenjohtajan, Volkswagen-konsernin henkilöstöjohtajan nimestä.

Olin 1996 konferenssissa Belgiassa ja viimeisenä iltana keskustelimme saksalais-italialais-itävaltalais-kanadalais-suomalaisessa ryhmässä muun muassa siitä, paljonko eri maissa sosiaalihuolto maksaa siitä, jos ei ole töissä eikä saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Kerroin, että Suomessa kaksi aikuista ja kaksi alaikäistä lasta käsittävä perhe saa asumistuki mukaan lukien noin 10200 markkaa. Kaikki ihmettelivät, että kuinka Suomella on varaa siihen. Vastasin, että ”ei meillä olekaan siihen varaa, mutta se on tämänhetkinen politiikan markkinoiden tasapaino”, valtion velan hipoessa silloin 70 prosenttia bruttokansantuotoksesta.

Mitä opimme tästä? 1990-luvun laman pitkittyminen ja silloinen hypertyöttömyys olivat äärimmäisen huonojen kannusteiden seurausta prosessin käynnistämiseen tarvittavan shokin jälkeen; työttömyyden puolittumattomuus huippuluvuista johtuu samoista huonoista kannusteista; ks. Mätäkuun markkinat, luku 5.

YLEn uutisen mukaan toimeentulotuessa ” lapsen tukiosa on 250 - 300 lapsen iästä riippuen”, josta ”vähennetään automaattisesti hiukan yli sadan euron lapsilisä”, koska se tulee joka tapauksessa tilille KELASta. Tutkimusprofessori ”Kangas pitää lapsilisän vähentämistä toimeentulotuista lähinnä poliittis-moraalisena ongelmana. Se on poliittisen legitimiteetin kannalta arveluttavaa”.

Kun nämä numerot ilman professorin lisäkommentteja kerrotaan kansakoulun käyneelle, hänen päättelynsä mukaan toimeentulotukea saavan perheen todellinen lapsilisä on 250 – 300 euroa lapselta, kun taas toimeentulotukea saamattomassa perheessä se on hiukan yli sata euroa!

Saksan Hartz-IV:ssa lapsen tukiosat/kk ovat seuraavat: alle kuusi vuotiaista 215 euroa, 6 – 14 vuotiaista 251 euroa ja 14 – 18 vuotiaista 287 euroa.

Lisäksi Saksan Hartz-IV maksaa asumis- ja lämmityskustannuksen sekä sairauskassamaksun, jotta perhe olisi oikeutettu terveyspalveluihin; Hartz-IV:ä koskevat yksityiskohdat löytyvät googlaamalla melkein minkä tahansa saksalaisen sanomalehden web-sivustoja.

Minne voittoa vastaava erä katoaa julkisessa tuotannossa?

2011-02-05T15:57:00.000+02:00

”Verot eivät saa mennä firmojen voittoihin”, kirkuu HS-kaupungin (5.2.2011) Tukholman terveyskeskusten tilannetta käsittelevä juttu. Puolet niistä on ulkoistettu, mutta toimittaja on löytänyt julkisesta tuotannosta kiinnipitävän Olssonin. Tukholman hakemia ratkaisuja järjestää terveyshoidon ja liikenteen palvelunsa käsittelevä juttukokonaisuus on raikasta vaihtelua tavanomaiseen synkkämieliseen surkutteluun, kun aikaisemmin julkisen sektorin itsensä tuottamia yksityishyödykkeitä muutetaan julkisesti ilmaiseksi tai lähes ilmaisesti tarjolla pidetyiksi yksityishyödykkeiksi. Sellaisiahan terveydenhoitopalvelut ovat suurimmaksi osaksi, poikkeuksina tartuntoja ehkäisevät massarokotukset ja muu ennaltaehkäisevä toiminta kuten syöpäseulonnat, neuvolat ja kouluterveydenhoito. Maksimoidakseen levikkinsä Helsingin Sanomat tietysti tarvitsee lainatun otsikon.

Mutta lähtisikö asian ydin aukeamaan, jos lehdet pohtisivat sitä, minne voitto katoaa julkisella sektorilla, kun aikaisemmin yksityisesti hoidettu toiminto siirretään julkisesti tuotetuksi. Tarkastelun voisi aloittaa vaikkapa vuokra-asunnoista: yksityinen vuokranantaja saa vuokratuloa, jota sijoitusasunnon ylläpito- ja korjauskustannusten jälkeen verotetaan; verojen jälkeisen nettovuokran vuokranantaja voi joko kuluttaa tai säästää. Minne katoaa Helsingin kaupungin omistamien vuokra-asuntojen osalta sama erä; valtio ei saa pääomatulona verotettua verotuottoa julkisen sektorin omistamista vuokra-asunnoista; vuokrat eivät aina riitä edes julkisesti omistettujen vuokra-asuntojen peruskorjauksiin.

HS- kotimaan (5.2.2011) uutisessa ”Uudet Kela-korvaukset nostivat palkkioita hammaslääkärissä” Kelan tutkimuksen mukaan Kela-taksan korotukset ovat suurelta osin (30–40 prosenttisesti) valuneet hammaslääkäripalkkioiden korotuksiin. Tutkijalle se ”on ollut pettymys. Hänestä hammaslääkärien tulisi nähdä Kela-korvaukset niin, että yksityishammaslääkäreiden toimintaa tuetaan verovaroin, kun yksityishammaslääkäripalveluista maksetaan korvaus”. Kenellekään kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutusta eli hinnanmuodostusta vähänkään hallitsevalle saatu tulos ei voi olla yllätys.

Entä jos meillä ei olisi lainkaan julkista sairausvakuutusjärjestelmää, vaan kaikkien olisi ostettava sama vakuutus yksityisistä vakuutusyhtiöistä? Näinhän asia on järjestetty pakollisessa liikennevakuutuksessa, johon kyllä siihenkin liittyy ongelmia johtuen itse vakuuttamisliiketoiminnan luonteesta. Lisäksi jokainen saisi ostaa tai olla ostamatta oman auton kaskoa vastaavan lisäsairasvakuutuksen. Ketä silloin ”tuetaan”, kun yksityinen vakuutus korvaa osan hammaslääkärin laskusta?

Ehkä kolmannen tien sosialismia koskeva uutisointi on helppo muuntaa moralisoinniksi siksi, että suhteellisten hintojen jatkuvien muutosten vuoksi se on vaikeasti ymmärrettävä talousjärjestelmä.

Eläkerahastojen tuottovaatimus sanelee eläkelaskelmien tuotto-oletuksen

2011-02-01T08:37:00.000+02:00

Vallankäyttäjille tavanomaiseen tapaan ydinasia kääntyy päälaelleen Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalan vieraskynässä ”Laskelmien tuotto-oletus ei sanele eläkerahastojen tuottovaatimusta” (HS-talous 31.1.2011). Tuottovaatimus on kuitenkin aina havaittavissa oleva käsite, joka perustuu rahoitusmarkkinoiden reaalituottoihin pitkällä aikavälillä. Se on siis objektiivinen toisin kuin rahoitusmarkkinoiden säännöstelykaudella, jolloin korot määrättiin hallinnollisin päätöksin, kabineteissa politikoiden, ja jolloin oikeiden markkinakorkojen tasoja arvailtiin.

Tuottovaatimuksen objektiivisuudesta johtuen eläkejärjestelmän kestävyyslaskelmissa ei ole mitään mieltä käyttää vaaditusta reaalituotosta poikkeavia tuotto-oletuksia. Jos niin tehdään ja kun niin tehdään juuri Rantalan johtamassa Eläketurvakeskuksessa, päästään pitkän aikavälin tarkasteluissa kehitysuriin, jotka ovat mahdottomia eli jotka eivät voi toteutua. Valitettavasti virkamiehistömme tekee politiikkaa jälkimmäistä lajia olevilla laskelmilla sekä julkisen talouden nk. kestävyysvajeen että eläkejärjestelmän osalta; ks. blogin reunassa olevia linkkejä aikaisempiin kirjoituksiini. Rantala ja Sailas alaisineen ovat hankkineet koulutuksensa säännöstelyaikana, jolloin ”maan tapa” oli valita laskelmiin korko-oletukseksi se, joka tuotti laskelmilla politikoivan oman edun kannalta halutun tuloksen.

Lehdistö on viime aikoina tehnyt eläkerahastojen tuottovertailuja viimeisen 10 - 12 vuoden ajanjaksolta. Ne eivät ole pitkän aikavälin vaan eläkejärjestelmän kannalta kohtalaisen lyhyen aikavälin tarkasteluja, joihin sisältyy viime vuosikymmenellä vuoden 1900 jälkeisestä neljästä suurimmasta pörssilaskusta peräti kaksi!

Eläkejärjestelmän sijoituspolitiikan aikajänne on neljä sukupolvea. Lyhyen aikavälin tarkasteluissa toteutunut tuotto riippuu ensi sijassa sattumasta, sijoitusten markkina-arvojen muutoksista tarkasteluperiodin kuluessa: jos jakson ensimmäinen vuosi on pörssilaman vuosi ja viimeinen pörssihuuman huippuvuosi, tarkastelukauden toteutuneet tuotot ovat valtaisia, päinvastaisessa tapauksessa taas jopa negatiivisia.

Lehdistön tekemissä tarkasteluissa ei siten juurikaan ole mitään muuta mieltä kuin toimitusten halu tehdä omaa politiikkaa. Niiden pitäisi konstruoida tarkastelujaksona markkinoilla toteutuneiden tuottojen nojalla objektiivinen rima, benchmark, jos toimitukset haluaisivat tarkastella sitä, ovatko eläkerahastot kyenneet seuraamaan markkinatuottoja vai eivät.

Olen käyttänyt omissa laskelmissani saatavissa olevia, yli sadan vuoden ajalta toteutuneita reaalituottoasteita. Niiden nojalla eläkerahastojen reaalituottotavoitteen tulisi olla 4,5 prosenttia koostuen seuraavista osista:

1. osake- ja kiinteistösijoitusten reaalinen vuosituotto 6,7 prosenttia, osuus 50 prosenttia rahaston arvosta;

2. sijoituskelpoisten yrityslainojen reaalinen vuosituotto 3,0 prosenttia, osuus 25 prosenttia rahaston arvosta;

3. eri valtioiden obligaatioiden (ilman maksujen laiminlyöntiriskiä) reaalituotto 2,0 prosenttia, osuus 20 prosenttia rahaston arvosta;

4. käteisvarojen ja niihin rinnastettavien lyhyen juoksuajan sijoitusten reaalituotto nolla prosenttia, osuus 5 prosenttia rahaston arvosta.

Tuottoaste on saavutettavissa kansainvälisesti eri maiden ja liiketoiminta-alojen kesken hyvin hajautetuissa sijoitusrahastoissa, jollaisia eläkerahastojen tulisi olla. Reaalituottovaatimuksia ei muuta miksikään se, että osa sijoituksista tehdään käytännössä nk. vaihtoehtoisiin sijoitusmuotoihin kuten ”private equity” tai ”hedge” -nimien alla. Nehän vain paketoivat uudella tavalla perusvaateiden, velan ja oman pääoman instrumentteja, tai noudattavat joitain uudenlaisia sijoitusstrategioita. Kiinteistöjen osalta eläkerahastot tosin sijoittavat suoraan.

Yksittäisten eläkerahastojen sijoitusosuudet eri varaluokkien kesken poikkeavat luonnollisesti toisistaan ja tässä laskelmassa käyttämistäni, mutta eivät kuitenkaan ratkaisevasti. Poikkeamat johtavat enemmänkin siihen, kuinka suuresti eläkerahaston toteutuneet tuotot vaihtelevat odotusarvonsa ympärillä eri vuosina. Käyttämäni sijoitusosuudet ovat hyvä likiarvo suomalaisten eläkerahastojen varojen jakautumisesta eri varaluokkiin.

Koska rimassa on kyse todella pitkän aikavälin reaalituottoasteesta, reaalikorosta, toteutuneiden tuottojen jälkitarkkailujakso on yleensä mielekästä valita sukupolven mittaiseksi. Tällä vältetään se, ettei näyteperiodiin sisälly pelkästään kahdesti seitsemän laihaa vuotta vaan myös vähintään yksi seitsemän lihavan vuoden jakso.

Kun eläkemiehille ja –naisille on ollut menneiden vuosien ja vuosikymmenten aikana niin tavattoman vaikeata ymmärtää eläkerahastojen tuottovaatimus reaalikorkona ja nimenomaan sijoitusmarkkinoilla saavutettavissa olevana rahojen vaihtoehtoiskustannuksena, herää väistämättä kysymys, osaavatko he käytännössä laskea toteutuneita reaalituottoasteita: eri sijoituskohteiden painot muuttuvat jatkuvasti, koska muun muassa uutta sijoitettavaa rahaa tulee joka kuukausi. Lisäksi pitää muistaa, että kyseessä ei suinkaan ole yksittäisten vuosien keskiarvo vaan koronkoron voiman huomioon ottava geometrinen keskiarvo. Joku konsultti on tietenkin myynyt eläkerahastoille vaaditun jälkitarkkailuohjelman. Mutta Eläketurvakeskuksen ja eläkerahoittajien tiedotustoimiston sivuilta http://www.etk.fi/ ja http://www.tela.fi/ en löytänyt asiasta samanlaista tuoteselostusta kuin Tilastokeskus julkaisee omista tilastoistaan.

Indeksiremontin lisälasku:korjaus

2011-01-19T10:02:00.000+02:00

Kävin eilen illalla Eläketurvakeksuksen sivuilla, jossa on raportti "Työeläkkeiden indeksisuoja TEL:sta TyEL:iin". Aivan niin vuoden 2035 lisäeläkemeno ei ole kuin saamani käsitys Sutisen uutisanalyysista. Kyllä siinä 2,2 miljardissa on korkoa korolle vaikutus mukana nostamassa vuosittaista kokonaiseläkemenoa.

Mutta se ei muuta miksikään sitä, että Sutisen uutisanalyysi on sekava: hänen pitäisi viitata ETK:n raportiin ja referoida sen laskelmat pääkohdiltaan niin, että lopputulos on kaikkien ymmärrettävissä eikä siten, että lukijan täytyy mennä verkkoon saadakseen selvän, mistä toimittajan uutisessa on kysymys.
Joka tapauksessa toimittaja ei tuo esille sitä minkä vuoden rahaa 2,2 mrd euroa on? Ja onko se iso vai pieni summa suhteessa esimerkiksi BKT:hen?

Vuoden 1990 BKT oli noin 500 miljardia markkaa, tämän vuoden todennäköisesti noin 1100 miljardia markkaa. Rahasumma, joka tänä vuonna on prosentti BKT:sta eli 11 miljardia markka on tietysti 2,2 prosenttia vuoden 1990 BKT:sta muuttamatta sitä vuoden 1990 arvoihin. Mutta se on väärä tapa tarkaastella asioita. Diskonttaamalla 11 miljardia nimellisen BKT:n kasvuvauhdilla vuoden 1990 rahaksi saadaan tietysti lopputulokseksi summa, joka on vain prosentin vuoden 1990 BKT:sta.

Lopuksi: Nykyinen työeläkemaksu on niin korkea, että vaikka eläkkeiden indeksoinnissa siirryttäisiin käyttämään vain ansiotason nousua sataprosenttisesti, nuoret työntekijät yhdessä työnantajiensa kanssa maksaisivat sittenkin eläkemaksujensa nykyarvona suuremman summan kuin he tulevat saamaan eläkkeidensä nykyarvona työuransa jälkeen.

Nuoret maksavat jo liikaa eläkkeistään

2011-01-18T14:02:00.000+02:00

Surkeat HS-politiikan uutisanalyysit jatkuvat: ”Indeksiremontista tulisi miljardiluokan lasku nuorille” kirjoitti politiikan toimittaja Teija Sutinen (HS 17.1.2011) eläkkeiden nk. taitetun indeksin muuttamisen vaikutuksista.

Taitetun indeksin määrittely onkin kirjoituksen ainoita selkeitä kohtia: maksussa olevia eläkkeitä korotetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintaindeksin paino on 80 prosenttia ja yleisen ansiotasoindeksin paino 20 prosenttia. Tästä johtuu, että eläkkeet jäävät vähin erin jälkeen yleisestä palkkojen noususta, eikä toimittajan väittämästä: ”Koska ansiot nousevat Suomessa keskimäärin 1,75 prosenttia vuodessa ja inflaatio on ollut viime vuosina minimaalinen, eläkkeiden nousu on jäänyt palkkakehityksestä jälkeen”.

Muutoin vuodesta 1996 syyskuuhun 2010 eli käytännössä EMU-aikana (markasta tuli virallisesti ERM-jäsen 1996 lopulla) Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi on noussut keskimäärin 3,6 prosenttia vuodessa ja reaalisestikin 1,95 prosenttia (kahden desimaalin tarkkuudella); papukaijahan ei paljasta sylttytehdasta. Mutta toimittaja tekee niin - ”Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat” - raportoidessaan, paljonko ensimmäisenä vuotena maksaisi eläkkeiden korotus nk. puoliväli-indeksillä, jossa ansiotason ja kuluttajahintojen nousuilla on yhtä suuri paino.

Koska summa on tavattoman pieni jopa eläkemaksujen vuosikertymään nähden, toimittaja laskee vuosisummat yhteen 2035 mennessä ja saa loppusummaksi 2,2 miljardia euroa, joka on jutun otsikon tausta. Mutta minkä vuoden rahaa se on?

Yleensähän ymmärrämme kovin huonosti jonkun kaukana tulevaisuudessa olevan rahamäärän; aivan yhtä huonosti emme ymmärrä kaukana menneisyydessä ilmaistuja rahasummia, jos olemme itse olleet silloin jo työelämässä. Parhaiten kaikki ymmärtävät tämän päivän rahanarvot. Siksi investointilaskelmat ja kustannusarviot pitää esittää päätöksentekijöille aina tämän päivän rahassa, siis nykyarvoina.

Muistuupa mieleen Helsingin kauppakorkeakoulun 1986 järjestämä iltapäivätilaisuus, jossa useiden yritysten edustajat esitelmöivät. Yksi heistä oli Wärtsilän silloinen valistusupseeri Ari Valjakka, joka esitelmässään laski sujuvasti yhteen eri vuosien rahasummia toimittaja Sutisen tavoin. Kun se toistui, huusin salista, ettekö te Wärtsilässä tunne lainkaan korkoa, johon Valjakka vastasi, että käytäntö on Wärtsilän johdon tapa tarkastella asioita. Eipä mennyt neljää vuottakaan, kun Wärtsilän Meriteollisuus kupsahti; Valjakasta tuli ensin Uuden Suomen ja jo ennen sen kupsahtamista Turun Sanomien (1990 - 2006) päätoimittaja.

Siis tulevat arvot pitäisi muuntaa tämän päivän rahaksi koron avulla eli diskontata, ja tämän päivän rahasummat pitäisi muuntaa tietyn tulevan vuoden arvoksi liittämällä korko pääomaan koronkorolla, jotta eri vuosien rahasummat olisivat vertailukelpoisia.

”Analyysinsa” lopuksi toimittaja pelottelee eläkemaksujen korotuksella, jos eläkkeiden indeksoinnissa painotettaisiin ansiotason nousua nykyistä enemmän, ja moralisoi muutoksesta nopeimmin hyötyjiä ja surkuttelee "laskusta" eniten maksavia.

Toimittaja ja hänen syltynkeittäjänsä eivät kuitenkaan hallitse varsinaista asiantilaa: nykyiset eläke-edut ovat taitetun indeksin vuoksi niin huonot, että kaikkien työssä nykyisin olevien palkoista työnantajien ja työntekijöiden yhteensä maksamat eläkevakuutusmaksut ylittävät jo kolmanneksella niiden vakuutusmatemaattisesti rehdin tason, vaikka eläkkeiden indeksoinnissa ansiotason paino nostettaisiin 80 prosenttiin eli samaan kuin eläkkeen määräävää eläkepalkkaa laskettaessa.

Minne tuo lähes neljän miljardin euron rahalähetys katoaa, siitä kai toimitusten pitäisi olla kiinnostuneita? Pelkkä eläkevakuutusjohtajien suurten ansioiden ja tulospalkkioiden moralisointi ei ole asian ydin, vaan lainsäädäntö tukee eläkejohtajien ja nomenklatuuran omanvoitonpyyntöä!

Asiasta aiemmin: Mätäkuun markkinat, s. 153.

Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti

Ruuhkamaksu on eri kuin auton käytön vero

2011-01-17T20:55:00.001+02:00

MTV3:n uutisissa 17.1.2011 klo 19 haastatellut sekoittivat herttaisesti ruuhkamaksun auton käytön mukaiseen veroon. Vuosittain maksettava ajoneuvovero tuottaa oikeuden käyttää verolipussa mainittua ajoneuvoa liikenteessä, mutta ei ole käytön mukainen vero muussa tarkoituksessa. Polttoaineen hintaan sisältyvä polttoainevero verottaa auton käyttöä jo varsin laajasti ymmärrettynä ja jonkin verran myös ruuhka-ajan ajo-oikeutta, koska polttoainetta kuluu kilometriä kohden enemmän auton nopeuden vaihdellessa tyhjäkäynnistä sallitun huippunopeuden ylikin.

Ruuhkamaksu sen sijaan hinnoittelee suoraan niukkaa ajoaikaa tiekilometriä kohti. Helsingissä Kehä I:stä ajaville autoille asetettuna se pyrkisi vähentämään muille aiheutettua ulkoista haittaa, joka syntyy auton mennessä Kehä I:lle ja hidastaessa muuta liikennettä; tiellä menijä ottaa reittiratkaisussaan huomioon vain oman ajoaikansa ja sen vaatimat kustannukset, mutta ei sitä, että lisätessään tien ruuhkautumista hän lisää muiden ajoaikaa ja aiheuttaa heille lisäkustannuksia.

Kekkosentiellä Suomussalmelta Hossaan ruuhka-aika on tuntematon; kaikki itse asiassa toivovat, että siellä olisi enemmän liikennettä kaikkina vuorokauden aikoina kuten Kekkosentiellä Raattamaan kaikkina vuodenaikoina. Toisin on Kekkosentiellä Tampereella Näsijärven rannassa, jonka työpäivittäistä riesaa ruuhkamaksu helpottaisi hinnoittelemalla tienkäyttöoikeuden juuri ruuhka-aikana.

Ruuhkamaksuilla on kuitenkin taipumus muuttaa ruuhkahuippua, koska autoilijat pyrkivät välttämään maksun ajoittamalla tienkäytön ruuhkamaksun ulkopuoliseen aikaan. Siksi ruuhkamaksun tuotto on insinöörin ennakkoarviota alhaisempi. Samaten ruuhkamaksu pyrkii lisäämään risteilyä sivuteiden kautta ruuhkamaksun välttämiseksi aivan kuin läpiajokadun töyssyt lisäävät liikennettä sivukaduilla töyssyjen välttämiseksi.

Ruuhkamaksut siis lisäisivät ruuhkateiden käyttöä entisten ruuhka-aikojen ulkopuolella ja vähentäisivät sitä ruuhka-aikoina – selvä tehokkuusvoitto! Mutta mitä todennäköisimmin ne lisäisivät tarvetta lisätä julkisen liikenteen kapasiteettia ruuhka-aikoina tai tarvetta rakentaa jopa julkisen liikenteen lisäväyliä, mikä maksaa! Siksi myös julkisessa liikenteessä olisi otettava samanaikaisesti käyttöön ruuhkahuippuina korkeammat tariffit.

Pakko vai porkkana?

2011-01-12T15:24:00.000+02:00

Porkkanaruotsin edut ovat jääneet vaille huomiota, ja porkkanavenäjänkin osa poliitikoista haluaisi muuttaa pakkovenäjäksi itäsuomalaisissa kouluissa. Miksi poliitikkoja miellyttää pakko porkkanaa enemmän, oli sitten kyse työmarkkinoista tai koululaisten kielivalinnoista? Kuvitelma niskalenkin voimasta yksilöllisiä valintoja vastaan luo poliitikoille luonnollisesti harhakuvitelman siitä, että pakko edistää yhteistä hyvää.

Ruotsia äidinkielenään puhuvat saisivat paljon nykyistä laajemmat ja syvemmät palvelut äidinkielellään, jos pakkoruåtsin asemasta meillä olisi porkkanaruotsi; jokaisen yrityksen ja viraston henkilökuntaan kuuluisi kaksikielisillä paikkakunnilla luonnollisen valikoitumisen ja valintojen kautta ruotsia erinomaisesti taitavaa henkilökuntaa osana henkilökunnan kieliportfoliota; työvoimatoimistoon menevän ei pidä odottaakaan saavansa palvelua ruotsiksi Maaningalla eikä suomeksi Munsalassa. Toisin on tietysti Munsalan tai Maaningan markkinoilla. Silloin kauppaa tehdään kaikilla maailman kielillä vapaasti ilman pakkoa.

Kaikki sääntely pyrkii huonontamaan keskimääräistä laatutasoa. Niin on käynyt ruotsinkielen kanssa pakollisen koulu- ja virkaruotsin johdosta, ehkä myös koko virkamieskunnan keskilaadun kanssa, koska ulkomaalaisen rekrytointi ilman virkamiesruotsin todistusta edellyttää poikkeusmenettelyä. Kaksikielisillä paikkakunnilla voitaisiin säästää kuntien henkilöstömenoissa, koska ei tarvittaisi ruotsinkielisiä päällystakkeja äidinkieleltään suomenkielisille, mutta silti aidosti ruotsia taitaville, ja samoin päinvastaisessa tapauksessa. Päällystakit ovat yleensä päällikkövirkoja ja poliittisesti nimitettyjä ja siksi päällystakin todellinen kyvykkyys virkamiehenä voi olla virkamiesten keskikyvykkyyttä huonontava.

Kaikkein viimeiseksi suomalainen haluaa pakkovenäjää; laukkuryssähän puhui hienoa suomea.

Puhepisteitä vai poliittista linjausta?

2011-01-11T22:09:00.001+02:00

”Populismin monet kasvot” otsikolla johtaja Matti Apunen Evasta kirjoitti HS-kolumnissa 28.12.2010 Timo Soinista: ”Suomen virallinen populisti”; ”tulee paikalle viihdyttämään politiikkaan turhautuneita”; ”poliittisen katuteatterin hahmo, jolta odotetaan joka tilanteessa uusia sutkauksia”; ”Jos hän ei ole (vaali)tenttien suvereeni huumorikuningas, pettymys näkyy ja kuuluu”. Puhepisteiden keruun ohella toinen yleinen selitys Soinin suosiolle on muiden puolueiden tekemät virheet, mistä useat lehdet kirjoittivat 4.1.2011 Väli-Suomen sanomalehtien kyselyn perusteella.

Kiinnostavinta Soinin sanomisissa ovat hänen rajauksensa kyseeseen tulevista hallituskumppaneista: hän muun muassa sulki pois vihreät samasta hallituksesta.

Vihreät ovatkin olleet hallituksessa yhtäjaksoisesti pidempään kuin kumpikaan päähallituspuolueista. Nykyhallitus teki mainostamansa vihreän verouudistuksen lisäten energian eli lähinnä teollisuuden, liikenteen ja asumisen välillisiä veroja ja kulutusveroja. Hallitus hoiti tiedotuksen ”vihreästä verouudistuksesta” taitamattomasti. Nyt kaikille jäi vaikutelma, että taakan kantavat suoraan omillaan elävä aktiiviväestö, työntekijät ja yrittäjät, ja heikentyneen kustannuskilpailukyvyn ja tuotantomahdollisuuksien alentumisen seurauksena myös muut suomalaiset.

Taloustieteessä vihreä verouudistus pitää sisällään ajatuksen, että se lisää kansantalouden tehokkuutta, siis kasvattaa potentiaalista tuotantoa, koska sen avulla

1. pannaan lisähinta taloudelliselle toiminnalle, joka tuottaa ulkoisia haittavaikutuksia; lisähinta vähentää kyseisiä toimintoja suhteessa muuhun talouteen, mutta tuottaa toivottavasti myös lisää verotuottoja ja maksuja, joilla taas

2. voidaan alentaa muita vääristäviä veroja ja siten saada aikaan ”kaksoisosinko” koko kansantaloudelle.

Suurin vääristävä vero, jonka hallitus poisti jo keväällä 2009 ja jonka kompensaatioksi energia- ja kulutusveroja nostettiin, oli työnantajan kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut, jonka aikaisempi porrastus diskriminoi alhaisen palkkatason työtehtäviä pääomavaltaisissa yrityksissä. Kirjoitin asiasta ensimmäistä kertaa muistaakseni 30 vuotta sitten, mutta viimeksi: Automaatioveron voi välttää!

Porrastuksen poisto on yksi niistä asioista, jonka mielekkyyttä työllistämiskannusteiden edistämisen kannalta sos.komm –ekonomistit, –juristit ja -maisterit eivät halua ymmärtää ideologisista syistä. Myöskään verokonsultit eivät puhuneet porrastuksen poiston puolesta, koska heidän leipänsä kannalta verojärjestelmän mahdollistama verojen välttäminen on tärkeintä.

Hallituksen olisi siis pitänyt vähintäänkin kirjoituttaa virkamiehillään muistio, jossa vihreä verouudistus olisi kokonaisuudessaan perusteltu mielekkäin taloudellisin argumentein. Mieluimmin asiasta olisi pitänyt järjestää iltapäiväseminaari, jossa huolellisesti valikoidut esitelmöitsijät ja kommentaattorit olisivat kilvan ylistäneet veroreformin ”kaksoisosinko” -hyveitä; kriitikot olisivat saaneet huudella salista.

Äänestävä kansa lienee kyllästynyt hallitusten vehreyteen ja niiden aiheuttamiin selviin kukkaron kevennyksiin. Siksi Soini on tähän mennessä ainoa, joka on osoittanut, mihin suuntaan pyöröovessa kuljetaan seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Se tuskin on populismia, mieluumminkin selkeätä linjan vetoa, jota äänestäjät aina kaipaavat ennen vaaleja.

Valtion velanotto 2010, entä 2011?

2011-01-11T12:57:00.000+02:00

Valtiokonttorin Rahoitustoimiala on saanut tilastonsa valmiiksi: valtion velka oli vuoden 2010 lopussa 75,2 miljardia euroa, jossa on kasvua vuoden aikana 10,9 mrd; valtion likvidikassa oli vuoden 2010 lopussa 11,2 miljardia euroa, jossa oli kasvua vuoden 2010 aikana 1,6 mrd. Nettomääräisesti valtion velanotto kasvoi vuoden aikana siten 9,3 miljardia euroa eli noin 5,2 prosenttia vuoden 2010 BKT:sta.

Huomattavaa on, että valtion kassa per 31.12.2010 on kahdeksan miljardia euroa suurempi kuin heinä-syyskuussa 2008 ennen finanssikriisin kärjistymistä kansainväliseksi talouskriisiksi. Valtio on budjetoinut tälle vuodelle lisävelanottoa juuri kahdeksan miljardia euroa.

Koska Suomen kansantalous on vahvassa kasvussa, vain hieman myöhässä kansainvälisen talouden kasvusta, myös valtion verotulot tulevat kasvamaan nopeasti ja tulonsiirtojen BKT-osuus pienenemään, valtion budjettialijäämän pitäisi poistua kuluvan vuoden aikana.

On kaikkien etu korottaa lakon aloittamiskynnystä ja kieltää tukilakkoilu

2011-01-07T19:11:00.001+02:00

”Oltais kavereita” –jutussaan (Suomen Kuvalehti 17.12.2010) toimittaja Leena Sharma nostaa esille kysymyksen lakko-oikeudesta; lukijoita houkutellaan lainaamalla mustalla kansanedustaja Mika Lintilää: ”Lakko-oikeus on kuin sananvapaus, siihen ei pidä puuttua”.

Sananvapaus ei ole vapaa, vaan sen käytöllä on pelisääntönsä. Samaa tulisi soveltaa lakko-oikeuteen.

Lakko-oikeuden rajoittamisessa ei ainoa vaihtoehto ole suinkaan lakkojen täyskielto, kuten toimittajan juttu antaa ymmärtää. Meillä poliittinen lakkoilu ja tukilakkoilu ovat tunnetusti sallittuja, mutta EU:n vanhoista jäsenmaista näin ei ole Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa (DICE- tietokanta, vuosi 2004, CESifo, München). USA kielsi tukilakkoilun ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen.

Todellisen poliittisen lakon järjestäminen ei vaadi ay-liikettä kuten läpi Baltian ulottunut ihmisketju osoitti.

Iso-Britanniassa lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen, jossa aloituksen tulee saavuttaa määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ay-johtajien suuren egon vuoksi.

Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan.

Näin ei ole käynyt. Keskimääräinen työn tuottavuus on noussut siksi, että palkkojen asetanta tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja. Se taas kasvattaa erityisesti nuorten ja vanhojen työntekijöiden työttömyyttä, mutta ei ay-toimitsijoiden.

Miksi yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana?

Tukilakkoilusta myös aikaisemmin; ks.
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan?
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus

JK. Painovapaus toteutui Ruotsissa ja Suomessa ensimmäistä kertaa nk. vapauden aikana erityisesti Anders Chydeniuksen kirjoittelun ja poliittisen toiminnan ansiosta.

Vaje, tilasto, …?

2011-01-07T09:18:00.001+02:00

Helsingin Sanomat, tietysti! Sisällöltään ylittämättömän sekavassa uutisanalyysissa ”Onko talouskasvusta julkisen talouden vajeen pelastajaksi?”, Helsingin Sanomat 7.1.2011, politiikan toimittaja Pia Elonen sotkee käyttämänsä käsitteet kuten suhdannesyklistä riippuvan julkisen sektorin lyhyen aikajänteen vajeen ja valtiovarainministeriön sepitteellisen julkisen talouden vajeen pitkän aikavälin kasvutrendillä 2015 – 2060 sekä julkisten menojen nimellisen ja reaalisen kasvuvauhdin.

Hän väittää: ”Viime vuosikymmeninä julkiset menot ovat paisuneet keskimäärin 4,8 prosenttia vuodessa - paljon talouskasvua nopeammin siis”.

Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoluvut kertovat kuitenkin täysin toista. Julkiset kulutus- ja investointimenot olivat 25 prosenttia BKT:sta sekä vuonna 1987, jolloin Holkerin ”hallittu rakennemuutos” ja ”verotus kevenee” –hallitus aloitti toimintansa, että vuonna 2008. Molempina vuosina kansantalouden tuotanto vastasi osapuilleen sen potentiaalista tuotantoa, ja sekä julkinen sektori että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa. Julkiset menot eivät siis ole kasvaneet muuta kansantaloutta nopeammin menneinä vuosikymmeninä.

Kun tarkastellaan julkisen sektorin keräämät verot ja veronluonteiset maksut nettona julkisen sektorin muille sektoreille maksamista tulonsiirroista ja tukipalkkioista eli nettoveroastetta, se on itse asiassa hieman noussut ollen 19,6 prosenttia vuonna 1987 ja 21,7 prosenttia vuonna 2008. Vertailua ei tietenkään pidä suorittaa suhdannesyklin pohjavuoteen 2009. Siis julkisen sektorin tulot ovat paisuneet viime vuosikymmeninä hieman muuta taloutta nopeammin, mikä sekin johtuu siitä, että tänä aikana myös sekä kunnat että valtio ovat ryhtyneet rahastoimaan tulevia eläkemenojansa varten yksityisten työeläkelaitosten tavoin.

Menneinä vuosikymmeninä Helsingin Sanomat keskittyi jalostamaan ammattiyhdistysliikkeen muistioita ja toimitsijoiden kanssa käytyjä lounaskeskusteluja uutisiksi ja poliittisiksi avauksiksi. Nyt se on haistanut, että vallan vuorovesi on siirtymässä valtiovarainministeriön byrokratialle.

Miksi lehdistöllä on tarve myötäillä nimenomaan ulkoparlamentaarisia vallanpesäkkeitä? Ja rinnastamalla asioita, jotka eivät kuvaa samaa asiaa, tai toistamalla iskulauseen omaisena jotakin, jota tosiasiat eivät tue!

On kolme asiaa joita vastaan ei kannata taistella; ks. Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma 15.12.2010.

Suurimmat populistit

2010-12-28T14:35:00.001+02:00

”Populismin monet kasvot” HS-vieraskynässä 28.12.10 Evan johtaja Matti Apunen, Aamulehden entinen päätoimittaja, pitää populismina kaikkea poliittista irrottelua ja sellaiseksi kuvittelemaansa, paitsi unohtaa suurimmat populistit, valtaan nousseet vallassa olijat; Evan eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimistohan toimii joko vallassa olijoiden tai valtaan pyrkivien ajatuspajana.

Kaikki vähintään kolmekymppiset muistavat, kuinka Esko Aho nousi valtaan lupaamalla kansalle muutakin kuin pääministeri Holkerin suosittelemaa silakkaa. Ja toden totta, kärsimme hänen hallituksensa rahanjaosta vieläkin! Paradoksaalista siinä tosin on se, että edeltävä Holkerin hallitus laati rahanjakolait eräänlaisiksi menomiinoiksi tulevalle hallitukselle, mutta Ahon hallitus sai sen sijaan maineen valtion menojen suurleikkaajana yrittäessään purkaa rahanjuoksutuslakeja tai myöhentää niiden voimaantuloa. Toinen paradoksi on se, että tilastoista on vaikea havaita mitään julkisten menojen pysyviä leikkauksia kun vertailukaudeksi asetetaan vuodet 1985 -1987, jolloin sekä koko julkisen sektorin budjetti että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa ja kansantalouden kasvu vastasi potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia. Tällaiseen tulokseen tulin 2002 valmistaessani esitelmää ”Hyvinvointipalvelut ja kuntien talousahdinko” Tampereen kesäyliopiston Kansan Talousseminaariin; ks. Mätäkuun markkinat -pamfletin 9. luku, Lamamyyttejä, joka analysoi Ahon hallituksen aikaisen talouspolitiikan väärinkäsityksiä mediassa yksityiskohtaisemmin.

Paavo Lipponen nousi valtaan lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Esimerkkejä työttömyyden puolittamisesta luvatussa ajassa löytyi maailmalta, joten vaalien aikaan Lipposen lupaus oli täysin realistinen. Populismiksi sen teki Lipposen hallitusten toteuttama vanhoillis-sos.komm –työmarkkina- ja sosiaalipolitiikka pyrkimällä turvaaman vanhat, täysin päinvastaista työmarkkinoiden tasapainoa tukevat kannusteet; ks. analyysiani Mätäkuun markkinat –pamfletin luvusta 5: Köyhyysloukku, työmarkkinat ja investoinnit.

Mutta ”leikkaukset” Lipposen hallitukselta sujuivat mainiosti, koska todellisuudessa ei tarvinnut leikata mitään, ainoastaan purkaa tulevaisuuteen siirrettyjä menomiinoja, ja koska leikkaaja oli nyt oikea hallitus; laskemalla eri vuosien menosäästöjä yhteen valtiovarainministeri Niinistö pääsikin useasti ylpeilemään kymmenien miljardien markkojen leikkauksilla, joita media ei vain tohtinut kutsua virtuaalileikkauksiksi.

Tuoreimman vallanvaihdon sai aikaan Jyrki Kataisen johtama Kokoomus ottamalla 2007 eduskuntavaalien loppukirin tasa-arvotupolla. Huonopuoli asiassa oli se, että kaikki katsoivat olevansa oikeutettuja samansuuruisiin palkkojen korotuksiin kuin Kataisen kohderyhmä: Suomi teki jälleen kerran sisäisen revalvaation, joutui kustannuskriisiin, kun maailmanmarkkinat alkoivat rangaista vientiämme hintojen pudotuksella, ulkoisella revalvaatiolla; ks. Mätäkuun markkinat, s. 155. Siksi kokonaistuotantomme putosi vuonna 2009 enemmän kuin kansainvälisen talouskriisin johdosta yhdessäkään pankkikriisin kokeneessa EU-maassa ja lähti kasvuun puoli vuotta myöhemmin kuin muualla.

Mutta Kataisen aikaansaama hallituksen vaihdos oli demokratian etu. Vain demokratiassa oppositio kykenee nousemaan valtaan ilman vallankaappausta.

Kuinka tunkkaista kansakuntamme henkevä talouskeskustelu olisikaan, jos kaikki puolueet edelleenkin olisivat yhtä sosialidemokraattisia kuin syksyllä 2006 tai eduskuntavaalien 2003 aikaan? Lipposen kauden hauskin keskustelutilanne taisi olla se, kun A-studio oli istuttanut Paperiliiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Jaakko Kianderin yhtä aikaa studioon. Jopa haastattelija tuskastui keskustelun ”säkenöintiin”, kaksi vanhaa demaria kun eivät saaneet eroa toisistaan, eivät edes käsitellessään paperiteollisuuden ”alakohtaisia ongelmia”.

Kaikki voivat voittaa verouudistuksessa!

2010-12-23T09:19:00.002+02:00

Sellaisen Suomi toteutti 1993 eriyttäessään verotuksessa henkilökohtaiset tulot verotettaviin pääomatuloihin, joita verotetaan suhteellisella verokannalla, progressiivisella asteikolla verotettavista ansiotuloista. Uudistus poisti useimmat aikaisemman verojärjestelmän aiheuttamista pääomien jakautumisen vääristymistä muuntamalla pääomatulojen verojärjestelmän kohti neutraalimpaa verotusta: investointeja ja niiden rahoitusratkaisuja ei enää tehty yksinomaan verotussyistä kuten aikaisemmassa järjestelmässä.

Kirjoitin asiasta laajan analyysin: Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth. Uudistuksen alkuun liittyi verottajan taholta ongelmia, mutta se oli välttämätön osa Suomen talouden kansainvälistä avautumista, osa sitä hyvyyden kierrettä, jossa kaikki osat toisiaan voimistaen johtivat pääoman käytön tehostumiseen.

Se näkyy ensisijaisesti vuoden 1993 jälkeen investointien BKT-osuuden putoamisena noin kymmenellä prosenttiyksiköllä, mutta silti BKT:n eli bruttokansantuotoksen reaalikasvu säilyi samalla tasolla kuin se oli ollut vuodesta 1960 lähtien. Tämän säästyneen kymmenen prosenttiyksikön pääomien tuhlauksen suomalaiset käyttivät 1. kulutukseensa, 2. säästivät vaihtotaseen ylijäämän muodossa, mutta myös 3. ostamaan kasvaneen osan työikäisistä työelämän ulkopuolelle.

Moralistinen media kiinnittääkin huomionsa jälkimmäisen henkilökohtaloihin, mutta jättää kahden ensimmäisen ilmiön ilosanoman kertomatta, eikä edes uskalla analysoida kolmannen ilmiön syviä syntyjä.

Media on valitettavasti omaksunut roolinsa toisaalta joko ammattiyhdistysliikkeen tai työnantajien viidentenä kolonnana valtiomahtien joukossa; ks. Mätäkuun markkinat -kirjani. Painotus on vain muuttunut nykyisen hallituksen aikana. Sosialidemokraattien pitäessä valtaa 25 prosentin kannatusosuudella - Britanniassa konservatiivit tarvitsivat Thatcherin aikana valtansa uusintaan sentään noin 36 prosentin kannatuksen parlamenttivaaleissa - ammattiyhdistysliikkeen tiedotuskonttoritoiminta oli etusijalla, hallituksen vaihtumisen 2007 jälkeen puolestaan elinkeinoelämän ja sitä lähellä olevien instituutioiden syöttämät synkkyydet, joista tosin osa, kuten työeläkejärjestelmämme ominaisuuksien johdonmukainen vääristely, tukee myös ammattiyhdistyseliitin valtaa.

Aamulehden pääkirjoitus 22.12.2010 oli keksinyt Hetemäen verotyöryhmän arvion lopuksi:
”Verouudistuksestakin tiedetään tässä vaiheessa vain se, että kaikki eivät voi voittaa. Pian nähdään, onko puolueilla vaalien alla kanttia kertoa se äänestäjille”, jonka Helsingin Sanomat välitti 23.12.10 lukijoilleen ”Muut lehdet”–osiossa.

Lainauksessa on mielenkiintoista perustelemattoman perusväitteen lisäksi se, että ”tiedetään” on passiivissa. Minua kiinnostaa aina se, kuka tietää ja miksi hän tietää sen yleisesti todeksi.

Osakeyhtiöverokantaa ei ole pakko laskea!

2010-12-22T09:18:00.000+02:00

Jos käyttöomaisuusinvestoinnit saisi heti vähentää täysimääräisesti verotettavasta tulosta ja jos luottokorot olisivat vähennyskelvottomia, mutta käyttöomaisuuden myynti luettaisiin samoin sataprosenttisesti verotettavaksi tuloksi, osakeyhtiöverokantaa ei tarvitsisi alentaa. Ehkä sitä voisi jopa nostaa. Investointi ei nauttisi välittömän poiston vuoksi mitään verotukea, koska sen kumoaisi käyttöomaisuusesineen myynnin täysi veronalaisuus; ks. veropoistot eivät tuota verotukea.

Leasing-rahoitusyhtiöitä verotettaisiin samoin.

Pankeille hyvitettäisiin asiakkaiden jo luottokoron vähennyskelvottomuuden muodossa maksama osakeyhtiövero, aivan kuin yhtiöveronhyvitysjärjestelmä toimi aikanaan. Pankkeja siis tosiasiassa verotettaisiin siitä marginaalista, jota ne ansaitsevat yli omien rahoituskustannustensa.

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi!

2010-12-22T08:10:00.000+02:00

Verokeitaiden käyttö konsernien rahoituksessa vähenisi huomattavasti, jos osakeyhtiöiden ulkomailta ottamien lainojen korot tehtäisiin Suomen verotuksessa vähennyskelvottomiksi, koska lähdeverojen periminen verokeitaisiin maksetuista koroista ei ole edennyt.

Korkojen kanavointi verokeitaiden kautta on vain yksi siirtohinnoittelun muodoista, joilla konsernit siirtävät verotettavaa tuloa Suomesta alhaisemman verokannan saarekkeisiin.

Tällöin valtiolla säilyisi etuoikeus maksaa korkonsa ulkomaille ilman lähdeveroa.

Osakeyhtiöiden verokantaa ollaan Hetemäen työryhmän esitysten nojalla laskemassa. Samassa yhteydessä olisi luonteva poistaa osakeyhtiöiden sekä kotimaahan että ulkomaille maksamien korkojen vähennyskelpoisuus.

Pankkeja ja luottolaitoksia ei tarvitsisi enää verottaa Suomessa kuin kotitalouksilta ja muilta kuin osakeyhtiömuotoisilta yrityksiltä saamistaan korkotuloista. Pitäisikö Hetemäen ryhmän jatkaa työtään?

Veropoistot eivät tuota verotukea

2010-12-20T13:00:00.004+02:00

Poliittiset kannanotot sisältävät toisinaan ajatuksen, että käyttöomaisuuspoistot pitäisi kieltää verotuksessa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen verotukiselvitys ei mennyt näin vasemmalle, mutta piti koneiden, laitteiden ja rakennusten poisto-oikeuksia eräänä yritysten suurimmista verotuista.

Selvityksen ajatus on, että vero-poistot ovat ylisuuria ja siksi lykkäävät veronmaksua oikeisiin teknis-taloudellisiin poistoihin nähden. Virkamiehet luonnollisesti tietävät oikeat yrityskohtaiset kulumista ja vanhenemista vastaavat poistot.

Suomen vero-poistojärjestelmä on nykyisin kuitenkin sellainen, että verolakien suunnittelijoiden ei tarvitse tietää oikeita yrityskohtaisia poistoja, mutta silti veropoistojen ja oikeiden poistoasteiden mahdolliset erot eivät tuota yritykselle mitään veroetua tai verorankaisua eivätkä vaikuta investoinnin rahoituskustannukseen.

Syy on koneiden ja laitteiden osalta menojäännöspoistossa - myyty käyttöomaisuus pienentää koko myyntihinnaltaan poistamatonta menojäännöstä – ja rakennusten osalta siinä, että myyntihinnan ja poistamattoman arvon positiivinen ero lisää yrityksen verotettavaa tuloa ja negatiivinen ero vähentää sitä. Käytettyjen koneiden ja laitteiden myynti synnyttää siis tulevaisuudessa oikeita poistoja pienempiä menojäännöspoistoja – ja rakennuksen myynti synnyttää suuremman realisointivoiton, jos veropoistot ovat olleet todellisia suurempia, tai vähennyskelpoisen realisointitappion, jos veropoistot ovat olleet todellisia pienemmät.

Nämä kaksi eri vaihetta käyttöomaisuusesineen verokohtelussa kumoavat nykyarvomielessä toisensa: jos toisessa vaiheessa syntyy veroetua, sen kumoaa jäljellejäävän vaiheen lisävero. Verotukityöryhmä on ottanut huomioon vain olettamansa veroedun.

Kaiken lisäksi bruttoinvestoinnin arvo (havaittavissa) vastaa joka verovuosi oikein markkinahinnoin lasketun - käyttöomaisuusesineiden hinnat saavat siis vaihdella - käyttöomaisuuden arvon muutoksen (ei havaittavissa) ja oikean teknis-taloudellisen poiston (ei havaittavissa) summaa, mutta toisaalta myös havaittavien veropoistojen ja käyttöomaisuuden havaittavissa olevan kirjanpidon poistamattoman menojäännöksen muutoksen summaa. Siis on olemassa rajoitus, joka takaa pidemmän päälle sen, että investoiva yritys ei saa mitään veroetua, olipa veropoistojärjestelmä mikä tahansa.

Edellä oleva on suomennettua tieteellistä tekstiä. Työskentelin aihepiirin parissa vuosina 1977 -1983; työpaperiversioita oli eripituisia, lopputulos Liiketaloudellinen Aikakauskirja 3/1984, ss. 264-302. Tulokset ovat hieman sulavammassa muodossa myös artikkelissa "On Project Specific Discount Rates. Tax, Depreciation and Inflation Effects", Liiketaloudellinen Aikakauskirja 1/1988.

Opetus? Älä luota virkamiehistä ja painostusjärjestöjen edustajista koottujen työryhmien raportteihin elleivät ne sisällä riippumattomien asiantuntijoiden arvioita ao. raportin laadusta.

Ks. myös aikaisempi

Verotukien uutisointi: STT teki sen

Todellisuus karkaa kestävyysvajelaskelmien lähtötilanteesta!

2010-12-19T08:55:00.000+02:00

Suomen eläkerahastoissa on varoja suhteessa BKT:en yhtä paljon kuin Saksalla on EMU-velkaa! Tilastokeskus julkisti perjantaina 17.12.2010 julkisen sektorin velkalukuja kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen lopussa.

Suomen koko EMU-velka kasvoi neljänneksen aikana hieman yli miljardilla ja oli 83,8 miljardia euroa eli alle 47 prosenttia tämän vuoden arvioidusta bruttokansantuotoksesta BKT:sta.

Julkisyhteisöjen EMU-velka

Valtio on suuri velkarahalla pelaava sijoittaja, hedge-fund. Markkina-arvoin laskettuna sen nettovarallisuus oli miinuksella 22 miljardia euroa per 30.9.2010: varat vajaa 62 mrd ja velat vajaa 84 mrd. Paikallishallinnon finanssivarat ylittivät niukasti sen velat. Sosiaaliturvarahastojen eli eläkerahastojen nettovarat olivat nousseet jo yli 132 miljardin euron, mutta bruttovarat yli 137 miljardin euron eli 76 prosenttiin BKT:sta.

Julkisyhteisöjen rahoitusvarat ja velat

Virtasuurein tarkasteltuna kaikkien julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä 7,0 prosenttia verrattaessa kausitasoittamatonta tietoa edellisen vuoden vastaavaan tietoon. Tuloista kasvoivat eniten tuotannon ja tuonnin verot, tuloverot, omaisuustulot sekä saadut sosiaaliturvamaksut. Julkisyhteisöjen menot kasvoivat vastaavasti 4,0 prosenttia. Menoista kasvoivat eniten välituotekäyttö, palkansaajakorvaukset sekä maksetut rahamääräiset sosiaalietuudet.

Julkisyhteisöjen tulot ja menot

Kun ennustajien BKT:n kasvuennusteet tälle vuodelle ovat keskimäärin korkeintaan 3,5 prosenttia, näemme, että julkisyhteisöjen tulojen kasvuherkkyys on ollut vuodessa kaksinkertainen BKT:n kasvuun nähden.

Kannattaisiko kestävyysvajeurakoijien sittenkin tarkistaa lähtötilanteen arviotaan, vaikka aivan kokeilun vuoksi? Sama koskee kommentoivia papukaijoja. Kokeiluhan kuuluu markkinatalouteen. Neuvostojärjestelmähän romahti juuri sen takia, että siellä kaikki oli suunniteltua.

Asiasta aikaisemmin:

Tosipelleilyä!

Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma

Miksi Suomen lainakorko ei ole alle Saksan?
ja siinä olevat linkit vanhempiin kirjoituksiini.

Irlanti EU:n kolmas, Suomi yhdeksäs!

2010-12-18T15:29:00.000+02:00

Ostovoimakorjattu bruttokansantuotos BKT henkeä kohti oli vuonna 2009 Luxemburgissa 271, kun koko EU:n keskiarvo normeerataan 100:ksi - euroalueen ollessa keskimäärin 109 - Irlannissa 127, Saksassa 116, Suomessa 113 ja Kreikassa 93. Ruotsi hakkasi tässä lajissa Suomen, mutta Viro jäi selvästi Kreikan taakse. Tilastoija on Eurostat, EU:n tilastovirasto; ks.

GDP per inhabitant in PPS

Irlannin lisäksi verokeitaita ylläpitävistä maista Hollanti on sijalla 2, Belgia 8, Yhdistynyt Kuningaskunta 10, Kypros 14, ja Malta sijalla 19 pisteluvussa 79. Verokeidasmaa Sveitsin pisteluku on 145 ja öljymaa Norjan 178. Islantikin voitti Suomen. Kannattaisko suomalaisten matkustella katselemassa vaurautta manner-Euroopassa eikä mennä rintapystyssä Vienaan tai Vologdaan?

Irlanti ja Saksa

2010-12-17T11:39:00.000+02:00

Moody's pudotti Irlannin luottoluokitusta viisi pykälää Baa1:en ja jätti Irlannin edelleen tarkkailuluokalle. Niinköhän Moody's uskoo Irlannin eilen raportoidun kasvupyrähdyksen varaslähdöksi, vai onko se yhtä myöhässä kuin Suomen talousennustajat elokuussa 1993 pohtiessaan paneelissa, miten kasvu saataisiin käyntiin, kun samanaikaisesti se oli jo käynnistynyt, mutta ei ollut vielä havaittavissa.
Ifo-instituutti puolestaan julkisti tänään Saksan yritysten luottamusindikaattorinsa, joka nousi ennätyskorkealle vastoin ennustajien odotuksia.

OECD:n verotilastot ilmestyneet

2010-12-17T07:14:00.001+02:00

Vuoteen 2009 ulottuvat verotilastot ilmestyivät eilen:

Taxation: Key Tables from OECD

Niistä käy ilmi Irlannin verotuksen keventyminen 2006-2009 vallan neljällä %-yksiköllä BKT:sta ja Kreikan kokonaisveroasteen lasku 3,2 prosenttiyksiöllä pelkästään vuonna 2009! Mutta myös se, että 12,5 prosentin verokannalla Irlanti kokosi vuonna 2009 enemmän yhtiöveroja, 2,8 prosenttia BKT:sta, kuin Suomi 26 prosentin verokannalla vain 2,0 prosenttia tai Saksa vain 1,3 prosenttia BKT:sta.
Näin eriarvoisesti maailma jakautuu. Microsoft maksaa osakeyhtiöveroa Irlantiin lehtitietojen mukaan noin yhden miljardin vuodessa.

Irlannin talous kasvuun!

2010-12-16T19:29:00.001+02:00

Eipä näytä suomalaisten lehtitalojen Internet-sivuja kiinnostaneen se, että Irlannin kolmannen neljänneksen talouskasvun ennakkoluvut tältä vuodelta ovat positiiviset ensimmäistä kertaa sitten 2007 viimeisen neljänneksen. Bruttokansantuotos GDP nousi edellisestä neljänneksestä 0,5 prosenttia ja bruttokansantulo GNP 1,1 prosenttia. Rakentaminen väheni eniten. Vientiylijäämää tuli ensimmäisen kerran vuoden 2003 jälkeen. Kotimainen kysyntä supistui julkisen kysynnän supistuessa hieman yksityistä kulutusta enemmän. Jos yksityinen varovaisuussäästäminen vähenee jatkossa, kasvu nopeutuu luonnollisesti.
Ks. Irlannin tilastoviraston tiedote.
Bruttokansantulo on BKT eli GDP korjattuna ulkomaille maksetuilla koroilla ja kotiutetuilla voitoilla. Irlannissa kotipaikkaa pitäviin yhtiöihin tuloutettiin ulkomailta nettomääräisesti voittoja ja korkoja enemmän kuin Irlannin valtion korkomaksut lisääntyivät edellisestä neljänneksestä ulkomaille. Siksi GNP:n kasvu oli GDP:n kasvua nopeampaa.

Tosipelleilyä!

2010-12-16T15:32:00.000+02:00

”Milloin tekemättä jättäminen voidaan katsoa teoksi” voi olla filosofisen väitöksen aihe, valtiovarainministeriön (VM) pöytään panemat tosiasiat pelleilyä, kuten VM:n raportti itsekin sanoo kestävyysvajelaskelmastaan; ks. eilinen kirjoitukseni. Mutta pikkujouluherkkuja on lisää.

Eläkemenot, sekä yksityiset työeläkkeet että valtion ja kuntien eläkkeet, ovat raportissa huipussaan 15,3 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT) vuonna 2030, jonka jälkeen ne alenevat. Kuitenkin työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvalaitokset ovat raportin Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, mukaan koko laskelman aikajänteen nettoluotonantajia eli ylijäämäisiä lisäten sijoituksiaan rahoitusmarkkinoille. Bruttoeläkevarojen lasketaan kasvavan - senkin jälkeen kun suuret ikäluokat ovat haudassa - suhteessa BKT:en vuoden 2008 57,1 prosentista 71,8 prosenttiin vuonna 2060.

Tilastokeskuksen Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidon mukaan jo 30.6.2010 sosiaaliturvarahastojen bruttovarat olivat 131,4 miljardia euroa eli 73 prosenttia tämän vuoden noin 180 miljardin BKT:sta!

Näin suuri tasoero lähtötilanteen luvuissa ei tietysti merkitse mitään Mätäkuun markkinoiden Suomessa, silloin kun tavoitellaan parempaa huomista - onhan tosi kyseessä.

Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma

2010-12-15T10:19:00.000+02:00

”…kehityskulku on luonnollisesti todellisuudessa mahdoton”, toteaa valtiovarainministeriön (VM) raportti Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, laskelmastaan (s. 47). Se päätyy asteittain kiihtyvään julkisen talouden alijäämän kasvuun vuoden 2015 jälkeen: päätevuonna 2060 alijäämä olisi jo noin 18 prosenttia ja julkinen bruttovelka noin 280 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT). Jos lopputulos on järjenvastainen, sama koskee luonnollisesti olettamuksia, joiden varaan laskelma rakentuu. VM soveltaa kahta kikkaa.

Oletus ”julkisten tulojen voidaan korkeintaan odottaa kasvavan samaa tahtia kuin kokonaistuotannon arvon” tuntuu viattomalta, mutta ratkaisee suhdannevaihteluista puhdistetun budjettierotuksen alijäämäiseksi, noin prosentiksi BKT:sta lähtötilanteessa vuonna 2015. Kuitenkin nimenomaan valtion tuloverojen eli ansiotuloveron, pääomatuloveron ja yhteisöveron tuotto romahti suhdannekäänteen toukokuun 2008 jälkeen paljon nopeammin kuin BKT laski. Myös suhdannesidonnaiset tulonsiirrot kasvoivat BKT:ta nopeammin. Siksi myös kansantalouden palautuessa takaisin kohti tuotantopotentiaaliaan valtion verotulojen kasvu tulee olemaan BKT:n kasvua huomattavasti nopeampaa ja suhdanteista riippuvien tulonsiirtojen väheneminen nopeampaa kuin BKT:n kasvu. Valtion budjettialijäämän sopeutumisessa on vain noin puolen vuoden viive reaalitalouden kasvuun nähden.

Julkinen sektori oli selvästi ylijäämäinen suhdannehuipussa 2007 ja ylijäämäinen vielä normaalivuonna 2008, joten potentiaalisen tuotannon tasolla se on edelleenkin ylijäämäinen, koska valtion tulo- ja tulonsiirtojen perusteille ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta tänä aikana. Siis jo VM:n laskelmien lähtötilanne vuonna 2015 on liian pessimistinen julkisen sektorin alijäämän osalta.

VM:n toinen kikka on panna julkisen velan reaalikoroksi suurempi luku kuin BKT:n reaalikasvuksi, jolloin luonnollisesti saadaan absurdi räjähtävä alijäämä pienelläkin lähtötilan alijäämällä, ja räjähtävä velkakanta.

Kenen tehtävä on suitsia VM:n joukkio? Eversti Sampo Ahto lainasi kerran sotahistoriallisella matkalla saksalaista filosofia: ”On kolme asiaa, joita vastaan ei kannata taistella: iskulauseet, byrokratia ja inhimillinen tyhmyys”.

Asiasta aikaisemmin:
Hämähäkit papukaijoina

Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan? ja siinä erityisesti lopussa olevat linkit.

Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan?

2010-12-12T12:34:00.000+02:00

Pudottaisiko tukilakkoilun kieltäminen Suomen valtionlainojen koron alle Saksan? Näinhän pitäisi käydä. Vuoden 2009 Suomen EMU-velan kanta oli lähes 30 prosenttiyksikköä alhaisempi BKT:sta kuin Saksan 73,4 prosenttia, Suomen julkinen EMU-alijäämä oli 2009 2,5 prosenttia ja Saksan 3,0 prosenttia BKT:sta Eurostatin tilastojen mukaan.

Mutta miksi maailmassa ei ole Japanin valtionlainakriisiä vaikka sen valtiot velat ovat yli 200 prosenttia BKT:sta? Syy on tietenkin siinä, että Japanissa on valtaisa yksityinen finanssivarallisuus, joka toimii valtion velan hiljaisena takuuna. Japanin valtiolla on siis potentiaalista verotusvoimaa, jota sen vain ei tarvitse käyttää yksityisen varallisuuden verottamiseksi.

Suomalaisten yksityinen varallisuus jää kansainvälisissä vertailuissa yleensä selvästi jälkeen muista pohjoismaista ja länsieurooppalaisista maista, mutta meillä on kollektivisoitua finanssivarallisuutta puolestaan kansainvälisesti suhteellisen paljon. Erityisesti verrattuna Saksaan, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat vain pieniä puskurirahastoja, Suomi keikkuu yleensä EMU-maista kakkossijalla Hollannin jälkeen. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan vuodelta 2005 Saksassa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot olivat vain 4 prosenttia BKT:sta, Suomen vastaavan oltua 66 prosenttia; kaikki eläkerahastot olivat silloin Saksassa 17 prosenttia BKT:sta, Suomessa 76 prosenttia.

Kaiken lisäksi markkina-arvoihin laskettuna Suomen valtion nettovelka finanssivarallisuuden jälkeen oli vain 22 miljardia euroa 30.6.2010 eli vain noin 12 prosenttia BKT:sta. Mutta valtiovarainministeriön byrokraatit hommaavat meille Euroopan komissiolta moitteet ennustaessaan EMU-alijäämärajan rikkomista!

Miksi siis Suomen valtionlainojen korko on Saksaa korkeampi? Koska Suomen talouteen liittyy korkeampi poliittinen riski, ei enää Neuvostoliiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että täällä ei ole ammattiyhdistysjohtajien suurta egoa kurissa pitävää työmarkkinalainsäädäntöä. Viennistä riippuvainen taloutemme voidaan halvaannuttaa nopeasti: yksi tärkeä vientisektori lakkoon ja sitä tukevat lailliset tukilakot muilla aloilla. Saksa elää myös viennistä, mutta ei salli tuki- eikä politikointilakkoilua; Ranska puolestaan on paljon Suomea enemmän palveluista elävä talous.

Tukilakkoilun kieltäminen viestisi joukkolainasijoittajille todellisesta poliittisesta vakaudesta eikä vain lumevakaudesta. Muuttamalla maamme markkinointistrategia lisäksi velkaongelmasta ja kestävyysvajeesta kärsivästä maasta tasaisesti vaurastuvan maan strategiaksi Suomen valtion lainojen korko pitäisi olla painettavissa pysyvästi alle Saksan korkotason. Pidemmän päälle säästö voisi olla puoliprosenttiyksikköä lainakannasta vastaten noin puolenprosenttiyksikön arvonlisäverokannan (ALV) alennusta; nykylainakannasta prosentti on noin 700 miljoonaa euroa eli 21 sadasosaa ALV:in tuotosta vuonna 2009.

Tukilakkoilun kieltämisen edut eivät suinkaan rajoittuisi valtionlainojen alentuvaan korkotasoon, vaan kaikki yrityksethän olisivat aikaisempaa valmiimpia investoimaan suomalaisiin työpaikkoihin, ei ainoastaan nyt jo Suomessa toimivat, vaan myös Suomea jatkuvasti analysoivat ulkomaiset yritykset. Mutta suuren egon omaavan kuvastin kuiskaa juuri niin kuin sille kerrotaan.

Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus

Mikä valtionvelka?

Valtion akuutin velkaongelman merkityksettömyys

Lannan levitystä

Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu

Jopa valtio velkaantui!

2010-12-10T11:26:00.000+02:00

Marraskuussa 2010 kasvoi valtion velka Valtiokonttorin Treasury Finland raportoimana vallan kolme miljardia. Kun samaan aikaan likvidikassa pieneni miljardilla, valtio velkaantui nettomääräisesti lisää neljällä miljardilla. Menivätköhän tässä jo veronpalautusrahat pankeille?

Miksi tukilakkoilua ei kommentoida?

2010-12-09T09:06:00.000+02:00

Aamun paikallislehdessäkään ei ollut toimittajan näkökulma-palstaa lentoemojen ja stuerttien lakosta ja tukilakoista. Yleensähän toimittajat ovat nykytyylin mukaan varsin kärkkäitä käyttämään ilmaisuvapauttaan tosiasioita oikovine fakta-osioineen. Varsinaisessa kommenttipalstassa voi käyttääkin toimittajan itse keksimiä tai toimittajakerholla todeksi kuviteltuja sanakäänteitä; ks. kirjassani Mätäkuun markkinat, luku 3 ”Totuuden muovailtavuus?” ja 7 ”Älyllinen epärehellisyys toimituksissa”; ks. myös Virkkunen lähtee: silloin kun lehti kirjoittelullaan ajaa parempaa huomista, sen ei tarvitse oikaista kaikkia virheellisiä yksityiskohtia.

Eilen 8.12.2010 sentään Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Finnairin työriita uhkaa levitä käsistä” kommentoi tilannetta, mutta sekin neuvoi vain ”välttämään uhittelua ja kovia puheita”. Lehti moitti Finnairin toimitusjohtajan näyttäneen ”julkisuudessa vain yhdet kasvot: hän on antanut rajuja ja provosoivia lausuntoja” ja lakkoyhdistyksen puheenjohtaja ”ei liioin ole profiloitunut harkittujen lausuntojen antajana”.

Lehden käsitys, että ongelma voidaan ratkaista lausuntojen sanamuotoa muuntamalla, on harvinaisen naiivi. Eikö tukilakkoilun laillisuutta ole tarve kumota, jotta tällaiset tilanteet eivät toistuisi jatkuvasti? Eikö yleensä ole tarve purkaa koko yleissitovan työehtosopimuksen käsitettä? Eikö ole tarve poistaa kaikkia niitä yhteiskunnan taloudellisia tukia, jotka pönkittävät ammattiyhdistysten neuvotteluvoimaa harjoittaa omanvoitonpyyntöä (rent seeking) muiden työntekijöiden ja kuluttajien kustannuksella?

Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus

Kova kovaa vastaan

Paljonko bloggaamisella tienaa?

2010-12-08T17:57:00.000+02:00

Tarkistin juuri tilille kertyneeksi summaksi 18,16 euroa maaliskuun lopusta 2008 lähtien, jolloin rupesin ottamaan mainoksia sivulle. Ilman niitä koko sivustoni eivät olisi näkyneet Googlen hauissa.

Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus

2010-12-07T07:37:00.001+02:00

Paavo Lipponen nousi pääministeriksi luvattuaan puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Populismia tai ei, mutta vuosien 1975 - 1978 nollakasvukokeilun, jota kansa kutsui lamaksi, synnyttämän työttömyyden puolittaminen vei 11 – 12 vuotta, riippuen vertailuajankohdista. Sen jälkeen työhön osallistumisen kannusteita heikennettiin: työttömyyseläkeputki tuli 1980-luvun puolivälissä; ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen maksuaikaa pidennettiin kahteen vuoteen 1989; paisutettiin työministeriön varoja ostaa työmarkkinoilta työntekijöitä koulutusohjelmiin pelkästään ansiosidonnaisjaksojen uusimiseksi; toimeentulotuen normitasoja korotettiin reaalisesti; jne.

Ovatkohan tukilakkoilu ja poliittinen lakkoilu olleet Suomessa aina laillisia vai onko ilmiö syntynyt nk. hyvinvointivaltion kyljessä muuttuneen työlakien tulkinnan kanssa? ”Mielenilmaisut eivät ole laittomia lakkoja, ainoastaan voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvat lakot”. Suurin piirtein näin totesi työoikeuden professori televisiohaastattelussa sen jälkeen, kun ahtaajat eivät perjantaina tehneetkään töitä alkuviikosta solmitun työehtosopimuksen jälkeen.

Myös työn taloustieteilijät korostavat usein, että työehtosopimuksilla työnantajat ostavat työrauhaa. Heillä on siten perusolettamuksena se, että tullessaan töihin yritykseen työntekijällä on oikeus mieltymyksensä mukaan tehdä wälläreitä.

Miksi yksikään yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana? Kauttakulkuliikenteenkin työpaikat ollaan menettämässä lopulta Venäjälle. Suomella on reservissä puolimiljoonaa työntekijää; ks. Mätäkuun markkinat ss. 48-49 ja Kova kovaa vastaan.

Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan. Palkanasetantavoimallaan ay-liike tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja, mikä tietysti nostaa keskimääräistä työn tuottavuutta. Suomalainen työn taloustieteilijä ymmärtää tämän, mutta ei sano sitä julkisesti.

Euroopan Unionin jäsenmaista poliittinen ja tukilakkoilu eivät ole sallittua Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa, mutta vanhan (2004, ei kaikkia EU-maita) lähteeni mukaan sallittua Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ruotsissa, loppujen silloisista jäsenmaista sijoittuessa välimaastoon; siis työmarkkinalakien puolesta Suomi on jo valmiiksi euroalueen nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisimaiden joukossa.

Franklin D. Rooseveltin ”New Deal” –sokaistunut USA haivutti idealisminsa lopulta nopeasti ja kielsi tukilakkoilun (secondary picketing) ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen. Historioitsija Markku Ruotsilan kirjan Churchill ja Suomi (Otava 2002) mukaan Roosevelt uskoi USA:n ja Neuvostoliiton talousjärjestelmien lähestyvän toisiaan; siksi hän jätti Suomen Neuvostoliiton valvontakomission hoteihin syksyllä 1944.

Iso-Britanniassa yksi Thatcherin aikaansaannoksista oli se, että lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen ja saada siinä määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ammattiyhdistysjohtajien suuren egon vuoksi.

Ylen TV1:n Ykkösaamussa 4.12.2010 haastateltu SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin ihmettelee jatkuvien riitojen työmarkkinoita ja kaipaa uutta konseptia Suomen Tietotoimiston mukaan.

Ihalaisen harteillahan Lipponenkin hallitsi. Kun poliitikot ja ay-johtajat kaipaavat yrityksiltä yhteiskuntavastuuta, olisiko heidän lopulta aika tehdä thatcherit?

Lawfulness of Strikes and Lock-outs, about 2004 (lisätty 9.12.10)

Vaihtuuko valtiovarainministerien vaakunaeläin?

2010-12-06T17:52:00.001+02:00

Mistähän oppositiopoliitikkomme kuvittelivat tuoreen rahan tulevan Irlannin ja muiden euroalueen ongelmamaiden vanhojen velkojen uusintaan ja uusien alijäämien rahoittamiseksi, kun he kuuluttivat Irlannin valtion takaamisvaltuuksien eduskuntakäsittelyn yhteydessä tarvetta saada Irlantia ja irlantilaisia pankkeja rahoittaneet sijoittajat, pankit ja niiden omistajat kantamaan vastuunsa eli hyväksymään tappioita jo tekemistään sijoituksista osana uusien luottojen myöntämistä?

Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.

Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.

Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.

Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.

Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.

Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.

Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.

Sellainen lehti kuin lukijatkin

2010-12-05T13:05:00.000+02:00

”Köyhyys lisääntyy Suomessa”, otsikoi Helsingin Sanomat (HS) 31.7.2010 valtion vuoden 2011 budjettiehdotusta käsittelevän sivunsa A5. Otsikko perustuu ennusteeseen: köyhyysaste tulee valtiovarainministeriön mukaan olemaan ”tänä vuonna 13,1 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 13,2 prosenttiin”. Yli kuuden palstan otsikkoa kahta eri vuotta koskevien köyhyysennusteiden pienimmästä mahdollisesta muutoksesta voi pitää innovatiivisena, tilastomies taas osoituksena toimittajakoulujen täydellisestä ymmärtämättömyydestä sellaisia käsitteitä kuin luottamusväli tai pyöristysvirhe kohtaan.

Näennäisestä todellisuuspohjastaan huolimatta uutisesta kuitenkin tulee mätäkuun juttu, kun miettii HS:n antaman köyhyysasteen määritelmää tarkemmin: ”Köyhyysaste tarkoittaa sitä osuutta suomalaisista, joilla on käytettävissään vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta eli keskimmäisestä tulosta”. Siis valtiovarainministeriön tulee tietää väestön tulojakauman muoto tarkalleen sekä tänä että ensi vuonna: paljonko keskimmäisen tulo tulee muuttumaan ja kuinka väestö on jakautunut sen alapuolelle kumpanakin vuonna.

Tulojakaumathan eivät missään maassa eivätkä milloinkaan ole noudattaneet normaalijakaumaa, Gaussin kellokäyrää. Siksi tarkan ennusteen teko luonnistuu vain keskussuunnittelijoilta, jotka määritelmän mukaan tietävät tulevaisuuden tarkasti.

Pääotsikon yläpuolen teksti ”Toimeentulotuen varassa elää ensi vuonna 400000 suomalaista” jättää kertomatta sen, että pelkästään toimeentulotuen varassa ei Suomessa elä kukaan, vaan saa vähintäänkin asumistukea. Pääministeri Kekkosen Suomessa köyhien piti tehdä töitä pienestä alkaen; Kiviniemen Suomessa köyhä elää muutoinkin.

”Sellainen lehti kuin lukijatkin”, sanoisi entinen luokanvalvojani.

Epä-älyllistä politikointia osa-aikaeläkkeillä

2010-12-01T09:47:00.007+02:00

Osa-aikaeläkkeiden tulkintaongelma poistuisi vakuutusmatemaattisesti rehdissä järjestelmässä, kuten myös valitun eläkkeelle jäämisiän pitäminen ongelmana. Mutta jostain syystä toimitukset julkaisevat mieluummin tosiasioihin perustumattomia kannanottoja asiantuntija-arvioina kuin sellaisia, joiden faktapohja ja niihin nojaava päättely olisi lukijoiden tarkistettavissa.

Kaiken tieteellisen kirjoittamisen, silloinkin kun se kohdistuu suurelle yleisölle, kantava periaate on kirjoittaa siten, että kirjoitusten sisältämät päätelmät ovat muiden replikoitavissa, toistettavissa. Vain tällöin keskustelu etenee, muutoinhan se junnaa ojan ja allikon välissä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman kirjoittaa Helsingin Sanomien vieraskynässä 29.11.2010 ”Keskusjärjestöt saisivat jälleen aktivoitua” lähinnä työaikakysymyksistä, että ikääntyvien työntekijöiden lyhennetty työviikko voi olla joissakin työajan joustotilanteissa hyvä ratkaisu, mutta sivaltaa sitten: ”samaa ei voi sanoa nykyisestä osa-aikaeläkkeestä, joka käytännössä tarkoittaa vapaa-ajan subventointia muiden veronmaksajien kustannuksella”. Lainausmerkeissä olevan kohdan toimitus on lisäksi erottanut mustalla ladotuksi houkutustekstiksi, mutta minulle taloustieteilijänä se on täysin käsittämätön. Tohtorimiehenä Korkmanin tulisi esittää jonkinlainen perustelu väitteensä tueksi, jotta lukija voi yrittää varmistua ajatuskulun oikeellisuudesta; lukijan tehtävä ei ole arvailla Korkmanin päättelyä.

Jos pakollinen työeläkejärjestelmä olisi kaikilta osiltaan vakuutettujen kannalta vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair), sen paremmin osa-aikaeläkkeessä kuin vakuutetun valitsemassa eläkkeelle jäämisiässä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskee Korkmanin mainitsemaa elinajanodotteen vaikutusta eläkkeen suuruuteen ja eläkkeelle jäämisikään.

Vakuutusmatemaattinen rehtiys tarkoittaa sitä, että maksettujen eläkevakuutusmaksujen ja saavutettavien eläke-etujen nykyarvot ovat yhtä suuret työuran alussa. Rahoitusteoriassa käsite tunnetaan investoinnin nettonykyarvona yhtä kuin nolla eli kun investoinnin ”sisäinen” korko, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin vaatimien menojen nykyarvo, vastaa investoinnin tarvitseman rahoituksen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla. Vedonlyönnin teoriassa järjestelmää kutsutaan pelaajien kannalta rehdiksi, jos vedonlyönnin järjestäjä jakaa panokset kokonaan voittoina eikä vie itse mitään välistä.

Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Sen paremmin Eläketurvakeskus (ETK), ETLA kuin sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkevakuutus olisi nuoren - tai työuran pidennystä vuodella miettivän vanhan - työntekijän kannalta rehti sijoitus.

Onko olemassa yhtäkään tahoa, joka voisi asiassa aktivoitua?

Maabrändinä Ollila?

2010-11-30T08:27:00.000+02:00

”Kylmä ja pimeä” on Suomi-kuva, johon törmään useimmiten. Sitä, että pysyvän lumen tulon jälkeen Suomessa on valoisampaa kuin Englannissa tai Ranskassa, englantilaisen tai ranskalaisen on mahdoton käsittää; Helsinki on kylmin paikkakunta päivittäisissä säätiedoissa melkein aina ja keskilämpötilavertailuissa aina.

Ulkoministeri Stubbin vuonna 2008 asettaman maabrändivaltuuskunnan raportin tiedotteesta ei käy selville se, miten työryhmän hahmottelema luomuruokaan, juomakelpoiseen järviveteen, kouluviihtyvyyden edistämiseen ja rauhansovitteluun perustuva Suomi-strategia voittaa kylmyyden ja pimeyden. Siksi varsinaista raporttiakaan ei kannata tulostaa etsiäkseen, onko asia haudattu jonnekin sen lukuisista yksityiskohdista.

Kylmyys ja pimeys ovat luonnollisesti Suomen heikkouksia, kun taas työryhmä haluaa Suomen vahvistavan vahvuuksiaan. Ulkoministeriön tiedote: ”Suomi-kuvan on pohjauduttava todellisiin, olemassa oleviin vahvuuksiin”, valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila sanoi; "Suomi-kuva ei kehity kampanjoilla, vaan todellisilla teoilla. Parantamalla maailmaa teemme myös Suomesta paremman maan asua ja tehdä työtä.”

Todellakin, ” parantaa maailmaa”, jotta Suomi-strategia ”saa maailman kääntymään puoleemme entistä useammin ja tehokkaammin”. 1970-luvun alun ylioppilasjohtajana Ollila on parantumaton maailmanparantaja neljä vuosikymmentä myöhemminkin.

”Kerran porilainen, aina porilainen”, sanottiin Porin Prikaatissa. 40 vuotta sitten alokkaita aivopestiin vaivihkaa, että Porin Prikaati on pysyvämpi instituutio kuin tasavallan presidentti, koska prikaatin varsinainen kunniamarssi, Porilaisten marssi, on lainassa tasavallan presidentille. Tulevaisuus näyttää, muuttuuko tasavallan presidentti tarpeettomaksi EU-Suomessa. Ehkä nopeammin tapahtuu vain se, mikä alkoi jo Koiviston presidenttiyden alussa: Porilaisten marssi soi harvemmin ja harvemmin; siksi jonain päivänä virkamiestyöryhmä palauttaa marssin alkuperäiselle paikalleen.

Se, että Suomi kuuluu nyt poliittisesti Eurooppaan, on eittämätön vahvuus, joka monessa tilanteessa kompensoi kylmyyden ja pimeyden. Mutta tunnetaanko poliittiset johtajamme Euroopassa tai maailmalla?

USA:ssa on vastaava ongelma: kukaan ei tahdo muistaa yhtäkään senaattoria, joka tulee tai olisi tullut Idahosta, Mainesta tai Dakotoista, vaikka kullakin osavaltiolla on aina kaksi senaattoria Washingtonissa. Pienen EU-maan poliittisen johtajan on tehtävä jotakin koko Euroopan tai maailman hyväksi edistääkseen maansa tunnettavuutta. Lausuntoja antavia poliitikkoja maailma on täynnä; vain todelliset teot kehittävät Suomi-kuvaa, kuten Ollila todellisena tekijänä filosofoi; Olli Rehnkin on mahtavan komissaarialun jälkeen kuihtumassa kahden rivin lausunnonantajaksi kansainvälisten uutistoimistojen välittämissä pitkissä arvioinneissa - jonnekin sinne loppupuolelle.

Tulisiko Ahtisaari-päivistä maailmalla suuren yleisön keskuudessa yhtään tunnetummat kuin Millennium -palkinnosta? Entä jos rahalla palkittaisiinkin NJK-Regatan voittaja? Helsinkihän on merellisempi kaupunki kuin Venetsia! Vai kykenisikö Ollila tasavallan presidenttinä nostamaan Ahtisaari-päivät maailman tietoisuuteen?

Onko Millennium -teknologiapalkinto edes insinöörien ja keksijöiden keskuudessa yhtä tunnettu kuin Sibelius tai nykyajan mainiot kapellimestarimme ja oopperalaulajamme ovat klassisessa musiikissa?

Se, että suomalaiset pääsevät kansainväliselle huipulle mahdollisimman monella rintamalla, edistää Suomi-kuvaa. Pitää jatkuvasti kuulua maailmalla voittajiin; viidennet sijat eivät riitä eivätkä edes satunnaiset mitalisijat. Pitää myös olla maailman medioissa arvostetumpi kuin kotimaassa; näinhän oli Ahtisaaren laita 1990-luvun lopussa.

Mikä valtionvelka?

2010-11-23T19:03:00.000+02:00

Papukaijajournalistit toistelevat valtion eri velkalukuja kertomatta täsmällisesti, minkä rodun ”Vilkkilän kissasta” on kyse. Yksi käyttää koko julkisen sektorin EMU-velkaa, toinen vain valtion EMU-velkaa, kolmas Valtiokonttorin hoitamaa velkaa, neljäs bruttomääräistä lisävelkaa ilman valtionvelan kuoletuksia, viides väittää budjetissa ennustettua lisävelanottoa jo toteutuneeksi, jne.

Kenen tahansa on ilmeisen vaikea perehtyä tarkkoihin käsitteisiin ja toisinaan tuntuu siltä, että lukijat, kuulijat ja toimittajat ovat nimenomaan tyytyväisiä valtion ja kuntien velkaantumisongelman paisutteluun: yksi tavoittelee sitä, että suurituloisia verotettaisiin rankemmin, toinen taas sitä, että tulonsiirtojen ja julkisten menojen lisäyspaineet eivät kasvaisi. – Ja kansanedustuslaitos on kansa pienoiskoossa!

Itse olen seurannut kirjoituksissani Valtiokonttorin hoitamaa nimellismääräistä velkaa ja nimellismääräisen velan lisäystä. Jälkimmäisen olen lisäksi korjannut valtion kassavarojen muutoksella. Valtiokonttorin velkalukujakin on useita. Tällä hetkellä merkittävää on valtion lainakannan markkina-arvon ero sen nimellismäärästä; lainojen kiinteiden kuponkikorkojen ollessa markkinakorkojen yläpuolella (alapuolella) sijoittajien kannattaa maksaa lainoista niiden nimellistä velkamäärää enemmän (vähemmän).

Kuinka suuria eroja eri luvuissa on? Täydellisimmät luvut ovat Tilastokeskuksen tuottamia ja vertailukelpoisia EU:n tilastoviranomaisen, Eurostatin, jäsenmaiden välillä.

Julkisyhteisöjen eli valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen (mukana pakollinen yksityisen sektorin työeläkevakuutus) EMU-velka oli 82,6 miljardia euroa 30.6.2010, siitä valtion 74,9 mrd, paikallishallinnon 11,6 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 0,0 mrd. Valtion ja kuntien keskinäisten velkojen ja saatavien eliminoinnin vuoksi kokonaisvelka on osien summaa pienempi, siis EMU-velka on konsolidoitu kuin konsernitaseessa. EMU-velka on kirjattu nimellismääräänsä.

Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidossa varat, velat ja nettorahoitusvarallisuus tilastoidaan myös markkina-arvoihin ilman konsolidointia: 30.6.2010 valtion velka oli 81,7 mrd euroa, paikallishallinnon 21,0 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 4,9 mrd eli yhteensä 107,6 mrd. Valtion rahoitusvarallisuuden markkina-arvo, jossa on mukana kassavarojen ja pörssisijoitusten lisäksi valtion myöntämät lainat, oli puolestaan niin mittava, että valtion nettorahoitusvarallisuus oli vain 22,0 mrd miinuksella; vuoden 2007 lopussa se oli jopa 2,8 mrd plussalla; valtio onkin itse asiassa valtaisa hedge-rahasto! Kuntienkin rahoitusvarat ylittivät niiden velat 1,0 miljardilla! Sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarallisuus oli 126,5 miljardia euroa 30.6.2010.

Valtiokonttorin Rahoitustoimialan hoitaman valtionvelan nimellismäärä oli 69.8 miljardia euroa 30.6.2010. Ero EMU-velkaan muodostuu Finnvera Oy:n lainanotosta valtion riskillä ja joistakin rahastoista.

Kokonaan toisen kirjoituksen arvoinen olisi käydä läpi eri virtasuureet: korkomenot bruttona ja nettona ja nettolainanotto. Lisäongelmansa on myös valtion myöntämät takaukset, velkojahan nekin ovat. Onneksi tappiota tekevien tai huonosti kannattavien valtionyhtiöiden jatkuvista pääomittamisista on päästy eroon.

Välittömän verotuksen painopisteen muutos

2010-11-20T08:26:00.000+02:00

Eilen mainitsin Suomessa vuosina 1987 - 2007 tapahtuneesta välittömän eli tulo- ja varallisuusverotuksen painopisteen muutoksesta työtuloista pääomatulojen verotukseen; ks. Köyhimmät vai itselliset?. Itse asiassa pääoman tuoton verot suhteessa bruttokansantuotokseen (BKT) ovat nelinkertaistuneet tänä aikana, kun myös kiinteistöveron tuotto 0,5 prosenttia BKT:sta otetaan huomioon; ks. viitattua konferenssiesitelmääni vuodelta 2008

Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth

jossa laskelmat ja tilastoviitteet on selitetty tarkemmin. Asunto- ja opintolainojen, vuonna 1987 myös kulutusluottojen, korkovähennysten aiheuttama verotulojen menetys on vähennetty pääoman tuoton verojen BKT-prosenttiosuudesta.

Muistio vastaa myös kysymykseen, keiden tuloverotus on tänä aikana keventynyt? Verohallinnon Verotilaston eli entisen verojen maksuunpanotilaston mukaan kahden alhaisimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on vuosina 1995 – 2007 pysynyt ennallaan alle yhtenä prosenttina, mutta sekä kahden keskimmäisen tuloviidenneksen että korkeimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on alentunut noin neljänneksellä.

Köyhimmät vai itselliset?

2010-11-19T08:04:00.000+02:00

”Suuri osa kansan köyhimmästä viidenneksestä aikoo äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia”, tietää professori Risto Heiskala vieraskynässä HS 15.11.2010. Hän ei kuitenkaan anna mitään viitettä, että tieto perustuisi johonkin mielipidekyselyyn. Koko artikkeli näyttää enemmänkin perustuvan professorin omaan mielikuvitukseen parin viime vuosikymmenen aikana rattailta pudotetusta kansan viidenneksestä.

Hän esimerkiksi väittää, että ”pääomatulojen verotusta on samaan aikaan tuntuvasti kevennetty”. Kokoamani tosiasiat osoittavat aivan toista konferenssiesitelmässä, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi (VATT-muistioita 82, 2008). Vuonna 1987 osakeyhtiöveron ja pääomatulojen veron osuus bruttokansantuotoksesta (BKT), nettona korkovähennysten veromenetyksistä, oli vain 1,4 prosenttia, mutta ne olivat nousseet vuonna 2007 5,1 prosenttiin. Vastaava prosenttisosuus oli 2,5 vuonna 1995, jolloin nykyinen eriytetty tuloverotus toimi jo kolmatta vuotta. Itse asiassa Suomi siirsi välittömän verotuksen painotusta merkittävästi pääomatulojen verotukseen, koska ansiotulojen BKT-osuus putosi melkein viisi prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin vuodesta 1987 vuoteen 2007.

Heiskalan ”valtion velanmaksuinnossa … päätöksentekijät eivät välitä köyhimmästä viidenneksestä” vihjaa, että valtion lisälainanotto ja sen jakaminen köyhimmälle viidennekselle olisi ollut viisasta. Äänestäjien liikkumisessa perussuomalaisten kannattajiksi on tuskin kyse siitä, että he kaipaisivat valtionlainojen korkoraippaa Suomeenkin.

Pääkaupunkiseudun ja maakuntien lehdistä, Internetistä ja korvakuulolta on välittynyt aivan toisenlainen liikehdintä. Kyseessä eivät ole etuoikeutettujen ryhmät, jotka kansalaisjärjestöiksi naamioituneina rettelöivät Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin kaduilla. Kyse on osaksi rälssitetyn työn etujen vartijoiden köyhyysloukkuun ajamista, mutta he eivät ainakaan alkuvuosina kuulu kansan köyhimpään viidennekseen. Merkittävämmän osan muodostanevat nykyajan itselliset, jotka työntekijöinä, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä hankkivat tai ovat itse hankkineet elantonsa työllistäen ehkä myös muita.

Liikehdinnässä on kyse Tuntemattoman Suomen keinosta vaikuttaa politiikkaan vaihtamalla hallituksen koostumusta. Kuinka tunkkainen kuluva vaalikausi olisikaan ollut henkisesti, jos vanha hallitus olisi jatkanut viime eduskuntavaalien jälkeen!

Eläkkeiden rahastointiaste teennäisen alhainen

2010-11-10T08:17:00.003+02:00

Entinen vakuutusylijohtaja, professori Tarmo Pukkila valaisi Helsingin Sanomissa 9.11.2010 seikkaperäisesti sitä, kuinka finanssikriisin syventyessä lokakuussa 2008 päädyttiin poikkeuslainsäädäntöön, jolla estettiin työeläkelaitoksia uhkaava osakkeiden pakkomyynti laitosten vakavaraisuuden säilyttämiseksi.

Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.

Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.

Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.

Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.

Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.

Valtion velkaantuminen

2010-11-09T15:11:00.000+02:00

Valtiokonttorin hoitama velka oli 31.10.2010 71,4 mrd euroa, jossa kasvua kuluvan vuoden aikana seitsemän (7) mrd euroa. Valtion likvidikassa oli puolestaan 10,6 mrd euroa, jossa on lisäystä yksi miljardi vuoden alusta.
Valtio on siten nettomääräisesti velkaantunut 10 kk:n aikana lisää kuusi miljardia euroa.

Verotukien uutisointi: STT teki sen!

2010-11-09T09:17:00.001+02:00

”VATT: Verotuet vievät valtiolta melkein 18 miljardia”, on Suomen Tietotoimisto STT otsikoinut uutisensa 5.11.2010. Varsinainen teksti alkaa: ”Erilaiset verohelpotukset ja muut verotuet leikkaavat valtion tuloja vuodessa lähes 18 miljardilla eurolla, laskee Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT.”

Ehkä raportin laatineen työryhmän tarkoitus oli saada toimitukset tekemään johtopäätökset, ”vievät valtiolta” ja ”leikkaavat valtion tuloja”, mutta VATT:in oma tiedote ei sisällä mainittuja kuten ei sen johdantokaan. Sen verran tutkijan suoraselkäisyyttä raportin laatijoilla on ollut että he ymmärtävät STT:n johtopäätöksen olevan absurdi.

Yritys kerätä miljardi lisää verotuloja julkiselle sektorille vähentää yksityisen sektorin tulonmuodostusta ei ainoastaan miljardilla, vaan myös verotuksen näkymättömän taakan kautta toisella miljardilla (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani ss.30-31). Siis koottavat lisäverot ovat tulonsiirtoa yksityiseltä sektorilta julkiselle, mutta tämä toinen näkymätön miljardi alentaa pysyvästi BKT:n tasoa! Olen selvittänyt verotuksen näkymätön taakan muodostumista kirjassani tarkemmin, mutta perussyy on kaikille selvä: jokainen pyrkii valitsemaan sellaisen taloudellisen toiminnan muodon, jossa verovastus on vähäisin, vaikkapa olla haluamatta ottaa ylentämiseen liittyvää vastuuta ja korkeampaa palkkaa.

Verotukien laskentaa pitäisikin arvioida aina laajemmin siinä yhteydessä kun raportti julkistetaan. Meillä ei vain ole sellaista kulttuuria, koska esimerkiksi VATT on perustettu jatkamaan kahden taloudellisen keskussuunnitteluelimen toimintaa. Se on siis ikioma GOSPLANimme ja keskussuunnittelijat ovat määritelmän mukaan aina oikeassa.

Mitä verotukityöryhmän olisi pitänyt laskea? Sen olisi pitänyt 1. mallintaa verotuksen vaikutus työntekijöiden ja yritysten käyttäytymiseen, 2. sen jälkeen laajentaa eri verojen määräytymisen perustetta kuvaamallaan tavalla, ja lopuksi 3. pitäen julkisen sektorin keräämät verot ennallaan, mutta antaen veroasteiden alentua kysynyt, paljonko bruttokansantuotos BKT olisi muuttunut veropohjien laajentamisen seurauksena.

Jos BKT olisi kasvanut, se olisi sitä moralistien kiroamaa tehokkuusvoittoa. Jos BKT olisi vähentynyt, se olisi todistanut sen, että verotuet ovatkin olleet oikeutettuja ja lisänneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme rahoituspohjaa. Sellainen tulos olisi voitto kaikille lobbareille, jotka ovat erikoistuneet ajamaan tietyn ryhmän etuja ja saaneet aikaan kyseiset verotuet, vuodot veropohjaan. – Tällaisten laskelmien tekoon eivät vain VATT:in paukut riitä; ks. Mätäkuun markkinat s. 15.

Liikunta, vaalituki ja Helsingin kaupunki

2010-11-08T21:05:00.000+02:00

YLE on tänään julkaissut uutisen Urheiluopistosäätön poliisitutkinnasta.
Urheiluopistosäätiö pyörittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Urheiluhallit Oy:n omistamia liikuntasaleja ja uimahalleja, mm. Mäkelänrinteen Uintikeskusta, jota kansa kutsuukin Lipposen uimahalliksi. Yksikköjä lienee viitisentoista.

Kun Lipposen vaalipäällikkö oli Urheiluhallit Oy:n entinen toimitusjohtaja, eikö myös Helsingin kaupungin tulisi avata tutkinta siitä, onko kyseisen yhtiön varoja valutettu vaalityöhön?
Vaikka asia olisi oikeudellisesti vanhentunut, moraalisesti se ei tietenkään vanhene koskaan. Saavathan hallit rakentamisvaiheessa muutakin tuhtia julkista tukea, yleensä veikkausvaroista.

Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti

2010-11-03T06:18:00.001+02:00

”Eläkejärjestelmä ei ole eläkkeensaajille kohtuullinen”, kirjoitti toiminnanjohtaja Timo Kokko sosialidemokraattien Eläkkeensaajien Keskusliitosta Helsingin Sanomissa 26.10.2010: nykyinen nk. taitettu työeläkeindeksi on vuoden 1995 jälkeen ottanut eläkkeissä huomioon vain 20 prosenttia työntekijöiden reaaliansiotason noususta ja eläkejärjestöjen kyselytiedustelun mukaan pienet eläkkeet ovat muodostuneet iäkkäiden ihmisten suurimmaksi ongelmaksi. Puolueidensa pyhinä kissoina toimivat poliittiset eläkeläisjärjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä (ks. www.ray.fi) avustuksia vuonna 2010 kaikkiaan 3.5 miljoonaa euroa – yleisavustusta vaalityöhön!

Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.

Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!

Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.

Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.

Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”

On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:

Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?

Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?

Eläkemaksu on pakkosäästämistä vanhuuden varalle, ei veroa

2010-10-14T10:31:00.001+03:00

”Koskaan ei valehdella niin paljon, kuin jahdin jälkeen ja ennen vaaleja”, havaitsi rautakansleri Bismarck. ”Eläkelaisille [sic] ja palkansaajille jää nyt käteen yhtä paljon” otsikoidussa kirjoituksessa (Helsingin Sanomat, mielipide, 13.10.10) Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi pitää oikeudenmukaisena sitä, että ”samansuuruisesta tulosta sekä palkansaajalle että eläkeläiselle jää saman verran käyttöön verojen ja veronluonteisten maksujen jälkeen”, mutta hän pitää samalla palkansaajan eläkevakuutusmaksua veronluonteisena.

Jälkimmäinen ei pidä paikkaansa, koska tulevaisuuden eläke-edut riippuvat samalla tavoin palkasta kuin työiässä maksettavat eläkevakuutusmaksut. Verojen yleisluonteeseen kuuluu taas se, että yksilön saamat etuisuudet eivät riipu yksilön maksaman veron määrästä. Kaiken lisäksi eläkevakuutusmaksua ei makseta verottajalle vaan yksityiselle eläkevakuutusyhtiölle tai –säätiölle. Eläkevakuutusmaksuja myös rahastoidaan, mikä ei kuulu verojen ominaisuuksiin.

Työntekijän eläkemaksu myös vähentää eläkepalkkaa, jonka perusteella tuleva eläke määräytyy. Jos työntekijän eläkemaksu todella olisi veroa, maksaisi jokainen työeläkeläinen vielä eläkkeellä ollessaankin veroa aikaisemmasta verosta. Konsulit herätkää!

Sekä työnantajan että työntekijän osuudet työeläkevakuutusmaksusta ovatkin pakkosäästämistä vanhuuden varalle.

Myös työntekijän työttömyysvakuutusmaksu tilitetään muualle kuin verovirastoon, mutta se on jo selvästi vero, koska yksilökohtaiset vakuutusmaksut eivät johda samasuhteisiin etuisuuksiin; niillä rahoitetaan itse asiassa työmarkkinatukea vastaava kiinteäsummainen työttömyyskorvaus.

Palaanpa kansanedustaja Ravin perusväitteeseen. Olkoon esimerkkinä alle 53-vuotias työntekijä, jonka vuosipalkka on 20000 euroa. Verohallinnon verolaskurin mukaan hän maksaa tänä vuonna Helsingissä työeläkevakuutusmaksua 900 euroa, työttömyysvakuutusmaksua 80 euroa sekä tuloveroja ja sairausvakuutusmaksuja yhteensä 2713 euroa. Siis häneltä jää käteen näiden jälkeen 16307 euroa.

Vertailukelpoinen vuosieläke on 19020 euroa eli työntekijän nettopalkka eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen jälkeen. Sama verolaskuri antaa tällaisesta eläketulosta verojen ja sairausvakuutusmaksujen määräksi 3421 euroa. Eläkeläiselle jää käteen 15579 euroa eli 728 euroa vähemmän kuin työntekijälle, siis yli 60 euroa vähemmän kuukaudessa.

Metsästyskausi on parhaimmillaan ja vaalit ensi keväänä.

JK1. Saksan yhdistäjä, Preussin pääministeri Otto von Bismarck eli vuosina 1815 -1898.

JK2. Verotus uusiksi? -kirjassa (Taloustieto Oy 2007) vertailin laajemmin eläkeläisen ja työntekijän veroasteikkoja.

Ei-uutinen!

2010-09-30T19:46:00.000+03:00

Minkähän vuoksi yksikään päätiedotusväline ei ole laatinut uutista tänään 30.9.2010 Tilastokeskuksen julkistamasta tilastosta "Julkisyhteisöjen tulot ja menot, 2. neljännes 2010". Sen mukaan julkisyhteisöjen eli valtionhallinnon, sosiaaliturvarahastojen ja paikallishallinnon rahoitusasema parani edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä ja oli plussalla 1,5 miljardia euroa! Se tekee noin 0,8 prosenttia BKT:sta, siis vuositasolla yli kolme (3) prosenttia BKT:sta. Verotulot kasvoivat 5,2 prosenttia ja sosiaaliturvamaksut 5.6 prosenttia. Ehkä tilastojulkistus ei ollut uutinen, koska se ei tukenut papukaijajournalismin ylläpitämää kampanjaa verojen korottamis- ja menojen karsimistarpeesta. Eikö toimituksilla ole yhteiskuntavastuuta?

Hämähäkit papukaijoina

2010-09-19T19:23:00.000+03:00

Onko Suomen valtiontaloudessa lyhyen tähtäimen rahoitusongelma? Entä keskipitkällä aikavälillä? Pitkällä aikavälillä? Kaikkiin kysymyksiin vastaus on: ei ole.

Tiedotusvälineitä seuraamalla saa kuitenkin aivan toisen vaikutelman - siis mielikuvan, kun hämähäkit pistäytyvät vuorollaan toistelemassa: ”valtio velkaantuu voimakkaasti”, ”valtiontalouden kestävyysvaje vaatii...”. Jopa pilapiirtäjät kopioivat toisiltaan samaa ”valtion 85 miljardin musta velkapilvi” -luonnosta.

Valtiontalouden lyhyen tähtäimen rahoitusongelma:

Valtion likvidikassa oli elokuun 2010 lopussa 12 miljardia euroa; heinä-syyskuussa 2008 ennen finanssikriisin kärjistymistä kansainväliseksi talouskriisiksi se oli vain kolme (3) miljardia. Valtio voi siten pienentää kassaansa yhdeksällä miljardilla eurolla ilman lisälainaa. Lehtitietojen mukaan valtion budjettiesitys ensi vuodelle ei sisällä tätä suurempaa nettolainanottoa.

Myöskään valtion lainojen markkinakorot eivät puhu minkään rahoituskriisin olemassaolosta; viime viikolla asiaa tarkistaessani 10 vuoden lainan tuotto oli 0.2 prosenttia korkeampi kuin yhtäpitkien Saksan lainojen tuotto eli hieman alle 2.7 prosentin nimelliskorko; niiden reaalikorko on siten noin yhden (1) prosentin; valtion lyhytaikaisen lainanoton reaalikorko on jopa negatiivinen. Tarkkailijoiden tulisikin olla huolestunut siitä, mihin Valtiokonttori on sijoittanut kassavarat.

Valtiontalouden keskipitkän aikavälin rahoitusongelma:

Valtiolla oli lainaa elokuun 2010 lopussa 69.8 miljardia euroa ja elokuun 2008 lopussa noin 48.5 miljardia euroa, siis lisäystä 21 miljardia. Kun siitä vähennetään samanaikainen kassan kasvu yhdeksän miljardia, valtion todellinen lisälainanotto oli talouskriisin aikana 13 miljardia euroa, joka on noin seitsemän (7) prosenttia vuoden 2008 nimellisestä 185 miljardin bruttokansantuotoksesta, BKT:sta.

BKT:n volyymi putosi suhdannehuipusta II/2008 melkein 10 prosenttia kuluvan vuoden 1. neljännekseen I/2010 asti Tilastokeskuksen kesä- ja syyskuussa 2010 julkistamien kansantalouden neljännesvuositilinpidon tietojen mukaan. Huomattava on, että valtion lainakanta ja likvidikassa eivät ole tänä vuonna juurikaan muuttuneet enää huhtikuun lopun tilanteesta; ks. blogikirjoitusta 11.5.2010. Todennäköisesti voimakkaasti nopeutunut BKT:n kasvu tämän vuoden toisella neljänneksellä heijastuu valtion rahoitustilanteeseen parantumisena noin puolen vuoden viiveellä, kuten vuonna 2008 tapahtui sen heikentyessä BKT:n lähtiessä laskuun.

Sama suhde BKT:n kasvun ja valtion rahoitustilanteen välillä on vallinnut menneisyydessä myös noususuhdanteissa. Mitään sellaista mullistusta ei ole tapahtunut vero- eikä menopolitiikassa etteikö se vallitsisi myös lähivuosina. Siis kun reaalinen BKT on kasvanut nykyisestä kumulatiivisesti 10 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasossa mitaten, valtion rahoitustilanne tulee vastaamaan samaa kuin lähtötilanteessa heinä-syyskuussa 2008.

Nykyennusteiden valossa BKT kasvaa vuosina 2010, 2011 ja 2012 juuri sellaista vauhtia että vaadittu kumulatiivinen kasvu tullaan saavuttamaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Siis realistinen ennuste valtionvelan määrälle vuoden 2012 lopussa on 60 miljardia euroa (alle 30 prosentia BKT:sta!), jos valtion likvidikassan koko on 10 miljardia. Valtion velkaongelmasta ei täten ole näyttöä keskipitkän tähtäimen ennusteiden valossa.

Valtiontalouden pitkän aikavälin rahoitusongelma:

Kuluvan vuoden helmikuun blogikirjoitukseni sisältävät kritiikkiä valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajelaskelmia kohtaan. Laskelmien perusongelma on se, että VM olettaa valtionvelan reaalikoroksi vallan kolme (3) prosenttia, mutta BKT:n reaaliseksi vuosikasvuksi alle kaksi prosenttia. Jokainen kansakoulusivistynyt maallikko ymmärtää, että tällainen olettamus vastaa räjähtävää velkauraa suhteessa BKT:hen, kun tarkastelujänne on useita vuosikymmeniä. Julkisen talouden kestävyysvaje siis oletetaan; sitä eivät VM:n laskelmat todista.

100:n vuoden aikavälillä valtioiden velka on maailmassa tuottanut reaalisesti alle kaksi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton: A Triumph for Optimists -kirjan (Princeton University Press, 2002) reaalituottolaskelmien mukaan. Siksipä 50:ssä vuodessa VM:n korko-oletus yliarvioi valtionvelan laskelmien lopussa vuonna 2060 kaksinkertaiseksi.

Mitään julkisen talouden kestävyysongelmaa ei yksinkertaisesti ole olemassa, jos VM alentaisi valtionvelan reaalikoron vastaamaan pitkän ajan havaittuja reaalituottoja maailmassa; Suomihan ei ole kriisitalous lähtötilanteessakaan. Valtionvelan rasitus on pidemmällä aikavälillä vielä paremmin hallinnassa, jos VM olettaisi laskelmiensa taustaksi pessimismin asemasta realistisen BKT:n kasvuvauhdin.

Valtio paisutti kassaansa

2010-09-09T16:19:00.000+03:00

Valtiokonttorin Rahoitustoimialan tilastojen mukaan valtio paisutti elokuussa 2010 kassavarojaan enemmän kuin se lainasi lisää siten, että koko tämän vuoden aikana kassan lisääntymisellä vähennetty velanotto on ollut kolme (3) miljardia euroa.

Talouspapukaijoille: valtion velkaantuminen 7/2010

2010-08-09T12:53:00.000+03:00

Valtiokonttorin mukaan heinäkuussa 2010 valtio pienensi likvidikassaansa huomattavasti enemmän kuin velkaansa siten että koko alkuvuonna eli 31.12.09-31.7.10 nousua on likvidikassassa +0.8 mrd ja valtionvelassa +4.3 mrd euroa. Siis valtion nettovelka on tänä aikana noussut kolme ja puoli miljardia euroa.

Valtion velkaantuminen

2010-07-12T16:31:00.000+03:00

Valtion likvidikassa paisui kesäkuussa 2010 puolella miljardilla eurolla ja velka miljardilla Valtiokonttorin mukaan. Koko alkuvuoden aikana eli 31.12.09-30.6.10 vastaavat luvut ovat: likvidikassa +3.4 mrd ja valtionvelka +5.5 mrd euroa. Siis valtion nettovelka kasvoi puolessa vuodessa vain noin kaksi miljardia euroa.

Mitä talousviisaat toistavatkaan!

Valtion velka aleni toukokuussa

2010-06-14T11:08:00.000+03:00

Valtiokonttori sai viimeinkin laskettua valtion likvidikassan 31.5.2010. Se kasvoi puolella miljardilla eurolla edelliskuukaudesta. Kun valtion velkakanta kasvoi toukokuussa vain 100 miljoonaa euroa, valtion todellinen velka aleni.

Mistä vastuullinen johtajuus?

2010-06-04T14:52:00.000+03:00

Professori Aki-Mauri Huhtinen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja valtiosihteeri Raimo Sailas, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, kaipaavat rehdimpää ja vastuullisempaa johtajuutta tämän päivän lehdissä, edellinen Helsingin Sanomissa ja jälkimmäinen Kanavassa 4/2010; Sailas mollaa euroalueen poliittisia johtajia, jotka rikkovat tekemiään sopimuksia ja viivyttelevät päätöksiä murehtiessaan vain uudelleenvalintaansa.

Eilinen The Times kertoi Englannin keskuspankin pääjohtajan Mervyn Kingin kieltäytyneen yleisestä 2.5 prosentin palkankorotuksesta, koska hänen palkkansa oli jo EKP:n Trichet’n palkan tasolla ja selvästi korkeampi kuin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Ben Bernanken palkka. Kingin kieltäytyminen oli jo toinen. Edellisellä kerralla hän kieltäytyi vallan 100000:nen punnan palkankorotuksesta tultuaan valituksi toiseksi kaudeksi. Todellinen syy on Iso-Britannian budjettileikkaukset, jotka tulevat tavalla tai toisella koskemaan kaikkia kansalaisia. Tässä tilanteessa King haluaa nimenomaan osallistua vastuunkantoon; pääministeri David Cameron on jo alentanut palkkaansa viidellä prosentilla. Myös muiden huippupoliitikkojen ja huippuvirkamiesten palkat joutuvat leikkurin kohteeksi. Sama toteutettiin Irlannissa jo viime vuonna osana valtiontalouden saneerausta.

Kun SITRA käytti professori Paul Krugmania Suomessa, tämä vastasi toimittajan ”mitä meillä pitäisi tehdä” –kysymykseen, että alentakaa palkkoja ja lisätkää julkisia kulutus- ja investointimenoja. Media unohti lausuman tarkoituksellisesti. Krugman mitä ilmeisemmin tarkoitti juuri julkisen sektorin palkkoja. Ne ovatkin kasvaneet Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan nopeammin kuin yksityisen sektorin palkat, olipa vertailuvuosi 2008, 2005 tai 1995.

Media odottaa vesi kielellä Sailaksen leikkauslistaa: mistä valtiontalouden saneeraus aloitetaan.

Onko niin, että Ateenan ohella Helsinki on ainoa paikka, jossa poliitikot ja huippuvirkamiehet eivät osoita vastuullista johtajuutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa? Valtiovarainministeriön, työ- ja elinkeinomisteriön sekä opetusministeriön kansliapäälliköiden jäsenyys SITRAn hallituksessa perustuu lakiin ja asetuksiin. Samanlaisia sporttelitehtäviä on monilla muilla huippuvirkamiehillä, siis tehtävät kuuluvat heidän virkoihinsa; vain vastuunkanto puuttuu.

Onko ilmakehän yläosa lämmennyt?

2010-06-03T07:29:00.000+03:00

Ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen viittaa vieraskynässään ”Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa”, Helsingin Sanomat 26.5.10, usein esiintyvään väitteeseen talouskasvusta hyvinvointiyhteiskunnan pelastajana ja jatkaa topakasti: ”väite ei voi olla viisauden alku, koska se ei hyväksy tosiasioita”. Hieman myöhemmin hän kuitenkin hyväksyy vielä useimmin totena pidetyn kasvihuonekaasuolettamuksen kirjoittaessaan ”maapallon keskilämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähenemistä nollaan vuosien 2050-60 tienoilla”.

Kasvihuonekaasujen oletetaan estävän lämmön karkaamisen maapallolta takaisin avaruuteen. Jos olettamus pitää paikkansa, ilmakehän yläosa lämpenee. Sitä mitataan satelliittien ja sääpallojen avulla. Jo ennen Vaisalan radiosondein varustettuja ilmapalloja meteorologit lähettivät vetytäytteisin ilmapalloin mittalaitteita ulkoilmakehään; maahan pudonneet laitteet piti vain löytää. Havaintoja pitäisi siten olla olemassa yli sadan vuoden ajanjaksolta, onhan Vaisalakin melkein 75 v.

Osoittavatko havaintosarjat ilmakehän yläosan lämmenneen? En ole mistään löytänyt siitä viitettä. Kun Helsingin Sanomat on profiloitunut sekä toimittajiensa että lukijoidensa mielipidelehdeksi, voisiko professori Hukkinen selventää keskustelun tilaa tältä osin ja julkistaa kyseisen aikasarjan?

Jos olettamus ei pidä paikkaansa, kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämiseen tähtäävä politiikka on sekä kansallisesti, EU-tasolla että kansainvälisesti kuluttajien, yritysten ja julkistalouksien kannalta täydellistä tuhlausta. Vielä pahempaa on politiikkaan liittyvä aivopesu länsimaissa. Uskonnon julistamisen asemasta tarvitsemme todellakin tosiasioihin perustuvaa päättelyä ja ennen kaikkea tosiasioiden julkistamista.

Valtio lainasi ja paisutti kassaansa

2010-05-11T17:52:00.001+03:00

Valtiokonttorin mukaan valtion velka 30.4.2010 oli 68.7 mrd euroa, jossa on lisäystä lähes 21 mrd syyskuusta 2008. Valtion likvidikassa 30.4.2010 oli 12 mrd, jossa lisäystä yhdeksän (9) mrd 8/2008 lähtien. Nettona valtion bruttovelka on siten rahoitus-, talous- ja valtionlainakriisin aikana kasvanut 19 kk:ssa lähes 12 mrd euroa. Huhtikuun 2010 lainanotto meni pelkästään likvidikassan paisuttamiseen.

Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen!

2010-05-08T09:47:00.000+03:00

Miksi Kreikan ja Välimeren maiden valtionlainakriisi on vain laajemman kakofonisen runoelman alkusoitto? Siksi, että valtioiden menojen setelirahoitus ei ole vain Euroopan keskuspankin (EKP) euromaiden pankeille tarjoama kannuste tehdä aitoa kassavirtaa, vaan samaa tekee Fed Yhdysvalloissa liittovaltion lainojen avulla, Englannin keskuspankki Yhdistyneiden Kuningaskuntien liikkeelle laskemien ”kultareunaisten” lainojen avulla, Ruotsin valtionpankki ja kaikki muutkin maailman keskuspankit.

Pankit ostavat jälkimarkkinoilta valtioiden velkainstrumentteja, vanhalla kielellä vekseleitä ja obligaatioita, jotka ovat pankkien säätelynormien kannalta nollariskisiä eli jotka eivät kasvata pankkien riskipainotettua tasetta. Siksi pankit eivät tarvitse omia pääomia ostaakseen niitä.

Seuraavassa vaiheessa pankit siirtävät ostamansa valtioiden velkainstrumentit keskuspankeista ohjauskorolla ottamiensa velkojen vakuuksiksi. Keskuspankit suorittavat kyllä nk. tukanleikkuun eli eivät myönnä pankeille lainaa aivan vakuuksien täyttä markkina-arvoa vastaan vaan hieman vähemmän. Keskuspankin turvamarginaali riippuu tarjotun vakuuden jäljellä olevasta juoksuajasta, maturiteetista, ja sen riskiluokasta.

Pankit tekevät voittoa, jos valtiot todella hoitavat lainojensa korot ja kuoletukset ajallaan, koska ohjauskorot ovat tällä hetkellä selvästi alle valtionlainojen markkinatuottojen; EKP myöntää pankeille luottoa yhden prosentin korolla.

Kreikka vain nyt sattuu olemaan maa, jonka osalta heräsi ensimmäisenä epäilys sen kyvystä uusia lainansa ajallaan, siis maa, jonka lainat eivät todellisuudessa ole nollariskisiä, vaan niihin sijoittavan täytyy ottaa huomioon pääomatappion mahdollisuus joko siinä muodossa että Kreikka ei maksa lainojaan takaisin täysimääräisesti tai että niiden takaisinmaksu viivästyy vuosia tai vuosikymmeniä. Tällöin europankin yhden prosentin korolla rahoittama sijoitus voi osoittautua tappiolliseksi, vaikka Kreikka-lainan markkinatuotto olisikin 19 prosenttia.

Mutta velkainstrumentin liikkeellelaskijan maksukyvyttömyys (default) ei ole ainoa riski, jonka sijoittaja kohtaa. Vaikka valtiot hoitavatkin velkasitoumuksensa ajallaan, niitä koskee paljon tavallisempi korkoriski: markkinakorkojen nousu laskee valtionlainojen markkinahintoja sitä enemmän mitä pitkäkestoisemmasta lainasta on kyse. Näin käy erityisesti, jos valtion lainojen tuottokäyrä jyrkkenee eli jos pitkän maturiteetin lainojen tuottoprosentti nousee lyhyiden lainojen tuottoprosentteja enemmän.

Noussut inflaation nopeutumisen riski on yleensä se tekijä, joka saa sijoittajat vähentämään sijoituksiaan pitkän juoksuajan kohteisiin. Siksi niiden tuotot, korot, nousevat ja obligaatioiden markkinahinnat laskevat. Sijoittajille tulee pääomatappioita. Pankit ovat rahoituksen välityksessä se porras, joka on kaikkein haavoittuvin sijoitustappioille, koska säätelijät sallivat pankkien toimivan pääasiassa velkarahoituksen avulla, vain minimaalisin omin pääomin.

Nykyisin länsimaiden keskuspankit eivät rahoita valtioita vanhanaikaisesti suoraan, vaan epäsuoraan pankkijärjestelmän kautta. Setelirahoitusta kutsutaan toisella nimellä myös rahapoliittiseksi elvytykseksi. Kun nykyisen kriisin todellinen syy oli rahapolitiikan löysääminen keskellä maailmantalouden nopeinta kasvusykliä vuonna 2003, erityisesti Fedin suorittama ohjauskoron lasku yhteen prosenttiin kesäkuussa 2003 (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani), nykyinen euro-, punta- ja dollarialueen rahapoliittinen elvytys vastaa huumeriippuvaisten Subutex-hoitoa.

Julkisen velan lisäyksen setelirahoitus on aina ja kaikkialla lopulta johtanut nopeutuneeseen hintatason nousuun. Sijoittajat kautta maailman tiedostavat tämän ja siksi pelko erityisesti pitkien valtionlainojen koron noususta ja sen aiheuttamasta pääomatappiosta kohdistui kuluneella viikolla eniten pankkeihin, koska niiden pörssikurssit putosivat poikkeuksellisen reippaasti sekä Euroopassa että USA:ssa.

Iso-Britanniassa inflaatio on jo tänä talvena kiihtynyt yli virallisen hälytysrajan, mutta Bank of England selittelee sen olevan väliaikaista. Myös euroalueesta on muodostumassa saksalaisten pelkäämä inflaatioalue.

Kun Kreikan velkakriisi seestyy 19.5.2010, voi olla, että Kuningattaren kultareunaisten lainojen kriisi aloittaa intermezzon. Siinä vaiheessa PIGS-maiden velkakriisi on vain osa Sovereign Debt Crisis -sävelrunon toistuvaa pääteemaa.

Kreikka-apu syö verojen alennusvaran Suomessa

2010-05-03T10:27:00.000+03:00

Suomen valtion velkakriisiä koskevassa keskustelussa lehdistö on alistunut valtiovarainministeriön (VM) taitavaan ohjailuun eikä ole vaatinut siltä eikä myöskään tutkimuslaitoksilta laskelmia nk. täystyöllisyystason valtion budjettiylijäämästä. Kysymys on nykyisten vero- ja menoperusteiden tuottamasta budjettierotuksesta tuotannon tasolla, jolla työhön osallistumisaste ja työttömyysaste vastaavat täystyöllisyyttä eli vuosien 1989 ja 2007 tapaista tilannetta. Kirjoitin aiheesta 22.2.2010.

Taloustiede opettaa arvioimaan budjettipolitiikan tilaa nimenomaan täystyöllisyystasolla eikä tiettynä vuonna toteutuvan budjettierotuksen perusteella. VM:ssä oli aikoinaan ylijohtaja, joka leventeli jynssäyttävänsä ministeriöön töihin tulevilta yliopisto-opit pois parin ensimmäisen vuoden kuluessa. Myöskään talouspolitiikasta kirjoittavat toimittajat eivät yleensä ole opiskelleet taloustiedettä kahden opintoviikon sivuainekurssia pidemmälle vaan erilaisia tiedostavampia vaihtoehtoaineita. Siksi sen paremmin ministeriön raportit kuin lehdistön kommentaarit eivät evästä lukijoita itsenäiseen loogiseen pohdintaan vaan halpaan moralisointiin.

Laskelmieni mukaan valtiontalous olisi lievästi ylijäämäinen täystyöllisyystuotannon tasolla eli sen puolesta olisi tilaa erityisesti tuloverotuksen alennukselle. Kolmivuotinen Kreikan pelastus vaatii Suomelta noin 1.5 miljardia euroa. Sen kattamiseksi Suomen on otettava lisävelkaa ja oltava alentamatta verojaan.

Kuinka Kreikka saa oikaistua surmansilmukkansa Stiglitz’in opein

2010-04-28T09:50:00.003+03:00

Standard and Poor’s (S&P) alensi eilen illansuussa Kreikan lainojen luottoluokituksen roinalainojen tasolle, mikä nosti niiden tuoton 15 prosenttiin, kahden vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainojen tuotto nousi vallan 19 prosenttiin. Käytännössä siis S&P ja sijoittajat odottavat, että Kreikka ei kykene hoitamaan lainojensa korkoja ja kuoletuksia ajallaan tai että osana Kreikan pelastuspakettia tulee olemaan sen velkojen osittainen anteeksianto. Siis sovittua lainaa ei maksettaisikaan takaisin täysimääräisesti, mitä saksalaiset poliitikot ovat vihjaisseet; Saksanhan rahoitusosuus on euromaista suurin, mutta ranskalaiset pankit hyötyisivät siitä eniten, ks. eilistä kirjoitustani.

Sijoittajien, kuten myös suomalaisten sijoitusrahastojen, realisoimattomat tappiot sijoituksista Kreikan valtion lainoihin kasvoivat eilen voimakkaasti yhdessä rytäkässä. Myös Portugalin luottoluokitus aleni kahdella pykälällä luokkaan A- ja sen lainojen tuotto nousi hieman yli yhdellä prosenttiyksiköllä. Pankkien on kuitenkin kirjattava lainat markkinahintoihin, joten niiden on voitava kattaa tappiot muiden sijoitustensa tuotoilla. Markkinoiden hermostuneisuus välittyi myös Irlannin ja Italian valtionlainojen riskipreemioiden nousuna.

Mutta kerrataanpa Maailmanpankin entisen pääekonomistin, taloustieteiden nobelisti Joseph Stiglitz’in kirjan Globalization and Its Contents (2002) neuvoja velkavaikeuksissa oleville maille, jotta ne kykenisivät välttämään Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kuristavan otteen. Hänen pääneuvonsa oli, että ottakaa lisää velkaa ja painakaa lisää rahaa ja jakakaa ne sosiaalisten turvaverkkojen kautta kansalaisille. Siis jos sijoittajat alkavat hyljeksiä velkaongelmaisen maan lainoja, maan on Stiglitzin mukaan vain lisättävä lainojensa tarjontaa – ja kas lainat ovat aikaisempaa puoleensa vetävämpiä sijoituskohteina.

Euroalueella rahaa painaa vain Euroopan keskuspankki (EKP): kun euroalueen pankki X ostaa Portugalin valtion 10-vuotislainaa, jonka tuotto oli eilen 5.7 prosenttia, ja siirtää sen sitten EKP:in vakuudeksi lainalle, josta se maksaa korkoa EKP:lle nykyisin vain yhden (1) prosentin, pankki tekee voittoa korkoeron verran. Euroalueella valtion menojen setelirahoitus on siten sallittua pankkijärjestelmän kautta, mutta ei siten, että keskuspankit ostaisivat valtioiden lainoja suoraan.

Tämä ikilikkuja, rahanpainaminen, oli todellinen syy koko finanssikriisiin ja sitä seuranneeseen kansainväliseen talouskriisiin, joka on nyt vain muuttumassa velkaisten maiden lainakriisiksi.

Miksi Kreikka kykenee painostamaan euromaita?

2010-04-27T13:15:00.001+03:00

Kreikan valtionlainakriisiä on nyt koettu puolisen vuotta. Jo vuoden 2008 lopussa Kreikan valtionlainojen riskilisä kasvoi voimakkaasti suhteessa Saksaan. Tosin riskilisä pieneni vuoden 2009 kuluessa, koska Kreikka itse asiassa kärsi kansainvälisestä talouskriisistä euromaista kaikkein vähiten BKT:n pudottua vain noin kaksi prosenttia edellisvuodesta. Maahan elää turismista ja saa vientituloja myös maataloustuotteista ja merenkulusta. Nuorison toive on päästä joskus elämänsä aikana julkisen sektorin suojatyöpaikkoihin, joissa maksetaan lukemani mukaan 14 kuukausipalkkaa vuodessa ja joihin kuuluu täydelliset terveydenhoitopalvelut. Vuosityöaika on kuitenkin lyhyt ja eläke-edut ruhtinaalliset kuten kirjoitin 19.3.2010.

Kreikan lainojen riskilisä alkoi kasvaa voimakkaasti suhteessa Saksaan noin puolivuotta sitten, kun Kreikan huijauksen syvyys alkoi paljastua. Miksi maa ei oikeastaan ole ryhtynyt mihinkään radikaaleihin julkisen talouden saneeraustoimiin vaan on kyennyt pitkittämään lankulle kävelyään tähän päivään saakka?

Syy on tietenkin siinä, että Kreikan suurimpia rahoittajia ovat euromaiden pankit ja Euroopan keskuspankki itse, koska se hyväksyy Kreikan lainat pankeille myöntämiensä luottojen vakuuksiksi. Ifo-instituutin 15.3.10 julkaiseman muistion mukaan Kreikan valtion lainoista on ranskalaisten pankkien taseissa noin 55 miljardia euroa ja saksalaisten pankkien taseissa noin 32 miljardia euroa eli yhteensä näissä kahdessa maassa noin kolmannes kaikista Kreikan valtionlainoista. Maaliskuusta Kreikan lainojen korkotaso on kuitenkin noussut 3-4 prosenttiyksikköä. Siis Ranskan ja Saksan pankeissa on koettu valtaisasta tappiot sijoituksista Kreikan lainoihin! Tappiot pitää pyöräyttää tuloksiin seuraavassa osavuosikatsauksessa.

Siis pelastaakseen pankkinsa Saksan ja Ranskan on pelastettava Kreikan valtio. Kreikan poliitikot ovat tienneet tämän aivan hyvin ja ovat siksi kyenneet kiristämään muita euromaita ja lykkäämään julkisen sektorinsa saneerausta.

Professori Ennuste ja Nordea-Viro

2010-04-25T14:57:00.000+03:00

Professori Ülo Ennusteen avoin kirje Nordean Viron haarakonttorin toiminnasta häntä kohtaan on luettavissa:

http://uloennuste.wordpress.com/2010/04/24/to-whom-it-may-concern/

Paluu Ithakaan

2010-04-23T21:17:00.000+03:00

Kreikan valtion lainojen tuotto seuraavan kahden vuoden ajaksi nousi eilen yli 10.2 prosentin vuosikoron, 10 vuoden lainojenkin vuosikorko oli yli 8.8 prosentin. Oli selvä, että matkaeväänsä syöneen Odysseuksen (ks. blogijuttuani 19.3.10) oli turvauduttava muukalaisten, euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston, apuun päästäkseen kotiin, koska Kreikan talous ei tule kasvamaan tänä vuonna vaan todennäköisimmin supistuu viime vuoden tapaan.

Kuinka pitkälle Suomen valtiontalouden nykykriisi on verrattavissa Kreikan kriisiin? Vain siihen asti kuin tilanteemme on kotikutoista, itseaiheutettua kustannuskriisiä tasa-arvotupojen kautta, jota jo kyllä kuvasin Mätäkuun markkinat –kirjassakin.

Syyskesällä olemme kaikki viisaampia tässä suhteessa.

Valtion velkaantumisvauhti

2010-04-09T20:09:00.000+03:00

Valtiokonttorin mukaan valtion bruttovelka kasvoi maaliskuussa 2.8 mrd euroa ja likvidikassa pieneni 0.2 mrd eurolla, joten valtion nettovelkaantuminen oli vallan 3 mrd euroa/kk. Iso luku! Kun sen kertoo 12:lla, saa yhden ennusteen velkaantumivauhdille vuodessa.

Kannattaako Kreikan erota eurosta?

2010-03-19T10:26:00.000+02:00

Kreikalle lankeaa uusittaviksi tänä vuonna 50 miljardin euron lainat. Lisälainaa pitäisi saada 30 miljardia euroa suunnitellun tämänvuotisen budjettivajeen rahoittamiseksi. Kreikan BKT oli viime vuonna noin 240 miljardia euroa, Suomen 171 miljardia.

Jos julkisen velan reaalikorko on alhaisempi kuin kansantalouden reaalikasvu BKT:n trendillä, julkinen velka suhteessa BKT:hen pysyy vakaana, vaikka julkisen sektorin tulojen ja menojen erotus ilman velan korkoja eli nk. ensisijainen budjettierotus (primary deficit) olisi lievästi negatiivinen. Sama taloustieteen perusopinnoista tuttu aritmetiikka pätee maan ulkomaisen velan kurissa pysymiseen; ks. Taloustiede tänään, ss. 224-225.

Jos reaalikorko on reaalikasvua korkeampi, pienikin ensisijainen budjettivaje (tai vaihtotaseen vaje) kasvattaa lopulta julkista (ulkomaista) velkaa BKT:tä nopeammin eli velkaantuminen on räjähtävällä, kestämättömällä uralla, jollaiseksi valtiovarainministeriö OLETTAA Suomen tulevaisuuden vuoteen 2060 asti.

Kreikan lainojen nykyisellä noin 6 prosentin korkotasolla ja euroalueen inflaatiotavoite huomioiden reaalikorko olisi keskimäärin neljä prosenttia, jos Kreikka saisi uusittua lainakantansa 5-10 vuoden pituisin lainoin. Kreikan keskikasvu 10-vuotiskautena 1999 - 2008 oli suunnilleen juuri neljä prosenttia vuodessa. Se oli tosin osaksi Kreikan eurojärjestelmään hyväksymisen ansiota. Menneen vuosikymmenen valossa Kreikalla olisi siten kyky pidemmällä aikavälillä pitää velka hallinnassa suhteessa BKT:hen.

Kun mannaa satoi eli kun Kreikka pääsi nauttimaan euroalueen (Saksan) alhaisista koroista, kreikkalaisten poliitikkojen oli vain mahdotonta ratkaista ikuista ongelmaansa kasvattaa hyvinäkin vuosina budjettialijäämiä, jotka muuttuivat ammottaviksi vuoden 2008 lopussa kun kansainvälinen rahoituskriisi puhkesi yleiseksi talouskriisiksi.

Minne manna satoi? Ifo-instituutti on julkaissut muistion Kreikan talouden tilasta käyttäen lähinnä OECD:n tilastoja. Sen mukaan vuosina 1999-2008 Kreikassa (i) valtion työntekijöiden palkkataso nousi kokonaista 62 prosenttia enemmän kuin keskimäärin euroalueella vastaavana ajanjaksona, (ii) tulonsiirrot kasvoivat 74 prosenttia nopeammin kuin koko kansantalous, (iii) säästämisaste aleni euromaiden alhaisimmalle tasolle ja (iv) keskituloisen työntekijän eläke vuoden 2006 etujen mukaan tulisi olemaan 111 prosenttia aktiivityöajan nettoansioista maksettuaan vain 15 vuotta eläkemaksuja (Saksassa 61 prosenttia 35 vuoden jälkeen).

Kolme tai neljä vuotta kestävä julkisten palkkojen, tulonsiirtojen ja eläkkeiden jäädytys ei siten pitäisi olla kummoinenkaan tehtävä Suomen vuosien 1992 – 1997 perspektiivistä. Mutta kreikkalaispopulistit saavat arvovaltaisia neuvoja.

Presidentti Reaganin neuvonantajana toiminut ja nykyistä Obamaakin konsultoiva Harvardin professori Martin Feldstein piti Bloombergin uutisen mukaan fantasiana sitä, että Kreikka kykenisi supistamaan budjettivajeensa viime vuoden yli 12 prosentista kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2012 mennessä, ja todellisena vaihtoehtona joko lainojen hoitamatta jättämistä tai eurosta irtaantumista ja devalvointia tai molempia.

Kuinka suuri deflaatio Kreikassa syntyisi, jos se siirtyisi ”uusdrakmaan” ja devalvoisi ja aloittaisi vyönkiristyksen? Kreikan valtion lainathan jäisivät euromääräisiksi, jos lainanantajien joukossa olisi yksikin ulkomainen sijoittaja. Samoin Kreikan pankeilla ja suuryrityksillä on euro- tai muun ulkomaanrahamääräisiä lainoja, koska koko Kreikan lainanotto ulkomailta eli vaihtotaseen vaje on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjettivaje. Vain kotitalouksien asunto- ja kulutusluotot saattaisivat olla muutettavissa uusdrakmoiksi. Kaikkiaan siis devalvoinnin takia euromääräisten lainojen arvo uusdrakmoissa nousisi aivan kuin Suomessa 1992-1993. Kreikan pankit tuskin pysyisivät pystyssä ilman tukia.

Kreikan talouden olisi devalvoinnin jälkeen kasvettava todella nopeasti, muutaman vuoden ehkä 6-7 prosentin luokkaa, kyetäkseen hoitamaan lainansa, koska sen valtion lainojen reaalikorko ei suinkaan laskisi vaan nousisi suhteessa euromaihin kunnes Kreikka olisi saanut valtion velkansa selvästi alenemaan BKT:hen verrattuna. Devalvoinnin jälkeen Kreikalta vaadittaisiin paljon suurempaa fantasiaa, vyön kiristystä, kuin pysymällä eurossa.

Nyt on puheiden ja finanssimarkkinoiden vastaisten sympatioiden keräämisen aika, mihin kuuluu asiantilan syyseuraussuhteiden tahallinen vääristely: Kreikan poliitikothan kritikoivat sitä, että sen valtion lainojen suursijoittajille vakuutusta myyneet instituutiot ovat tähän mennessä tehneet voittoa! – Aivan kuin Mätäkuun markkinat kuvaa suomalaista yhteiskunnallisesti tiedostavaa poliittisen talouden toimituskulttuuria.
- Vakuutuskorvauksethan lankevat maksettaviksi vasta, kun Kreikka jättää lainansa hoitamatta.

Rahoitusteorian reaalioption logiikka pätee politiikan markkinoilla toimijoihin: kannattaa aina viivyttää viimeiseen saakka ennen kuin on pakko tehdä kipeät päätökset, josko onni kääntyisi; tai silloin kun onnea on, kuten suomalaisilla poliitikoilla oli vuosituhannen vaihteessa Soneran kanssa, odotetaan ahneudessa ohi onnenhetken, josko onni olisi tulevaisuudessa vielä parempi, kunnes mannan kansalle jakamisen asemasta joudutaankin pakon sanelemina keräämään kansalta markat!

Valtio ei velkaantunut helmikuussa

2010-03-09T10:55:00.003+02:00

Valtiokonttorin web-sivulta käy ilmi, että valtion velka ja likvidikassa olivat 28.2.2010 suunnilleen samalla tasolla kuin tammikuun lopussa eli sen nettovelanotto oli nolla. Tästä voi jokainen tehdä johtopäätöksensä: ekonomisti tarvitsee kolme havaintoa piirtääkseen trendin, journalisti kaksi, mutta sosiologi yleistää jo yhdestä.

Ministeri Katainen ex cathedra

2010-03-09T09:50:00.000+02:00

”Julkiseen talouteen on syntynyt pysyvä 10 miljardin euron vaje, koska finanssikriisin johdosta BKT:n kasvuvauhti on pudonnut pysyvästi”, ilmoitti valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitelmässään "Taloudellinen tilanne ja julkisen talouden haasteet" Taloustieteellisessä Yhdistyksessä 8.3.2010.

Tilaisuus oli ex cathedra: virka-asemansa takia puhuja esiintyy erehtymättömänä ja ilmoittaa perustelematta uskon asioista ja niihin liittyvistä opetuksista. Ministeri Katainen jopa iloitsi siitä, että näistä kysymyksistä vallitsee laaja yhteisymmärrys ja että hän ei ole nähnyt kyseenalaistettavan julkisen talouden kestävyysongelmaa.

Ministeri ja hänen taustajoukkonsa eivät selvästikään lue blogiani. Kirjoitukset 2.2.10, 21.2.10, 22.2.10 ja 23.2.10 edustavat vain jäävuoren huippua kritiikistä, jota perustellusti voi esittää valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajearviosta. VM sotkee laskelmissaan seuraavan 50 vuoden aikana yksityisen ja julkisen työeläkejärjestelmän, kuntien ja valtion tulot ja menot siten, että yläsavolainen mykyrokkakin on jäsentyneempi kokonaisuus.

Kova kovaa vastaan

2010-03-04T19:55:00.000+02:00

Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoituksen 2.3.2010 otsikko ”AKT:n lakonuhkat eivät saa sympatiaa” oli näyttävästi Auto- ja kuljetusalan työntekijäjärjestön AKT:n vastainen. Varsinainen teksti sisälsi vain pahoittelua, ”AKT:n lakkoherkkyys on harmillista”, ja toivoi ”AKT:ltä kohtuullisuutta vaatimuksissaan ja vastuullisuutta yhteiskunnalle tärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi"; harvoin yhteiskunnalle mitättömien toimintojen edustajat ovatkaan lakossa, poikkeuksena Korkeakoulujen henkilöstöliitto KHL 1980-luvun puolivälissä.

HS muistutti kuitenkin: ”Lähes jokaisen avainalan lakon yhteydessä Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vaatii työntekijöiden lakko-oikeuksien tiukentamista”. Yksi tiukennuksen tarve olisi kieltää ammattiliitoilta tukilakkoilu ja yleislakot: todellisen poliittisen lakon järjestämisessä ei tarvita ammattiliittoja. USA kielsi ne jo vuonna 1947 poistaessaan Roosevelt’in New Deal’in luomia tehottomuuksia.

Tehokkain keino välttää AKT:n kaltaiset lakot olisi muuttaa lainsäädäntöä siten, että lakon voi aloittaa, vain jos jäsenäänestyksen määräenemmistö kannattaa sitä, esimerkiksi 60 prosenttia tai 2/3. Silloin työntekijätkin todennäköisesti olisivat paremmin selvillä siitä, miksi ovat lakossa: ay-toimitsijoiden suuren egon vai todellisten taloudellisten syiden vuoksi.

Samaa pahoittelee HS:n Merkintöjä-palstalla Antti Blåfield tänään 4.3.2010 korostettuaan kuitenkin työnantajien murtaneen sopimusyhteiskunnan: ”Kyse ei ole enää vain ihmisten oikeuksien puolustamisesta, vaan jäsenet pakotetaan väliajoin lakonuhkaan tai lakkoon, jotta saadaan nolla pilkku jotain enemmän kuin naapuriliiton työntekijät. Aggressiivisimmat liittojohtajat toimivat yleensä suojassa olevilla aloilla, joilla peruskysyntä on taattu”.

Kilpailun edellysten parantaminen satamatoiminnoissa ja huolinta-alalla toimivien yritysten välillä olisikin todellinen keino murtaa AKT:n vastakartelli työntekijäpuolella; kilpailulainsäädäntömme ja -virastomme on hampaaton. Kun olin ensimmäistä vuotta Englannissa 1977-1978, ahtaajien palkka oli Cardiffissa selvästi korkeampi kuin suomalaisen tai englantilaisen yliopiston professorin vuosipalkka; ollessani siellä viimeksi pidempään 1992 ahtaajan ansiot Cardiffissa vastasivat suomalaisen yliopiston assistentin palkkaa – ja ahtaajat olivat yksityisyrittäjiä, mutta tyytyväisiä sekä tuloihinsa että työoloihinsa.

Puheenjohtaja Kataisen tasa-arvotupovaalivoitot eivät riitä kuromaan luokanopettajien ansioita ahtaajien ansioiden tasolle hänen elinaikanaan; edelliset aloittavat alle 30000 eurosta viiden vuoden yliopistotutkinnon jälkeen, kun ahtaajien vuosiansiot ovat 47000 euroa lehtitietojen mukaan.

Blåfield muisti kuitenkin korostaa: ”Mutta vielä Timo Räty ja pojat ovat sankarpoikia”. Myös matkalaukkusumassa Blåfield puolusti ylihintaisen ammattitaidottoman työn etuja 14.1.2010 ”Vastuuta palvelusta ei voi ulkoistaa” (HS 14.1.2010); sympatiaa ei löytynyt työnantajalle eikä palvelun ulkoistajalle Finnairille. Olen ulkoistanut pukujen tekemisen Haloselle/Carlssonille: Blåfieldin logiikalla olen vastuussa siellä myynnissä olevista puvuista.

Saman mielipidepalstan ”Vastakkaisasettelu on täällä taas” –kirjoituksessa Juha Akkanen tuki samoin selkeästi AKT:tä: ”puheenjohtaja Timo Räty on sellainen, jonka kanssa ei kannata turhaan haastaa riitaa. Suomen kansantalouden orastava kasvu on sivuseikka, kun Räty hiiltyy” (HS 26.2.2010). Myös Akkanen muisti korostaa työmarkkinatilanteesta: ”Jos pitäisi ratkaista riitelyn aloittaja, niin kyllä se on työnantaja”.

Vain viisi vuotta sitten "Kova kovaa vastaan" otsikoidussa toimittaja Aaltosen kirjoituksen (HS 21.11.2004) houkutusjohdannossa luki: "AKT on ennenkin sulkenut satamat, kun autoliikenteen lakko ei ole tehonnut. Se on kova ase, joka halvaannuttaa Suomen nopeasti. Tällä kerralla työnantajat ovat ottaneet käyttöön samat keinot".

En ymmärtänyt silloin lainkaan viimeisen lauseen tosiapohjaa eikä kirjoituskaan selostanut sitä, mitä työnantajien ”kova kovaa vastaan” –keinot olisivat olleet, vaikka sanoikin Autoliikenteen työnantajaliiton olleen altavastaajana silloisessa propagandasodassa. Lakkoa vastaava työnantajan toimenpide on työsulku, mutta työnantaja ei pannut niitä silloin toimeen eikä myöskään uhannut työsuluilla.

HS kirjoittaa tietysti siten, kuin lukijat haluavat sen kirjoittavan HS:n teettämien mielipidetiedustelujen mukaan; sillä tavoin HS maksimoi levikkinsä. Lukijat siis ratkaisevat HS:n työmarkkinakirjoittelun pitkän linjan.

Rukan sulat lumet

2010-02-23T09:30:00.001+02:00

”Työurien pidentäminen on paras keino parantaa julkisen talouden tasapainoa”. Oletteko missään nähneet edes sadan sanan tosiasiat huomioon ottavaa johdonmukaista päättelyä siitä, miten työurien pidentäminen parantaa julkisen sektorin tulojen ja menojen todellista erotusta, siis virtatasapainoa, ja niiden varantoa eli julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Mitään selkeätä logiikkaa ei ole olemassa. On olemassa vain Göbbels-hokema ja ”kolmannen tien” pakottamishalu Mätäkuun markkinat –tyyliin.

On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.

Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.

Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.